tiistai 3. joulukuuta 2024

Juoksutarinoita 98. Autokouluun (4.5.1998)



Oli tarkoitus herätä ajoissa, mutta kello on jo kymmenen. Perse. Tulee kiire. Tänään alkaa autokoulu. Sinne pitää mennä pyörällä.

Otan isän 10-vaihteisen Monarkin vaikken saisi. "Romuutatte sen vaan!". Jumaliste, pyörä 70-luvulta. Ei ehkä ihan enää maailman paras. Mutta kapeat renkaat ja siedettävä, kun pitää ajaa keskustaan.

Edesjärven risteyksestä Asunmaan mäelle on maailman tylsin väli. Metsää, peltoa, nevaa. Tuulee ja kapeat pientareet.

Autokoulu. Ketähän muita siellä on meidän luokalta? Varmaan ainakin töysäläisiä. Autokoulukirjan olen lukenut jo. Liikennemerkit olen osannut jo pitkään. Eli on varmaan tulossa tylsä luento.

Ohi ajaa kolme Vitoa. Niitä alkaa olla aika paljon. Hienohan se on. Mutta Mersu, ei saatana.

---

Autokoulun vetäjä näyttää ihan Vitolta Game Overista. Kaikkihan näistä koululaisista on tuttuja. Mariat, Jani ja Rami. Joku on kyllä Kuortaneeltakin ja sitten joku vanha akka Alavudelta.

Tylsää on. Ajan autokoulusta suoraan SC Alavuden treeneihin. Kyllä, perkele, voi olla jääkiekkoilijat tai nykyiset salibandyn pelaajat huonossa kunnossa.

Pelataan jalkapalloa. Sitä ne pelaa hyvin. Jani harhauttaa maailman vanhimmalla kikalla. Juoksen sen kiinni ja saan jalan vedon eteen. Se kimpoaa siitä suoraan Haten naamaan. Yritän olla näkymätön, mutta Haten mielestä se oli hyvin puolustettu.

Sitten pyörän selkään ja kotiin. 

- Poljeksää kotia? 
- Joo. Kuinkas muuten? 
- Luulin, että sut haetaan. 
- Kuka? Pyörällähän mää tulinkin. 
- No lepää nyt sitten kotona. 
- Joo, käyn juoksemassa vähän vielä illemmasta. 
- Ei helvetti. 
- Joo helvetti. 

---

Pääsen kotiin ja syön. Kasin maissa lähden vielä tekemään ylämäkitreenin. 10*150m ylämäkeen. Jalkoja vähän väsyttää. Syön ja katson elokuvaa. 

---

Aika päätöntä liikkumista oli silloin. 40km pyörällä, 1,5h jalkapalloa ja vielä 11km, jonka aikana puolitoista kilsaa ylämäkivetoja. Olisi voinut jalat pysyä ehjempinä jos vaikka olisi levännyt joskus. 

Autokoulu Alavudella oli periaatteessa aika helppo. Ei liikennevaloja ja vain linja-autoasemalla pätkä yksisuuntaista katua. Toki sitten käytiin ajamassa Seinäjoella niitä valoja ja yksisuuntaisia. Ja Seinäjoelle meneminen on aina elämän tuhlaamista. 

Isä hän lopulta osti Viton. Siellä se on käytössä edelleen ja on varsin mukava auto huristaa. 

Aikamoista aikaa tuo kuitenkin oli. Suorituskykyä ja jaksamista oli vaikka mihin. 

torstai 7. marraskuuta 2024

Juoksutarinoita 97. Sippasin täysin (25.4.1998)


- Otapa nyt sämpylää siitä.

- Ei ole nälkä.

- Pitää jotain syödä. Sulla on raskas kisa.

- Kymppi vaan. Ihan tavallinen. Syön matkalla.

- Mitä?

- Jotain.

- Laitan leipää sulle mukaan. Ja mehua.

- Ihan sama.

Äiti aina häslää. En tarvitse nyt mitään. Menen vielä huoneeseeni ja pidän jalkoja seinää vasten. Radiosta soi noin miljoonatta kertaa My Heart Will Go On. Ei riitä, että Sanna soittaa sitä koko ajan, vaan pitää kuulla se koko ajan joka jumalan tuutista. 

Nukun muuten aina autossa, mutta kisareissuilla se on hankalaa. Pidän silmiä kiinni, ettei tarvitsisi jutella isän kanssa. Ehkä sitäkin jännittää. Olen hyvässä kunnossa. Kisamatkahan on sama kuin Sapsun kierto, mutta vähän tasaisempi.

---

Teen perinteisen lämmittelyn. Neljä kilometriä. Yksi puolen kilometrin reipas pätkä ja sitten muutama 50 metrin kiihdytys. Käsien pyörittely ja vessassa käynti. Vedän vettä nenääni ja tyhjään sieraimet kaikesta moskasta. Kengännauhat kireälle ja sadalle solmulle, etteivät heilu tai napsu.

Aivan on hyvän tuntuista. Tosi kevyt olo. Minun ikäsiä on jotenkin vähän. Ovatkohan kipeänä? Pasi, Jarkko ja Harri on, mutta missäs muut? Lähtiskö ne liian lujaa?

- Muistat sitte juosta tuulensuoja! -

- Joo joo, muistan muistan.

- Ja varot sitte siinä asfaltin reunas, ettei mee nilkat!

- Joo joo, oo hiljaa jo!

Asetutaan viivalle. Kaiken maailman hölkkähulluja ukkoja on ensimmäisenä tyrkyttämässä itseään ryhmän kärkeen. Nopeampia niistä ei kyllä monikaan ole. Haluavat vain olla kärjessä. Menen Pasin taakse. Se lähtee niin lujaa, että on tyhjä kaista edessä.

PAM! Matka lähtee rennosti. En ollut ihan tarpeeksi hengästynyt verkan jälkeen, niin käsissä pikkuisen pistelee. Haen paikkaa ja lähden aika sopivasti kärjen matkaan. Tuntuu tosi kevyeltä. 

Jarkko, Pasi, Jyrki, Harri, Karikin. Tässähän on tuttua porukkaa ja sitten vanhempaa sakkia. Jotain nuoriakin, mutta ne kääntyy varmaan takaisin jostain. 

Tuulee. Kauhavalla tuulee kyllä aina. Tämähän on pelkkää peltoa. Täällä sanotaan vaatteita verhoiksi ja mummo on isu. 

Pelloilta pölyää jo multa. Traktoreita näkyy paljon. Rytmi tuntuu vähän liian kovalta, mutta hengityksessä ei tunnu. Isäkin huutaa jotain, se on tullut autolla väliaikoja katsomaan. 

Viiden kilsan kyltti. Näyttäisi alle 17 minuuttia. Uskoisiko? Kyllä me toisaalta juostaan minulle aika reipasta vauhtia. Mahassa tuntuu. Vähän niin kuin nälkä? 

Alan jäädä, vaikka ei tunnu pahalta. Jalat ei vaan liiku. Joku mummu ajaa pyöräkelkalla vastaan. Väistäisi nyt saatana! 

- Vauhti tippuu. Kiristä! 

Kahdeksan kilsaa. Jotain 27 minuuttia ja jotain. Eli ihan kovaa vielä. Alle 35! 

Edellä menijät karkaavat. Joku tulee takaa, mutten jaksa katsoa. Se on Minna!? Ja Annukkakin. Mitä helvettiä?!

Kuuma olo tai jotenkin hikinen. Kostea tai pölyä silmissä. Ei oikein näe. Tarkasti. Maaliin ei kai ole pitkä enää. Tuolla suoran päässä. 

---

- Loppu ei niin hyvin kulkenut. Mutta oli helppoa. 

- Helppoa? Viimeinen kaksi kilometriä kesti 11 ja puoli minuuttia. Ei oikein kulkenut. 

- Täh? Ei tuntunut pahalta, mutta nälkä jotenkin. 

- Energiat aivan loppu. Oot aivan kalapia. 

- Anna jotain syömistä!

---

En nukkunut kisoihin mennessä koskaan. Vaikka autossa nukuin muuten aina. Nukun vieläkin. Jos en itse aja. Halusin vain keskittyä, joten pidin silmät kiinni. 

Jos alkuverkassa ei käy hapotuksen lähellä, niin kisan alku yleensä menee sinne. Se on ärsyttävän tuntuista ja tuntuu usein käsissä pistelynä. Happi ei riitä sinne asti. 

Kauhavalaiset puhuu "leviää". Ja oudosti. Niille vaatteet on tosiaan "verhat" ja isoäiti "isu". Kauhava ei myöskään ole mitään kumpuilevaa vaara-aluetta, joten aina tuulee. 

Olin syönyt niin vähän, että energia ei vaan riittänyt. Siitä outo juttu, että ei tullut huono olo vaan mieluumminkin vain tajunta katosi. Tuntui, että juoksen kovaa, mutta eihän tuollainen 5-6 min/km silloin kovaa ollut. Nyt se melkein jo on. Tuon jälkeen olenkin syönyt mieluummin liikaa kuin liian vähän ennen kisaa. 

Pari kertaa olen elämässäni päässyt totaalisippiin. Jostain syystä siedän matalaa verensokeria ilman pahaa oloa tai tajun menetystä. Se ei kuulemma ole pelkästään hyvä asia. 

lauantai 12. lokakuuta 2024

Juoksutarinoita 96. "Onko täällä aina tälläänen keli?" (18.4.1998)


On kevyt kahden lenkin päivä. Toissapäivänä oli Sapsu kovaa. Alkaa meni 38.31 min. Se on aivan hyvä 9,6 kilometriin. Aivan hyvä näin kevääksi. Oli toisaalta sopiva kelikin. Keväisen raikas. Ja lähtö Matilta, niin oli kirittäjiä.

Eilen oli kevyt Rimminlenkki. Vettä satoi, mutta lämmin oli. Tänään vain pari puolen tunnin lenkkeilyä. Sekin on ihan jees.

Käyn aamulla Kotatienhaarassa. Oli kuulemma ollut hirviä siellä. Pol Pot on kuollut ja Paul McCartneyn vaimo. 

Keli on aurinkoinen, mutta viileä. En ottanut hanskoja. Ei mun sormia palele. Pelloilla on kuuraa, mutta ei lunta enää. Routakuopat ovat vielä kovia. Ei jousta. Ehkä illalla joustaa. 

---

Päivällä lajitellaan jyviä. Tai isä peittaa ja minä lajittelen. Pölyistä paskahommaa. Lajittelijan hihna vähän hirvittää. Jos käy niin kuin papalle.

Isän pikkuhomma kestää tuhottoman kauan.

- Jokohan se piisaas tälle päivää?
- Olis piisannu jo kauan sitten...
- Eihän täs ny päästy ku vähä alkuhu. Huomenna sitte lisää.
- Jos Sami tulis...
- Se ei tahro jaksaa vielä... Katto ku o hiirenpaskaa! Huano katti, ku ei hoira työtänsä.

---

Vettä piskottelee. Nyt riittää kyllä Vanhan Peltolan kivi. Savu ja lehmänpaska haisee. Juoksu tuntuu hätäiseltä.

- Nykkö jo saunaan?
- Joo, kun lähdetään Jarmon kans Mietaalle.
- Millä te sinne meette?
- Jarmon autolla. Ne hakee tästä seiskan mais.
- Hirviä pirusti sillä välillä. Ja vettäkin rupiaa satamaan.
- No ei sada paljo yhtään. Me väistetään hirvet.
- Sitä ei ehri väistämään. Tohlolta idealta vaikuttaa.

---

Jarmo ja Marko ajaa pihaan. Nykäisen mokkanahkatakin päälleni ja lähdetään. Musiikkina jotain kaameaa teknoa.

Keli on synkkä. Vettä vihmoo ja on aika kylmä. Onneksi sentään illat alkavat olla jo kohtuullisen valoisia. 

Autossa on lämmin, jopa kuuma. Istun edessä, Marko keskellä takana nojaten polviinsa. Vauhtia on vähintään riittävästi. 

- Mennäänkö me sisälle? 
- Ei helvetissä! Sehän on aivan pirun kallis! 
- Mitäs me tehdään? 
- Pyöritään ja kattellaan! Ja saatte bensoista maksaa mulle makkaraperunat. 

---

Vettä sataa. Kaatamalla. Ollaan aivan liian aikaisin Mietaalla. Parkkipaikka on lähes tyhjä. 

- Eiköhän ny pyöritä vähän Kurikan kylällä? Ei oo ketään vielä täällä. 
- Ei tästä kyllä kauaa ajais Koskenkorvalle tai Ilmajoellekaan. Ei oo kiirus tänne vielä. 
- No ajellahan ny sitte. 

Kierretään nuo paikat ja näytän niistä paikat, joissa oon juossut. Vaikkei se niitä kiinnostaisikaan. 

- Pikkuusen olis jo nälkäki... 
- Onkohan Kurikas grilli? Makkaraperunat menis. 
- Kai siellä nyt sen verran on elämää. 

Ajellaan ympäriinsä ja löydetään grilli. Sen parkissa on jotain tyttöjä autossa. Jarmo parkkeeraa viereen. Niillä on ikkuna auki. 

- Terve! 
- Terve. Mistäs te ootta? Ette ainakaan täältä. 
- Alavudelta. 
- Niin kaukaa? 
- Joo! Onko täällä aina tälläänen keli? 
- Ai vesisade? Ei. 
- Jaa. 

Tytöt lähtee. 

- Ei saatana, Tomi! "Onko täällä aina tälläänen keli?", mikä helvetin heitto se nyt oli? 
- No, mitä muutakaan sitä olis keksinyt? 
- Jumalauta, voi olla nolo! Kuolen nauruun... 
- No ei ne ollut ainoot tytöt! Polttivatkin. 
- "Onko täällä aina tällaanen keli?"...voi vittu... 

---

Mietaalle on tullut jo porukkaa. Linja-autojakin. Ollaan parkissa paikallan ja välillä pyöritään parkkia ympäri. 

- Katto noita! On muuten hyvännäköösiä takaapäin! 
- Ei niistä kyllä täältä asti tiedä... 
- Aja ohitte! 
- Voi vittu, Marko! Ne on jätkiä! 
- No mistä sen olis tiennyt, yhdellä oli pitkät hiukset!? 
- Oo ny hiljaa, menee huonommaksi vaan! 
- Mikäs tuo nuppelopää tuolla on? 
- Mikä nuppelopää? 

Jarmo nauraa ja ajaa lähemmäksi. 

- No se ny sentään on tyttö! 
- Aivan hyvä! 
- Markolle ei taida kyllä kelvata, tyttö kuitenkin. 
- Haistakaa ny... 

Pyöritään parkkipaikkaa kuluttaen puoli yhteen asti. Takasin mennessä on aivan pirun pimeää. Marko nukahtaa ja minä vahdin hirviä. Ne vaanii joka puun takana. Kotona oon joskus kahden maissa. Isä tulee ovelle. 

- Noh, näinkö myöhähän piti olla? 
- Joo. 
- Kuinkahan pöhnäs siton oltu? 
- Ei oo juotu mitään. Meen nyt nukkumaan. Öitä. 

---

Jyvien lajittelu on periaatteessa nykyisin ihan mukavaa hommaa. Siihen on sellainen iesuksen vanha lajittelukone. Hihnavedolla ja sähkömoottorilla. Ja helvetinmoisella pölyllä ja metelillä. Siinä niin sanotusti erotellaan jyvät akanoista. Peittaamisella tarkoitetaan jyvien pinnan suojaamista. Punaista ainetta levitetään jyviin, jotta bakteerit ja pöpöt eivät tekisi niin kovaa tuhoa. 

Jarmolla oli punainen Corolla FX. Se ei ole iso auto, mutta hyvin tuollainen sakki sinne meni. Pirun lämmin se oli, kun taisi olla niin, että tuulilasi meni huuruun, jos lämpö ei ollut täysillä. 

Mietaan reissu oli juuri sellainen turha teinien säätöreissu, jossa lopulta ei ollut oikein mitään järkeä. Ja siksi juuri niin ikimuistettava. "Onko täällä aina tälläänen keli?" -lause on edelleen käytössä. 

keskiviikko 25. syyskuuta 2024

Juoksutarinoita 95. "Turpaan tuli, että tukka lähti!" (4.4.1998)




Virroilla on sählyturnaus. Mennään Hurrikaaneilla sinne pelaamaan. Jarmo ottaa mut ja Jukan kyytiin. Eskolla on kyydissä Sulkavankylän sakkia. 

Esko sai, piru vie, Käyttöautosta sen Mitsun Evo nelosen. Vai olisko jopa Evo vitonen? Neliveto ja kaikkea. Aivan helvetin väärin on se! Meillä kuitenkin on nätti kermankeltainen Opel Corsa 1,2 S. Maailman rumin auto. 

Ajetaan tai Jarmo ajaa noin tuhattakahtasataa Virroille. Ihme kyllä ollaan hengissä Hämeen läänin puolella. 

- Missä pirussa se pelipaikka on? 
- No eikö se ollu Kisapirtti? Se missä on elokuvateatteri. 
- Onko Virroolla elokuvateatteri!? 
- Onhan Alavudellakin. 
- Virrat on kuitenkin pieni paikka. 
- Ja Alavus aivan saatanan iso. 

Löydetään perille. Väkeä on pihassa, myös meidän joukkueen omaa. Voiko kenttä olla kovin iso noin pienessä tilassa? 

- Millainen peliohjelma? 
- Meillä on tunnin päästä. Vastassa on joku Vaasa-Virrat. 
- Sehän on linja-autolinja! Ei kai niillä nyt semmosta nimeä ole? 
- On on! 
- Voi vittu... 

Lähden verryttelemään. Juosten, jota muiden joukossa vähän naureskellaan, mutta en minä jollain lätkimisellä itseäni lämpöiseksi saa. 

On hemmetin kuuma. Vaatetta on aivan liikaa. Kropan yläosaan on kuuma ja sääriin kylmä. Ilma on niin kevyttä, että askelkin tuntuu leijuvan viisi senttiä tien yläpuolella. 

Meidän vuoro. Pelikentän materiaali on jotain ihmeellistä plyyshiä. Jalkaterä liikahtaa sellaisen puoli senttiä sivulle, vaikka kehon liike on pysähtynyt. Tässähän saa paikat paskaksi! 

2*10 min on pelin kesto. Ekan erän jälkeen tilanne on 5-1. Hannu tekee sen meidän maalin. Niillä on isoja ja vanhoja miehiä, meillä pikkupoikia. 

Toisessa erässä vastustaja hyytyy. Minä ja Jarmo aletaan tapojemme mukaan pitää helvetillistä vauhtia. Jarmo syöttää minulle laitaan, juoksen maalille ja längistä sisään. Teen neljä samanlaista maalia. Jarmo syöttää ne kaikki. Petri on meidän kentässä. Hannu ja Esko tykittää päälle vielä pari ja voitetaan peli. 

Me ollaan näin kovia, perkele! Mehän viedään koko turnaus. Seuraavaan peliin on pari tuntia. Lähdetään hakemaan kaupasta karkkia ja alkoholitonta siideriä. Voikohan siihen jäädä koukkuun? 

---

Seuraava peli on Virtain Veikkoja vastaan. Eikös ne pelaa lentopalloa? Eihän ne voi mitenkään meille pärjätä. Vanhoja ukkoja. 

Veikot tekee ensimmäisen maalin alta puolen minuutin. Ne vetää kaukaa ja on pitkiä. Meidän joukkue ei saa niiltä palloa pois. Hannu tekee yhden maalin, mutta hävitään 12-1. Rumaa. 

- Miten meni? 
- Turpaan tuli, että tukka lähti, tokaisee Jukka. 
- Niin näkyy. 

Pettymys on kova ja on todella lyöty olo. 

- Olipa paska peli! 
- Ne oli niin pitkiä, ettei niiltä saanut palloa!
- Ja vetivät kovaa. 
- Viimeinen pitää voittaa, että mennään jatkoon. 

Ei voiteta. Se on tasaisempi, mutta ei voiteta. Turnaus on siinä. Ärsyttää. 

---

Jarmo ajaa tuhatta. Soittimessa on 666:sen Paradoxx, joka on aivan hirveää paskaa. Varsinkin, jos sitä kuuntelee niin kovalla. Ajetaan melkein sillan kaiteeseen Jarmon säätäessä soitinta. 

Illalla mennään Jarmon kanssa pyörimään kylille. Syödään makkaraperunat Harrilla ja kotiin jo kahdelta. Yöllä puhutaan Jukan kanssa maailmankaikkeudesta. 

---

Edellisenä viikonloppuna Toni oli tehnyt minulle irokeesikampauksen. Ei se ihan suora ollut, mutta tarpeeksi raju toki. 

Mika Häkkinen voitti Brasilian GP:n ja se oli kova juttu. Schumacherin ylivoima alkoi jo muutenkin risoa. 

Tuossa turnauksessa huomasimme, että pelkkä pelailu ei riitä. Pitäisi treenatakin. 

Alkoholitonta siideriä oli litran muovipullossa, joka oli tosi ohutta muovia. Pullo rapisi tyhjentyessään. Juoma oli hyvää ja päähän se ei mennyt. 

Sulkavan Sudet, joka muuntautui Hurrikaaneiksi ja lopulta sulautui osittain SC Alavuteen oli kova sakki. Aluksi saatiin turpaan, mutta lopuksi alettiin olemaan jo hemmetin hyviä. 




lauantai 31. elokuuta 2024

Juoksutarinoita 94. Tipuin avantoon (21.3.1998)


Oikea penikka on kipeä. Isän mukaan sitä pitäis hieroa pirusti. Kuulemma kiinnikkeitä. Jos juoksen vähän kovempaa, siihen ei satu. Ainakaan niin paljoa. Laitan iltaisin siihen Ice Poweria.

Eilen juoksin vetolenkin ja kylmästä, mutta pitävästä asfaltista se ei ainakaan tykännyt. Juoksu oli aivan ok. 3km 10.40, 2km 7.07 ja kilsa 3.30. Minuutin palautuksella. Kahdessa kilsassa joutuu vielä juoksemaan Harjulle päin ylämäkeen. 

- Minkäs takia sää traktorin oot lämpiämään pistäny? 
- Meen jäädyttämään. 
- Eikö sinne potkukelkalla pääse? Tai suksilla se vasta hyvä olis. 
- Ei, kun sitä jäädytyskärryä pitää vetää traktorilla. 
- Mitäs minä siitä saan? 
- Voit käydä luistelemas.
- Pöh. Ei vaikuta järkevältä. 

Isä lähtee johonkin kokoukseen. Minä hurautan koululle. Petri ja Jussi on laskemassa jo vettä jäädytyskärryyn. Vesa teki sen isosta AIV-pöntöstä, myrkkyruiskun putkista ja paksusta kankaasta. Sillä tulee jää kuin jäähallissa oltais. Letkujäädytykseen verrattuna aivan eri meininki. 

Toinen puoli kentästä on auraamatta, mutta traktorissa ei ole kolaa. Käsipelihommiksi menee. 

- Mitä kusipäät? Ette oo auranneet? 
- Ei kerkee, kun pitää ilsuihin lähtee. 
- Täh?! Kukas tän jäädyttää? Menee ainakin kaks tuntia. 
- No, me jäädytetään sit seuraavalla kerralla. 
- Ootte perseestä. Ei sitä vettä nyt vielä kannata sinne laskea, kun ensin pitää aurata. 
- Mutta ei ehdi kaikkea tekemään! 
- Ei sitä nyt paskaa jäätä viitsi tuon lumen päälle tehdä. Aurataan nyt tuo toinen pääty, niin saa tuon veden sinne ennen kuin se täysin jäähtyy. 

Kolataan reippaasti ja minä jäädytän toisen päädyn. Pojat pitää lakanaa suorina ja vie kastelukannulla vettä ihan reunoille. Sitten ne lähtee ilsuihin. Kiva. 

Alan auraamaan toista päätyä. Metsän puolen valo vilkkuu. Aurat ovat sata vuotta vanhoja rautaisia ja mutkalla olevia. Paskoja siis. 

Lunta alkaa satamaan lisää. Joudun auraamaan uudestaan. Vesi tankissa kylmenee ja jäästä tulee huonoa. Kello on puoli kymmenen, kun pääsen kotiin. 

- Mihinä sulla nuan kauan meni? 
- Jäädyttämäs. Pojat lähti ilsuihin. 
- Höh. Siellä on joku uus juoma sulle jääkaapissa. Tulee Schwarzenegger-elokuva kohta. 
- Jumalauta, Battery! Kiitos. 
- Mikä se on? 
- No tätä se Lahtela mainosti olympialaisissa. Suomalainen urheilujuoma tai semmonen. 

Katsotaan isän kanssa True Lies ja juon Batteryn. Ei se kyllä hyvää ole.

---

Koulupäivä on tylsä. Ja vähän kylmä. Onneksi loppuu jo kahdelta. Jumitan kotona Jyrkiä. Siinä haastatellaan HIMiä. Mainitsevat jopa Alavuden, kun olivat viikko sitten seuralla.

Se on lenkki-ilta. Ei voi kuitenkaan juosta kovin lujaa, kun on niin kylmä. Ukot juoksee niin hiljaa, että pitää varmaan lähteä vähän niiden perään. Ei jaksa kävellä. Matti S ajaa pihaan. 

- Päivää.
- Eikö oo jo ilta?
- Tämän päivän pualta. Ookkos sää tulos?
- Joo. Lähden vähän perään. Juoksette niin hiljaa.
- Voi vittu... Mihnäs Markku on?
- Oli puhelimes, eiköhän se kohta tuu. Tulooko Pekka?
- Joo, kyllä se tulos on. Ja Matti P:kin vissihin.
- Oho!

Miehet tulee ja miehet lähtee. Joudun vähän kiireellä pukemaan, eikä hanskoja löydy mistään. Pitääkö laittaa toppahanskat, niin kuin Matilla? Laitan eriparihanskat.

Lähden miesten perään. Vastapäivään ne taisi sanoa kiertävänsä. Asfaltti on pakkasesta kova. Ilma on jyrkkäreunaista hengitettäväksi. Kaulaan käy viima, mutta tekisi mieli heittää hanskat ojaan. Tuoksuu puuliiteriltä pakkasessa.

Pyylammen mäellä ne kyllä näkyy. Tai ainakin niiden taskulamppu. Olikos siinä mäellä katuvalo?

Ei niitä, piru vie, kyllä näy. Voi helkkari, pitää kiristää! 16 oli pakkasta, kun lähdin. Vähän tuntuu keuhkoissa. Ja penikassa. Tuulihousut hikoaa ärsyttävästi. Ne tarttuu kiinni reiteen.

Pysähdyn viideksi sekunniksi. Ei kuulu puhetta. On ne perkele ehtineet kauas! Mitäs sitten tehdään, jos ei Paloniemen kohdassakaan näy?

Eikä niitä muuten näy. Lehtomäen kohdalla näkyy, mutta puolen kilometrin päässä. Voiko niitä saada kiinni?

Poukanperän tienhaarassa huomaan, ettei ole mitään mahdollisuutta saada kiinni. Oikaisen perkele jään poikki! Hiipparimontun ohi ja siitä jäätä pitkin, niin oon ennemmin pihassa! Jyrkkä alamäki pimeässä metsässä on aika riskaabeli, mutta ei niin, etteikö se kannata ottaa voiton takia. 

Jäinen letto ja sitten jäälle... PLUMPS! MITÄ HELVETTIÄ!?! Olen kokonaan veden alla, jalat osuu pohjaan ponnistan aivan täysiä ylöspäin, nappaan jään reunoilta kiinni ja syöksyn kuin hylje jäälle. Jatkan saman tien juoksua.

Mitä tapahtui?!? Miten siinä on reikä?! Parikymmentä pakkasta. Aika kylmä, mutta juoksen sen minkä pääsen. En juokse sisälle vaan tienhaaraan. Olen siellä ennen miehiä.

- Mihnä sää oot uinu?
- Tipuin tuohon järven päähän.

En uskalla kertoa, että tipuin avantoon juuri järven toisessa päässä.

- Toholo! Nyt saunahan siitä, ettet tuu kipiäks.
- No ei se nyt ennen noin ohutta oo ollu!
- Siinä virtaa, niin se ei koskaan oo paksua. Sitä voi matalaski vedes joutua jään alle!
- Ei ollu lähelläkään!

Vai olisko sittenkin ollut? Toisessa päässä oli varmaan 2,5-3 metriä syvää. Mennään saunaan ja saan lasin Afri-Colaa.

---

Tuossa oli ensimmäistä kertaa penikat kipeänä. Iso jalkaterä, huono säärten voima ja paljon asfalttijuoksua. Tuolloin ohje oli, että "hierotaan auki". Nyt sitä ei missään nimessä pidetä hyvänä, koska tulehdus vain leviää. 

Jäädytys oli minun ensimmäinen virallinen palkkatyö. Käytiin siis huolehtimassa koulun jää kuntoon. Me siellä pelattiinkin ja Hilkalla (koulun talkkari ja keittäjä) oli muutenkin riittävästi tekemistä. 

Vesa oli kätevä käsistään ja kävi itsekin pelaamassa. Vesan tekemä jäädytyskärry oli mahtava keksintö! Oli varmasti paras kyläkoulun jää meillä. 

Isä osti Batteryn. Se nousi jotenkin kaikkien tietoon, kun Janne Lahtela otti kumparelaskun hopeaa Naganossa Battery-asussa. Mainostaminen on olympialaisissa kielletty, mutta Lahtelalla oli Batteryn värinen kisa-asu plus-merkkeineen. 

Jäällä oll aamulla ollut joku seurakunnan järjestämä pilkkitapahtuma. Yhteen kohtaan oli tehty isompi reikä, josta sai useampi yhtä aikaa pilkkiä. Minähän juoksin suoraan siihen. Ihmettelin ja ihmettelen vieläkin omia refleksejä. Tuntui, että veden alla olo kesti sekunnin. Siinä olisi oikeasti voinut käydä todella heikosti. 

tiistai 13. elokuuta 2024

Juoksutarinoita 93. Mancen synttäreillä (24.1.1998)

Aina on pimeää, mutta lumen takia valoisaa. Koskaan ei tuule, mutta aina on kylmä viima. Vaikka ulkovaatteita pukiessa on hiki, niin bussipysäkillä on aina kylmä. Sellainen on tammikuu. 

Jari Räsänen on koheltanut jotain dopingin kanssa. Sitä haastatellaan sen navetassa. Kieltää kaiken. Mitähän tuohon nyt sanoisi? Tuskinpa noita juttuja ihan ilman syytä on. 

Iltapäivällä mennään Mancen synttäreille ja sitten seuralle. Siellä on kolme bändiä. Inis, Rasmus ja Apulanta. Ihan ok, muttei mitään parhaita mulle. Porukkaa on varmasti paljon. 

Ensin pitäisi kuitenkin käydä lenkillä. En todellakaan aio juosta kuuskutosta. Käyn Pyylammen puolivälissä. Piru, kun on kylmäkin, niin ei voi oikein juosta kovaakaan. Miksei ole sellaisia pienempiä korvalappustereoita, että voisi juostessa kuunnella? Rainbown Bent Out of Shapen ottaisin. 

---

- Nykkö jo lenkille? Eikö nyt olis hyvä risusavottakeli? 

- Ei nyt kerkiä, ku on ne Chrissen synttärit. 

- Kahreksantoistavuotiaana? Eikoo pikkuusen lapsellista? 

- Mut pitäs sinne viedä sitten neljäks. 

- Höh. Mopoko ei oo kunnos? Ei tietenkään. No, pitää kaupas vissihin muutenkin käyrä. Puut haet sitten tullessas. Eres sen verran jotakin hyöryllistäkin tehrä.

- Joo joo...

Lenkki on tahmea. On kylmä keli ja tossu liimautuu pakkaslumeen. Lihakset ovat raskaat. Ei jaksa juosta reippaasti, joten lenkistä tulee kevyt, kuten pitikin. Mutta perhanan tylsä. Koira, alamäki, ylämäki, alamäki, Vanha Peltola, mäki, suora, suora, alamäki ja sama toiseen suuntaan. 

Haen hikisenä puut. Siinä meinaa tulla kylmä ja hiestä märkä hanska tarttuu liiterin rautahakaan. Säkeissäkään ei ole reikää kädelle. Pitää terävällä puunpalalla puhkaista. Näin kylmällä meinaa kuitenkin haljeta koko säkki.

---

Käyn suihkussa ja säädän vaatteet mukaan. Syön ja katson syöksylaskua. Radiouutisissa kerrottiin, että Unabomber oli saanut kahdeksan elinkautista, muttei kuolemantuomiota. Oliskohan kannattanut vaan päästää päiviltä? Kumpi on suurempi kärsimys? Pitääkö kärsimystä aiheuttaneen kärsiä myös? Ja kuinka paljon? Vai ovatko sellaiset vain lähtökohtaisesti sairaita? Ihan sama. Ei jaksa miettiä.

- Koskas sitä pitääs mennä?

- No koko lailla nyt. 

- Ny'jjo?! Mihin sitä niin kiirus on? Onko puut hajettu?

- On. Heti lenkin jälkeen. 

Isä vie Chrisselle. Kerron, että tulen Tupun kyydissä pois. Ainakin se on näin luvannut. Stefu näyttäisi olevan huoneessaan ja Skitso paikallaan. Onkohan sen koiran nimi oikeasti Skitso? En minä muuta nimeä ole Chrissen sille kuullut käyttävän. Ville ja Jussi on jo paikalla. Mikko tulee kai mopolla ja Tuomas tapojensa mukaan myöhässä. 

- Moro! 

- Moro, mitä ne jätkät täällä tekee?

- Katotaan jääkiekkoo. Tappara-Ilves. 

- Ai niin, saatana! Mikä tilanne?

- Tappara johtaa 1-0.

- Paska.

- On se kyllä kumma, että jätkä kannattaa Ipaa. Miks?

- Siistimpi logo, eikä jaksa kannattaa samaa kuin te.

- Ääliö. Ota pizzaa, Mance on tehnyt! 

- Missäs se on? 

- Saunaa laittamassa tai jotain. Mikko ja Tuomas tulee myöhässä.

- Ylläri.

---

Tappara voittaa 4-1. Käydään saunassa ja lähdetään kävelemään Nuorisoseuralle. Kylmä on, mutta ei liian. Mikko ja Ville meinaa jäädä ensin ulos pyörimään. Minä taidan etsiä Jarmon. 

Sisällä on paljon porukkaa, mutta yritetään löytää joku paikka kioskin nurkasta, niin voi hetken istua. Pihalla ei ainakaan viitsi olla. Inis on melko turha. Rasmus on aika hyvä. Soittavat hyvin. Apulanta on sellainen puolijees, mutta Toni ei kyllä osaa laulaa yhtään. 

Seuralla on ihan ok, mutta jotenkin ei jaksa näin isoja ihmisporukoita. Osa on kännissä ja meteli on kova. Väsyttävää. Mancen luona oli siistimpää. Onneksi kohta loppuu.

Tuppu vie mut, Petrin ja Tonin kotiin. Ajetaan aika reippaasti, mutta ei vaarallisesti. 

---

Mance on sama jätkä kuin Chrisse. Tuohon lukioikään kuuluivat loputtomat lempinimet, joissa oli järkeä ja logiikkaa aika tavalla vähän. Chrisse asui lähellä nuorisoseuraa, joten se oli looginen synttäripaikka. Pidettiin muuten noita "lapsellisia" synttäreitä koko lukion ajan.

Jari Räsäsen doping-tapaus vaikutti todella omituiselta. Silloin oli usko puhtaaseen urheiluun vielä vallitseva olotila ja tuo tuntui todella erikoiselta. Ei siis ollut aavistustakaan, mitä voi tapahtua noin kolmen vuoden päästä. 

Minä olen poikkeus keskimääräiseen alavutelaisnuorukaiseen. Pääasiassa siellä kannatetaan Tapparaa. Mutta minusta Ilveksen logo oli hienoin ja jotenkin pidin sitä muutenkin siistimpänä joukkueena. En koskaan ole seurannut SM-liigaa samalla innolla kuin NHL:ää, mutta jos jokaisen urheiluruudun katsoo, niin pelaajia kyllä jää mieleen. 

Alavudella kävi esiintymässä nykymittarilla aika isoiksi kasvaneita bändejä. Rasmus ja Apulanta on aivan hyvä kaksikko tuollaiselle keikalle. Ei tuon tyylin musiikki vaan aivan muuten osunut. Mutta silloin jo mietin, että vanhempana voi sitten sanoa nähneesä nuorena aika kuuluisia ja monenlaisia bändejä. Nykyisellään en ole niin livemiehiä, mutta menee sekin välillä.

tiistai 25. kesäkuuta 2024

Juoksutarinoita 92. Petten ja Teron kanssa Kuortanehallilla (18.1.1998)



Äiti on sairaslomalla. Kai se saa jotain hoitoja. Kotona se kuitenkin pääasiassa on. Siinä on se hyvä puoli, että se tekee aamupalaa.

Sulkavankylän urheilutalolla pelaavat sählyä. Meinasin mennä sinne, vaikka illalla on Kuortanehallivuoro. Hyvin siitä ehtii.

- Onkohan tuas ny oikeen järkiä?
- Miten niin?
- Sullon vetoja tänään, niin sitte mennä jäätymään sählyyn ja vielä mopolla. Turhaa väsyttää lihakset.
- Ei ne siitä väsy. Se on niin pieni se salikin.
- Menöö vielä nilikat.
- Pöh!
- Tohlolta vaikuttaa...

Tohlolta. Jumalauta. Minähän liikun. Urheilen. Mitä tohloa siitä olis? Kyllä isä ei ymmärrä mistään mitään. 

Ajelen mopolla urheilutalolle. Siellä ei äärettömän lämmin ole, eikä ole kyllä pihallakaan. Mulla on vähän paska maila ja se ei kyllä tuosta pakkasesta tykkää. 

Hannu, V-P ja Esko siellä jo on. Ja Mikko. Samu, Markku ja Manu vissiin tulee pian. Lattia on liukas. Siellä on ollut tanssit ja perunajauhoja on kylvetty lattiaan. Ärsyttää salissa sen sivuseinän tolpatkin. Ei ole seinän kautta syötöille mahdollisuutta. 

Pelaillaan pari tuntia. Kuuma on ja lopulta Velin kanssa vääntäessäni saan ProStickini paskaksi. Ruts vaan, saatana! 

---

Isä vie Vesitorninmäelle. Petterin kyydillä mennään kolmestaan Kuortaneelle. Vesitorninmäki on ihan mukavaa aluetta, mutta Kaarti sinne mennessä jotenkin pirun ankeaa. Ei puita. Vain väsyneitä rivitaloja. Ihmisillä on varmasti vain tylsiä elämiä.

- Noh, mää tuun sitte kahreksan mais hakemahan.
- Joo...
- Koita ny sitte pysyä peräs!
- Joo joo!

Eihän se nyt kisa ole.

Soitan ovikelloa. Tero tulee avaamaan.

- Morjens!
- Moro. Mikä aikataulu? Otanko kengät pois?
- Eiköhän mennä! Petteri tulee pelkissä boksereissa Teron taakse.
- Eli otan...
- HOHOOOHOHO!

Tero nauraa mielipuolisesti. On se kyllä vähän hullu. Sellainen elokuvien täyskahjo.

Pojat pakkaavat. Minä jutustelen Eskon kanssa. Esko oli minun yläasteen ruotsin opettaja. Rauhallinen tennismies. 

Vihdoin ollaan valmiina hyppäämään Petten autoon. Valkoinen Corolla on iskuvalmiina Kuortaneen matkaan. Billy Idol soi. Autossa haisee Toyotalle. Niissä on ominaistuoksu. Mukava mennä, mutta toisaalta vedot myös vähän kauhistuttavat. Huominen koulupäivä ärsyttää. 

---

Käydään pihalla verkalla ja mennään päätypukkariin. En ikinä mene siihen toiseen. Hallissa on muitakin alavutelaisia ja lisäksi Eduard Hämäläinen on hyppäämässä korkeutta. Tartan tuoksuu. 

On vuoden eka ratatreeni. Aika kevyt ja lenkkareilla. Ettei jalat hajoa. Kaarteet ovat alhaalla. Ensin tonni, vedetään vuorovedolla noin 300m per jätkä. 3.03. Hölkätään 600 metriä. Vuorossa 400 metriä. 68 sekkaa. Hölkkää 400 metriä ja lopuksi 200 metriä 29 sekuntiin. 

- Olipa helppo! 
- Aika löysä. Olisko jopa liian löysä? 
- Ei. Se piti pitää tosi helppona. Sitten ois vielä kymppi kertaa satku. 
- Juostaanko se kierroksella vai suoralla? 
- Mennään kierroksella ja satasen hölkkäpalautus. 
- Ja taas vuorovedolla? 
- Joo. Tero voi vetää viimesen munasillaan. 
- HOHOHOOOHOHOO! 
- Ootte sairaita... 

Viimeinen veto on tietysti kisa. Petteri voittaa, minä vähän ennen Teroa. Loppuverkka hallissa ja sitten kahviossa Hart-Sport ja kreemimunkki. Kenossa vitosen kimppa. 

---

ProStick eli nykyinen Fat Pipe. ProStick Spider oli vihreänmusta maila, jossa oli hämähäkinseittikuviointi. Ihan hyvä maila, mutta ei mikään ääretön. Aika painava. 

Tero ja Pette olivat niitä harvoja hulluja, jotka juoksivat. Pette aloitti aika myöhään, ehkä lukiossa vasta. Sitä ennen pelasi sulkapalloa. Omien sanojensa mukaan siihen asti ryyppäsi ja kessutteli, mutta vaikea sanoa, mikä on totta. Sen verran kaheli veljespari on kyseessä, että reissuista on väkisin tullut ikimuistoisia. 

Muistelisin, että Petterillä oli valkoinen Corolla, mutta voin olla väärässäkin. Yleensä ihmisten entisissä autoissa en. Poikien isällä oli kutenkin taatusti Primera. Siitä olen varma. 

Kuortaneella vietetään vielä monet tarinat, mutta hallin tuoksu on yksi niistä lapsuuden ja nuoruuden tuoksuista. Hieno ja vauhdinsekainen, mutta samalla niin ahdistava, tunkkainen ja tuskainen. 

Edelleen muuten puhutaan päällysteissä Tartanista, vailla sitä se ollut 1960-1970-luvulla. Sen jälkeen tuli alkuperäinen Mondo, Novotan ja Spurtan 1980-luvulla. Ysärillä sitten Polytan ja Rekortan, jota muuten on eniten Suomen kentillä. Samaan aikaan alkoi maailmalla yleistyä Mondon uusi versio, jota nykyisin lienee eniten uusien kenttien päällysteenä. Minun lapsuudessa tosin oli vielä useita tiilimurska- ja kivituhkaratojakin. Jossain jopa kumiasfaltti. 

Eduard treenasi Kuortaneella. Asui myös. Mies siirtyi edustamaan Suomea tultuaan hajonneesta Neuvostoliitosta IVY:n edustamisen kautta lopulta Suomeen. Hyvin itäpainotteinen treenaustapa. Eli pirusti juoksua ja liian vähän heittolajeja. Päälle vielä sopivasti tupakkaa. "Eetu" ja isänsä Pavel oli yleinen näky Kuortaneella vielä kauan.

torstai 6. kesäkuuta 2024

Juoksutarinoita 91. Vuosi 1997


Koulu kiinnosti kovin vähän. Tai oikeastaan tietyt aineet kiinnostivat, mutta ei mitään läksyjä kyllä omaehtoisesti tullut tehtyä. Hankalat tai tylsät tunnit perusteltiin itsellemme jollain tekosyyllä mieluummin lintsattaviksi. Tylsyyden kestäminen oli minimissään, kavereiden tärkeys maksimissaan.

Seurasin urheilua kuin hullu. Enemmän kuin koskaan. Siksi tuolta ajalta muistaakin paljon. NHL-joukkueet ovat hyvin muistissa. Junnut ihmetteleekin, miksi ääneen aina mietin, onko joku pelaaja sen ja sen poika tai "miks joku Yzerman managerina on niin ihmeellistä?".

Sain jo melko vapaasti päättää menemisiäni. Tai ehkä en saanut, mutta en kyllä lupia paljon kysellytkään. Tottahan tytöt kiinnostivat. Kuitenkin ne oman lukion tytöt oli jotenkin liian tuttuja. Piiri oli liian pieni. Jos olisi kysynyt jotain treffeille, niin riski pakeista ja kasvojen menetyksestä olisi ollut liian suuri. Kun ei juonutkaan mitään, niin ei tullut sitten edes vahingossa mihinkään lähikontaktiin mentyä. Tytöt olivat kavereita. Kauniita toki, mutta enemmän kavereita. 

Se, mikä tuolloin iski toden teolla oli musiikki. Löysin raskaamman musiikin ja uskalsin jättää teknon. Kuuntelin kaikkea mahdollista kirjaston kattavasta valikoimasta ja musiikkitietous karttui. Kehun itseäni pohjalaiseksi liian vähän, mutta musiikkivisoissa minulle on kyllä hankala pärjätä. Genrestä riippumatta. Se on jäänyt ruotsia paremmin päähän. 

Juoksussa tulin vaiheeseen, että oli oikeasti omaakin motivaatiota treeneihin. Ei pelkästään käskettyä. Pääsin ensimmäistä kertaa SM-maastoihin. Tuon kerran jälkeen onkin sitten pari kertaa tullut käytyä. Vaikka todellisuudessa olen aika huono maastojuoksija, on se tapahtumana vuoden urheilullisia kohokohtia. Jotkut katsovat mäkiviikon, minä SM-maastot. Katson minä kyllä mäkiviikonkin...

Tutustuin taas urheiluvammoihin. Monet sanovat, että urheilu kasvattaa. Minä sanoisin, että urheiluvammat kasvattavat. Vammat kasvattavat pettymyksensietoa, mutta myös uskoa siihen, että kaiken paskankin takana saattaa olla jotain hyvää. Toisaalta se, kun joku kertoo, että näitä voit tehdä ja kunnossa se on suunnilleen tällaisen ajan päästä, on urheilun parhaita motivaattoreita. Harva urheilija kaipaa kisoja tai menestystä. Väitän, että urheilija kaipaa säännöllistä liikuntaa siinä omassa lajissaan. Ilman kipua. Tai miedolla kivulla marinoituna. 

Tuolloin alkoi myös erittäin merkittävä ystävyys Petrin kanssa. Oikeastaan tyypin, joka oli rasittava, mutta yhtä avoin kaikelle hullulle. Tuosta tyypistä on tullut tärkeä bändikaveri ja tyttäreni kummisetä. Toki tunnettiin aiemminkin, mutta jotenkin tuossa kohtaa löytyi jotain yhteistä. 

Jonkinlainen itsenäistyminen ja oman suunnan etsiminen tuohon aikaan kuului. Alettiin olla "sillä seinällä", josta ne omat teokset löytyisivät. Hiustyyli, musiikki, urheilu ja tietynlainen piittaamattomuus alavutelaisesta tavasta toimia.

Siellä on se Kolmannen naisen Maailma on tyly -meininki, mutta jotain muuta se oma sisin kuitenkin on. Siellä on sitä jyrkkää pohjalaisuutta, mutta sitten sellaista sovittelevaa ja ratkaisukeskeistä muutakin. 

tiistai 21. toukokuuta 2024

Juoksutarinoita 90. Äiti joutuu leikkaukseen (14.12.1997)

 


Patteri naksuttaa. Ärsyttävä termostaatti. Luulisi, että keksisivät sellaisen ääntä pitämättömän. Huoneessa on aika kylmä. Veikkaisin 13 astetta.

Muut menee Keskiselle. Jään Samin kanssa kotiin ja pelataan Monkey Island kakkosta. Isä on yrittänyt piilottaa virtajohdon, mutta vedenkeittimessä on samanlainen. 

Tänään on lepopäivä, joten voidaan hyvin lätkiä sählyä. Illalla voisi mennä saunaan. 


---

Tulevat Keskiseltä. Saadaan KitKatit. Se sulaa vähän ärsyttävästi pienessäkin lämmössä. Ihan hyvää muuten. 

Äiti laittaa ruokaa. On ihmeen hiljaista. Isä meni laittamaan tulet papan puolelle. Pitäisköhän minun mennä jo laittamaan sauna?


- Oisko ruuan jälkeen pihapelit? 

- Kattotahan nyt... 

- Ihan hyvin vois, saunaankin vois mennä...

- Meillä on vähän asiaa ruuan jälkeen.


Kylmät väreet menet kehon läpi. Mitä helvettiä?!? Olenkos minä tehnyt jotain, mistä voi jäädä kiinni? Meinaako ne erota? Onko joku kuollut? Loppuuko joltain työt? 

Istutaan tuvassa. On odottava ja ahdistava tunnelma. Takassa on tuli, mutta on kylmä.


- Nyt on semmosta asiaa, että äiti joutuu jouluna sairaalaan. 

- Miks? 

- Multa löydettiin rintasyöpä ja se pitää leikata. 

- Syöpä? Onko se vaarallista? 

- On se aina vähän, mutta se on nyt löydetty ja sitä hoidetaan. Mutta ne hoidot on aika kovia ja äiti voi olla aika väsynyt ja huonossa kunnossa. Ja sitten multa varmaan lähtee tukka. Mutta se johtuu lääkkeistä ja hoidoista, ei sairaudesta. 


Istun ja tuijotan takkaa. Kaikki ovat hiljaa. En sano mitään. Menen yläkertaan. Kuuntelen Queenia. Istun. Käyn syömässä iltapalan ja menen lopulta nukkumaan. 

---

Sapsussa lämpöpatteri naksuttaa edelleen äänekkäästi. Sinne ei varmasti ole koskaan ostettu kovin kalliita pattereita. Laatu vaan tahtoo usein kulkea hinnan kanssa rinnan. 

En tiedä kuinka sisareni ymmärsivät tilanteen vakavuuden, mutta kyllä se pysäytti. Syöpä oli ja on pelottava sana. Äiti kuitenkin eli tuon diagnoosin jälkeen vielä 16 vuotta, joka sen ajan terveydenhuollon välineisiin nähden on erittäin hyvin. 


lauantai 27. huhtikuuta 2024

Juoksutarinoita 89. Mietaan nuorisoseuralla (5.12.1997)



Kympin aamu. Tänään pitää mennä kouluun, vaikkei sitä pitkään olekaan. Mennään siitä Jarmolle ja lähdetään sitten Kurikkaan lukioiden pikkujouluihin.

Kävin juoksemassa Pyylammen aamusta. Hiekkatien osuus reipasta. Muuten oli liian liukasta. 

Mikkokin tulee kymppiin, vaikka se yleensä on koulunörtti ja lukee jotain ranskaa jo aamusta.

- Moro, sano jouluna poro!
- Terve. Eikö sulla oo kasista koulua?
- Olis, mutta en jaksanut mennä. Menöö nii myöhään tänää.
- Katoitko The Joulukalenterin?
- Tottakai! "Käynpä näyttämässä pyyttonia pihakuuselle"!
- Justiinsa!
- Kävikkö jo lenkillä aamusta? 
- Joo. Kaheksan kilsaa. 
- Huh! 
- No ei se oo paha. 
- Aamukasilta? On se. 
- Ei kun puoli kasilta. 
- No niin! 

---

Koulupäivä on tylsä. Perinteistä odottelun odottelua. Pelataan Ski Jumpia oikeastaan koko päivä. Lopuksi ollaan Erkin tunnilla. Sitten Jarmolle. 

Niiden linja-autossa on Pollarin ja Katteluksen kyläisiä. Ne on jotenkin sekasin. Käydään suihkussa. Jorma tarjoaa jotain juomista, mutta ei oteta. 

- Voi vitun Waytt Erap! 
- Ooppa kunnolla, ettei tarvi antaa selkään! 
- Ei olis vastusta... 
- Olkaahan nyt hiljempaa, täällä on lapsia vielä! 

Tarja vie meidät keskustaan, josta linja-auto lähtee kohti Mietaata. 

---

Porukka jonottaa autoihin. Meillä on kaksi linja-autoa. Istutaan lähellä Chrisseä, Mikkoa, Anssia ja muita poikia. Saattaa siinä joku tyttökin olla. Anssi puhuu koko ajan. Haisee tupakalle ja tunkkaisille linja-auton penkeille. 

- Kuinka kaukana se Meltaus on? 
- Mikä vitun Meltaus? 
- No se mihin ollaan menossa?! 
- Se on Mietaa. Mietaan nuorisoseura. Meltaus on jossain Lapissa. 
- Ihan sama. Meltauksen nuokkari. 
- Jätkä on kyllä ääliö. Missäs Töysän mafia? 
- Tuolla ne on toisessa bussissa. Juo keikyä. 

On aika kylmä. Porukalla on jotain ankeita juomia. Minä en jaksa juoda mitään. Miksi joisin? Ei ole tarvetta. Näiden muiden vahtimisessakin on ihan jo hommaa. Mikko on jo sopivasti höpinöissä. Hymyilee vaan ja ollaan vasta Peräseinäjoki ohitettu. 

---

Mietaan nuorisoseura on helvetinmoinen sokkelo. Pieniä käytäviä ja paljon kerroksia. Grillistä saa vaan mikropurilaisia. Alavuden tytöt on vähän päissään. Jarmokin vähän. Chrisse ei, mutta Mikko kyllä. 

Pihalla on kylmä. Pahikset käy siellä pellolla tupakalla. Ymmärrän, että nurkalla, mutta sadan metrin päähän pellolle. Ei helkkari. Jos olisi sellainen elokuvien vankiloiden valonheitin, niin kaikki näkyis heti ja täysin. 

Sisällä kuulutetaan, että joen rantaan ei saa mennä. Jäätä ei vielä ole. Yllättäen. Joki ja joulukuun alku. Tunnelma on jotenkin kaoottinen. Puran kaaosta ostamalla Ässä-Mix pussin ja Jaffan. 

Jarmo käy vetämässä minut ja Jannen mukaansa. 

- Jätkät, nyt teitä tarvitaan! 
- Mihin? 
- Tuutte nyt vaan! 

Janne pyörittelee silmiään ja päätään. Kävellään rivakasti pellolle. Meidän luokan tytöt on selkeästi juoneet liikaa. 

- Ny vierään nämä pois täältä! Ne jäätyy! 
- Voi helvetti. Täällä on pikkusen mutaa! Mihin meitä nyt tarvitaan? Käsket ne vaan pois!
- Ei ne usko mua! 

Janne yrittää kiltisti. 

- No niin... Hei, tytöt! Mikolla on vissiin jotain juomista tuolla talon nurkalla. Käski teitä sinne. Maria ja Mammu kans! 
- Heiii, Jannee ja Tomii! Ootteeko tekin täällä!?

Kauhea kiljuminen. Ollaan joo. Tultiin siinä samassa linkassa. Noin kaksi penkkiä taaempana. 

Alkaa mennä hermo. 

- Nyt perkele, te jäädytte tänne! Ja me vasta jäädytäänkin. Pois pellolta nyt! 

Talutellaan tytöt nurkalle ja yritetään puhua niille järkeä. Kohta jo joku itkee, koska joku oli tanssinut väärän tyypin kanssa. Ei saatana, mitä draamaa!

- Minä meen nyt sisälle! On helvetin kylmä. 
- Vois nämä tytötkin tulla. Tulkaahan. Tarjotaan limsaa. 

Osa tytöistä tulee ja osa ei. Ihan sama. On nälkä. Menen tätä helkatin Vekkulataloa läpi ja etsin ruokaa. 

Kuuluu kova huuto. Rynnitään katsomaan. Joku tyttö on tippunut parvelta tanssilattialle. Hieno juttu. Joku tajuaa huutaa, että soittakaa ambulanssi. 

Jäädään väijymään nurkkaan. Tyttö viedään niskatuen kanssa pois. Onneksi meidänkin bussi lähtee pian. 

---

Matkalla kotiin. Kaikki päissään olevat haluaa istua edessä. On huono olo. Joku oksentaa. Great! 

Me istutaan Jarmon ja Jannen kanssa takana. Anssi pitää siellä showta. Se on lyhyt maalivahti. Ihan pelle. Töysän jätkät on muka cooleja ja menevät toiseen autoon. 

- Näytä kuski käppärinvaloa, katuvalot sammu! Pysäytä nyt tämä kenkälaatikko! Kusettaa, ku paskalaitoksen traktoria! 

Sekavaa meininkiä. Jos baareissakin on tällaista, niin aika paljon mieluummin istuisin siellä Tonin mökillä. 

---

Lukioiden pikkujoulujahan ei pitäisi järjestää missään. Kaikkein vähiten Kurikassa. Aivan kauheat juhlat. 

Ilta oli kaoottinen, eikä voi sanoa, että siitä mitenkään nautin. Joo, kauniita tyttöjä, mutta kova meteli ja vahtiminen jo siinä, että ihmiset ylipäätään pysyvät hengissä. 

Anssi oli älytön sketsihahmo. Juttua tuli koko ajan. Niistä on myös melko moni juttu jäänyt vieläkin päivittäiseen käyttöön. 

Ajattelin, että tuo se on viimeinen kerta Mietaalla. Olin väärässä. 

maanantai 1. huhtikuuta 2024

Juoksutarinoita 88. Cthulhun kutsu (11.10.1997)



Pimeä painaa alaspäin. Masennuksen rajamaille. Päivät eivät etene, mutta silti ne valuvat sormien välistä hukkaan. Lokakuu. Turha kuin mikä.

Juoksijanpolvi on vaivannut koko ajan. Sillä kestää juosta kovaa ja ylämäkeen, mutta kevyt ja hiljainen juoksu tai alamäkijuoksu on täyttä tuskaa. Olen silti juossut joka toinen päivä.

Jukka ja Heli pyysi minut pelaamaan roolipeliä niille. Call of Cthulhua. Se kyllä kiinnostaa. Olenhan lukenut melkein kaikki kirjatkin.

Yllättävän pelottavia tarinoita joku on voinut kirjoittaa ja jo sata vuotta sitten. Osaisikohan itse? Ainakin voisi tehdä sellaisia biisejä, jos olisi bändi. Tai sarjakuvaa. Akiran tyyliin, mutta Lovecraftin tapaan.

Lähden käymään siellä. Mopo toimii jotenkin. Ei jaksa pyöräillä, kun kävin jo juoksemassa kutosen reippaasti.

Matti nostaa traktorista kättä. Sisällä ei näy ketään, joten painelen suoraan yläkertaan. Haisee vähän tupakalle ja vähän kissoille. Tai aika paljon. Melko vähän navetalle. Helin huoneesta kuuluu musiikkia.

- Päivää!
- Moi.
- Mikäs nyt siis on meininkinä?
- Oon tehnyt teille tällaisen helpon seikkailun, että tutustutte roolipeleihin. Tomi on tainnut Lovecraftia lukea.
- Joo. Kaikki, mitä kirjastossa on. Iä iä! 
- Just niin! Tämä on siis samaa teemaa.

Jukka opastaa hahmojen luontia. Sillä on siisti satakulmainen noppa. Pirun kallis. Melkein sata markkaa. Ei kuulemma ole kätevä, kun on niin hidas pyörimään.

Minun hahmo on amerikanjapanilainen Joshua. Pearl Harborissa syntynyt. Helin hahmo on joku kirjaston täti. Itse seikkailussa on vanhassa kartanossa joku mörri. Joku Alone in the Darkin tyylinen paha demoni. Jukka on valinnut kaikki musiikit ja sellaiset taustalle. Homma on siistiä. Tuollaisen pelinhän voisi tehdä itsekin. 

Kotiin menen seiskan maissa. Alan suunnittelemaan omaa roolipeliä. Siinä voisi kyllä olla enemmän nykyaikaa. Serkkupojat varmaan innostuisi asiasta. 

---

Juoksijanpolvi. On sitten perse vaiva. Ja usein se peräpäästä johtuukin. Liian voimaton ja kireä pakara, liian voimaton ja kireä lonkankoukistaja. Eli nopea pituuskasvu ja liian vähän voimaa, liikaa rasitusta. Sillä ei juokse sitten pirukaan, kun oikein pahaksi äityy. Minulla sen kanssa tapellessa on mennyt parikin vuotta aika mönkään. 

Jukka oli puolinörtti Helin poikakaveri. Minun luokalla. Minua kuitenkin kiinnosti ne nörttitouhutkin, joten roolipelissä joku kiehtoi. Jukka opetti ja se oli mukavaa. Innostuin oikeasti niin paljon, että teinkin oman roolipelin. Melko hyvänkin, vaikka itse sanonkin. 

Lovecraftia lukivat kaikki, jotka lukivat jotain. Se vaan kuului tehdä niin. Eskapismia kauhun pariin. Siihen nähden, että ne oli kirjoitettu sata vuotta aiemmin, ne olivat todella hyytäviä. Suosittelen. 

Luin paljon. Miksi? Koska oli aikaa. Olin kirjastossa reilun tunnin ja vielä linja-automatka päälle. Ei ollut kännyköitä, eikö minun huoneessa televisiota. Joten luin. Kaikenlaista. Erä-lehdistä Veekaseihin, sarjakuvista Lovecraftin ja urheilukirjoihin. Mitä vain. Lukeminen kannattaa aina.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Juoksutarinoita 87. Viimeinen osuus jäi juoksematta (20.9.1997)


Ajetaan Kuortaneelle. On Maastofinaalin viesti. Meillä pitäisi olla ihan hyvä joukkue.

Tie Kuortaneelle on jumalattoman tylsä. Suoraa, varalaskupaikka, suoraa, mäki, suoraa, opisto. Tylsyyden huipentuma.

Olen Kuortaneella aika konkari verrattuna muihin. Täällä on oltu leireillä ja viikonloppuina treenaamassa. Maastot on tuttuja. Lähden kiertämään reittiä kävellen.

---

Verryttelyt on tehty. Maastoviesti eli kymmenen kertaa kilsa.

Nappulat lähtevät ensin. Veijo ja Arto sanoi, että Teroa ei ole näkynyt. Arto menee soittamaan sille. Verkkailen Timon kanssa.

Tero on muistanut lähtöajan väärin eikä välttämättä ehdi. Vaihdetaan järjestystä, että Tero on ankkuri. Perkele! Miten voi tuollaisen sössiä!?

AU:n junnut juoksee hemmetin hyvin. Timo pääsee varmaan lähtemään lähellä kärkeä. Tuollainen kilsan maastojuoksu on mulle ihan parasta mahdollista. Oon juossut sitä niin paljon.

- Näkyykö sitä Teroa?
- Ei näy.
- Perkele. Pitääkö juosta hiljempaa, että se ehtii?
- No ei tietenkään! Täysillä! 

Timo lähtee. Se on kovassa kunnossa. Lähti ehkä seiskana. Kohta on mun vuoro. Katselen ympärille. Kiristän piikkarit. Siirryn vaihtoalueelle. 

Timo tulee kuola suupielistä valuen. Ollaan viidensiä! Lähden painamaan kohti hiekkaharjua. Juoksu kulkee kuin unelma. Tiedän, mistä kiristän. Ennen jyrkkää mutkaa. On ärsyttävä ottaa siinä eroa kiinni, varsinkin kun sen jälkeen tulee vähän liian jyrkät alamäet. 

Ohitan nurmelle laskiessa jonkun. Ollaan neljänsiä. Tuntuu pahalta, mutta jalat ei hyydy. Meidän joukkue huutaa jotain, mutta en saa selvää. Runttaan viimeiset sadat metrit niin läheltä nauhoja kuin pystyn, ettei kukaan tule sisältä ohi. Käännyn suoralle ja katson vaihtoalueelle. Teroa ei näy. 

Kuuluttaja hehkuttaa AU:ta. Minä löysään vaihtoalueelle. Se oli siinä. Kuuluttaja ihmettelee mitä tapahtui. Hölkkäilen eteenpäin. Suututtaa. Saatana. Terokin olisi ollut hyvässä kunnossa. Oltais pärjätty hyvin. Saatanan saatana! 

---

Tero tuli myöhässä. Se oli varmasti äärettömän kova paikka Terolle. Meitä ärsytti, mutta se nyt kuitenkin oli aika pientä. Paremminhan jutun muistaa, kun se ei mennyt niin kuin piti. 

Tuo osuus oli yksi mitä elämäni juoksuja. Juoksin osuuteni tasan kolmeen minuuttiin. Tuossa maastossa se on kova. Erittäin kova. 

Seuraavana päivänä henkilökohtaisessa kisassa olin 35. Jalat oli vähän huonommat ja en koskaan syttynyt tuollaiselle henk.koht. kisalle samalla lailla. 

tiistai 5. maaliskuuta 2024

Juoksutarinoita 86. Prinsessa kuoli (31.8.1997)


- ...mi! Tuu ..ttomaan, ...sin prinsessa on kuollut!
- Täh!? Ei kiinnosta yhtään joku Sveitsin prinsessa! Minä nukun nyt!

Sveitsin prinsessa. Mitä helvettiä se äiti ajattelee?!?
Onko Sveitsissä ylipäätään prinsessaa?

---

Kävelen alas. Isä on lähdössä puimaan.

- Oho, hereillä ennen puolta päivää!
- Kello on vähän yli yhdeksän...
- Työt kutsuu!
- Sunnuntaina?
- Kun ei sara, niin puirahan. Saat tulla sitte kuivaajalle.
- Ei...
- Kyllä. Se on pieni vaiva.
- Paljonko maksat?
- Saat syärä. Prinsessa Diana muuten kuali.
- Häh?

Siis Walesin prinsessa. No nyt ymmärrän. Äiti lähti johonkin seurakunnan sunnuntaijuttuun. Otan Hedelmäpommi-jogurtin ja katson rantaan.

Tänään pitäisi juosta pitkä lenkki. Juoksen kyllä purulla, kun penikoihin koskee. Ensi viikolla on ratakymppi. On pakko säästää jalkoja.

Milloinkahan Latoajojen kuvat voisi hakea? Tai teettää. Tuurin kuvassa ne kehittyy parissa tunnissa. Ja mulla on toivottavasti hienoja kuvia esimerkiksi Kawasaki-kerhon pyöristä.

---

Prinsessa Diana oli ehkä hivenen suurempi stara kuin silloin ymmärsi. Sen kuolema oli iso juttu, mutta ei se itseäni niin koskettanut.

Aulavalla oli Nylon Beat ja Latoajot leirintäalueella. Latoajoissa oli sellainen 300-500 moottoripyörää ja se oli tuossakin iässä vielä hieno tapahtuma.

Penikat oli kipeät, mutta juoksin maantiellä kympin 34.48 pari päivää tuon jälkeen. Tuolla testireitillä on pitkää alamäkeä, mutta on siellä vastaavasti nousuakin. Se oli hyvä juoksu. 

lauantai 24. helmikuuta 2024

Juoksutarinoita 85. Uusi tyyli (8.8.1997)

Heittelen laiturin päästä virveliä. Isot ahvenet seuraa hopeista Meppsin lippaa, mutta ei tartu. Isä tulee rantaan. 

- Ootteko taas käyny Anjan aitaa purkamassa?

- Täh? Ei. Kun siitä ei saa mennä.

- No Anja pysäytti tienhaaras ja sano, että se on taas rikottu.

- On sen joku muukin voinut hajottaa. Janne siitä ainakin ajaa ja ehkä Karviset.

- Ettekä mekään sinne. 

- no ei ei. 


On se nyt saatana, että meitä aina epäillään. Oon ajanut enemmän pyörällä kuin mopolla. 

Illalla Maurice Greene voittaa satasen. Ja Haile kympin kultaa. Olisin toivonut Tergatin voittoa. 

---

Ajan Tonille. Se leikkaa minun hiukset. On melkein 28 lämmintä. Nappisverkkarishortsit on typerä keksintö. Ihan liian kuumat. Paksua verkkaria. Mitä järkeä? 

Toni leikkaa keittiössä Markun tukkaa. 

- Joo hep! 

- Ka päivää! 

- Aja irokeesi! 

- No vois kyllä. 

- Ooksää kaikkien tukan ajanut? 

- Joo, tai en Tanjan ja Aatun. 

- Käydäänkö leirinalueella vielä tämän jälkeen? 

- Käyrähän vaan. Rutku saa mennä navettahan! 

- Joo, se on sille oikeen. 


Jotenkin on sellainen rauhaton meininki, vaikka Toni vaan ajaa hiuksia ja Heikki lukee Aku Ankkaa. Muita ei näy. Keittiön seinässä on pannunalunen, jossa lukee "Riitan keittiö on kodin ❤️". Tuollainen on kaikilla. Tai ainakin äidillä. 

- No, pistetäänkö kolmemilliseks? 

- Joo. Lyhyeks vaan. 

- Tää maksaa sitten jäätelön. 

- On kyllä pirun kallista. Ehkä nyt sitten tän kerran. 


Toni alkaa leikkaamaan sivuilta. Kaventaa koko ajan keskiosaa. 


- Eikö olis komia näin? 

- No olis. 

- Jätetään sitte!

- Mitähän isä sanoo? 

- Pirä lippis pääs! 


Toni jättää sellaisen viiden sentin irokeesin. Eihän se nyt pitkä ole, mutta sellainen miketyson-henkinen kuitenkin. Tottakai! Vähän pitää järkyttää. 

---

- Ei totta jumalauta! On sitte toholon näköönen! 

- Ihan sama. 

- Osoittaa tyhmyyttä tuollaanen.

- Pyh!

Isää ärsytti. Hyvä! Lähden lenkille. Jos olisi vähän viileämpi jo. Pitäisi juosta kuusi kertaa 90s kovaa. Taidan juosta Pyylammen puoliväliin ja takaisin. 

---

Meppsin lippa on edelleen pirun hyvä ahvenuistin. Ostin 5 vuotta sitten itselleni nostalgiasetin. Shimanon kela, Ugly Stickin vapa ja Meppsin lippa. Sen lisäksi on Nils Masterin neonkeltainen Spearhead-vaappu. Sillä sitä pärjää. Ehkä vielä Minnow Spoon -lusikka ruohokoukulla. 

Haile oli kova, mutta aina tykkäsin Tergatista enemmän. Kova vuosi, kun miehet vuorotteli ME-tuloksissa. 

Toni leikkasi perheen lasten ja minun tukan koko loppulukion ajan. Tonista olisi tullut kyllä hyvä parturikin. Toni ei ollut kouluaineiden lukemiseen luotoja ihmisiä, mutta varsin pätevä monessa jutussa. Moniko tuon ikäinen luki raamatun läpi? 

Isä ei virallisesti tykännyt, mutta en usko, että sitä lopulta niin paljoa haitannutkaan. Olihan sillä itselläkin ollut hartioihin asti olleet pitkät hiukset. Hienoja aikoja nuo, jolloin syötiin vähintään litra mangomeloni-jäätelöä viikkoon. 

tiistai 13. helmikuuta 2024

Juoksutarinoita 84. Aulavalla sinitukkainen tyttö (2.8.1997)



Voi helvetti miten kuuma! 25 lämmintä. Ja pitäis juosta nelisatasia pururadalla. Ei ole varmaan sääskiäkään yhtään.

Pyöräilen sinne isän pyörällä. Hiki on jo mennessä. Pohje osuu ketjuun ja on aivan öljyssä. Ja tietysti siihen pitää koskea kädellä. Kohta on sitten joka paikka mustana.

Työnnän pyörän kiven viereen. Se kaatuu, mutta en jaksa nostaa, kun sääskiä on tuhat ympärillä jo nyt. Ja saatana!! Kello unohtui! Perse! Sitä en kyllä lähde hakemaan. Juoksen tuntumalla. 

On niin kuuma, että verryttelen vain kierroksen. Aurinko suorastaan paahtaa. Katsoin eilen Predator kakkosen. Siinäkin Gloverilla on koko ajan hiki. 

Kahdeksan kertaa neljäsataa hölkkäpalautuksella. Pätkällä on alamäkeä ja ylämäkeä. Pehmeää ja kovaa purua. Kiviä ja käpyjä. Heiniä ja kärpäsiä. 

Ensimmäiset neljä menee ihan ok. En nielaissut kuin ehkä kolme hyttystä. Kuuma on ja metsä tuntuu painostavalta. Vielä neljä. 

Poljen takaisin. Jalat on hapoilla. Kutittaa joka paikkaan. Ajan pyörän talon seinää vasten ja juoksen suoraan järveen. Jumankauta, on kuuma! 

---

Jarmo tulee meille yöksi. Mennään Aulavalle. Siellä on XL5. Se ei kyllä kiinnosta niin pätkääkään. 

- Vähän voisit siivota ennen kuin Jarmo tulee. 
- Siivota mitä? Täällä on ihan siistiä. 
- Lakase edes rappuset. Ne on täynnä kärpäsiä. 
- Niitä tulee koko ajan lisää. Ootko kattonu eteisen ikkunaan. Ja aina on rappusissa mönkimässä joku ampiainen. Sellasta meillä vaan on. Ei se Jarmoo haittaa. 
- Lakaset ne. 
- Joo joo... 

Jarmoa kiinnostaa varmaan tosi paljon kuinka likasta meillä on. Eikä mun huoneessa ole likasta. No kai se pitää lakasta. Miksei meille voi edes ostaa kunnon harjaa? Jotain sodassa tehtyjä, jossa on harjakset vinossa... 

Jarmo ajaa kevarinsa miljoonaa meille. Yllärinä alkaa vähän sataa. Viedään pyörä alalatoon pöyhijän viereen. Pöyhijä. On kyllä laitteelle typerä nimi. Alennuksessa pöyhijä. Ei helvata. 

- No ni! 
- Kastuikko? 
- E. Ajoin pisaroiden välistä. 
- Jaa, no sitte. 
- Mitäs tehrään? 
- No eikö mennä saunaan ja sitte kohta jo Aulavalle.

---

Pyörät on jätetty ja kävellään kohti Aulavan peltoa. Virroilta on porukkaa. Niitä pitää vähän varoa, vaikka ei ne ehkä Alavudella ala haastamaan. Ähtäriläiset nyt on hölmöjä muuten vaan. 

Jarmo juo Markulta jotain mömmöä. Janne tulee meidän porukkaan. Vettä sataa jo ihan perkeleesti. Onneksi on paksu nahkatakki. Se on kyllä muuten ihan poskettoman kuuma. Alla on vihreä t-paita. 

Mennään Viidakkodiskoon siellä on sentään katto. Vesi tulee siellä alhaalta päin, kun se sen verran aina tulvii. 

- Näikkö sen Paradisio-kissan? 
- Jaa sen sinitukkaasen? 
- Nii! Aikamoinen! 
- Vähän iso nenä... 
- No on sillä aidollakin! 
- No joo... Mutta ne oli jostain Jurvasta. 
- Mistä sää sen tiärät? 
- Sen kaverilla luki joku Jurvan Urheilijat seljäs. 

Ajetaan kaatosateessa kotiin. Syödään puoliksi kokonainen ruisleipä ja kaakaota. Ruisleivän päällä on käristemakkaraa paloina. 

Ei nukuta koko yönä. Jutellaan tytöistä, uskonnosta, maailmankaikkeudesta, painitaan vähän. Tai sen verran, että patteri irtoaa seinästä. Aamulla ei oikeastaan edes väsytä. 

---

Ne, jotka ovat juosseet pururadalla helteessä, tietävät sen olevan melkoinen pätsi. Aivan hirveää. Ilma on kuin kastiketta, jota yritetään nieleskellä sisään. Siihen päälle nuo ötökät, niin inhotus on varmistettu. 

Aulavan seikkailut olivat mahtavia kohelluksia. Aika korrektisti siellä oltiin, koska oli riski, että isä tulee katsomaan. Paikka oli niin lähellä kotia. Tuo nahkatakkimuoti oli kammottava. Kahdeksan kilon nahkatakki ei varsinaisesti hengittänyt. 

Paradisiolla oli se yksi ainut hitti. Se Bailando. Laulaja oli kuitenkin ihan nätti. Ja sellaisen kopio oli tuolloin Aulavalla. Pieni ja sinisessä tukassa. Mutta Jurvasta. Joku raja meilläkin. Tyttöjähän siellä katseltiin, mutta mitään uskallettu puhua. Paitsi tutuille. 

Jarmon kanssa puhuttiin pääasiassa paskaa, mutta välillä aika syvällisiäkin. Oltiin varmasti rasittaviakin paskanpuhujia, mutta kilttejä sellaisia. 

maanantai 15. tammikuuta 2024

Juoksutarinoita 83. Kirivoitto Terosta (9.7.1997)



Nousepas nyt siitä sohvalta! Ei jaksa. Väittelen itseni kanssa. Pitäisi lähteä verryttelemään. Tai pienelle lenkille. Illalla on tonnivitonen. Alavuden kentällä. Paska matka. Teron kyllä yritän voittaa. Tai se pitää voittaa.

- Nouses jo siitä! Koko päivää vaan maata! 

- Illalla on kisa.

- Siitä ei tule mitään vaan makaamalla. Pikkuusen pitää ryhdistäytyä! 

- Joo joo. Kohta. Kyllä minä Teron voitan.

- Noinkohan...

- Ei se oikeesti ole niin nopee. Se on vaan rohkea.

- Voisit sinäkin olla. 

- Se on useimmiten tyhmää. 

- Rodalkin sanoi, että veti alusta asti ja joskus sitten jaksoi loppuun asti. 

- Tyhmä taktiikka. 

- Voitti se olympiakultaa. 


---

Kaikki on pakattu. On puolipilvistä, mutta aika lämmin. Isällä taas kestää. Oon istunut autossa jo kauan. 

- Ai, sää oot jo täällä? 

- Ollu jo kauan... 

- Olisit sanonu!

- Mennään jo. Ookko sää ajanotos? 

- Joo. Niinku aina. Kerranhan Arvo otti... 

- Oot kertonut sata kertaa! 

- En kai?

- Kyllä. En jaksa kuunnella. 

- Ollaan sitte hiljaa! Laita Järviradio! Ei tuota rähinää jaksa. 


Tullaan kentän parkkiin. Siihen ajetaan aina jotenkin niin, että auton keula on ruusunmarjapuskassa. Minä menen pukuhuoneeseen. Isä jää juttelemaan Timon ja Veli-Matin kanssa. 

Esa on pukuhuoneessa ja Tero tulee huoneeseen. 


- No niin, Alavuren poijjat! Kohta sitte juostahan! 

- Ainakin yritetään. 

- Ehkä minä ohitan teidät viimesesssä kaarteessa?

- Tuskinpa.

- Eiköhä lähretä verryttelemähän! 


Verrytellään kolmestaan. Mennään lopuksi Teron kanssa käymään kuuluttamoon. Arto on siellä. Sieltä otetaan Teron kanssa viimeinen avausveto, joka on kyllä ihan maksimi. Teron kanssa tasapäin tullaan suoran päähän. Kumpikaan ei juuri enää puhu. Taistelu on mielien välistä. Tero ärsyttää. Nuorempi ja jotenkin rujo jätkä tulee ja pärjää hyvin, vaikkei ole edes treenannut. Se on kuitenkin ihan hyvä tyyppi. 

---

Verkattu on. Vessassa on käyty. Piikkarit on laitettu. Juoksen aukkareita takasuoralla. Väärään suuntaan. En osaa juosta niitä jotenkin rennosti ja kovaa. Ne on väkinäisiä. Pakotettuja. Kävelen muka rennosti suoran päähän ja otan uuden aukaisuvedon. Ihan yhtä jäykkä sekin. Saatana. 

Pilli soi. Otan takin pois. Ja tuulihousut. Ne onkin tärkeät tällaisessa 22 asteen lämmössä. Nauhat on kolminkertaisesti solmittu. Shortsit ei ole solmittu. 

Kaitsu laittaa meidät järjestykseen ja viivalle. Jännittää. Mutta en meinaa jäädä Teron selästä yhtään. En senttiäkään. 

PAM. Tonnivitonen on ok, kun selviää ekan 500m. Tero menee kärkeen. Esa siihen perään. Haluaisin, että juostais kovempaa, mutta en halua itse vetää. En uskalla. Pelkään hyytymistä.

Esa menee viimeisellä kierroksella menojaan. Tero kangistuu edellä, mutta ei ole herkkua minullakaan. Mutta en jää kyllä senttiäkään. En perkele. 

Ennen loppusuoraa tulen Teron rinnalle. Tuntuu aivan hirveälle. Hapot jyllää ihan jokaisessa solussa. Mutta en aio hävitä tätä! Tuntuu, että yleisö mylvii, mutta eihän sitä ole. Juostaan rinta rinnan maaliviivalle. Ei ole tietoa kumpi voittaa. 

Pakko on heittäytyä maahan selälleen. En tunne käsiäni. Tero kävelee jonnekin kaarteeseen. 


- Poijillaha oli kunnon kirikisa! 

- Kumpi oli ensin? 

- Ei pysty sanomaan. Aivan samoja käsiaikoja. Pitää orottaa maalikameraa.


Minä voitin. Aika ei ollut kova, mutta kisa oli tiukka. Voitin Teron. Se on tärkeintä. 

---

Teron kanssa sitä on pari kertaa otettu yhteen. Tuo on niitä tiukimpia, vaikkei tuossa vauhti mikään maaginen ollut. Ihan kyttäilyä. Muistelen tuon kuitenkin Teroa kismittäneen. 

Noissa kisoissa Peräseinäjoen pojat juoksi ruotsalaisviestin piirinennätyksen. Vesisateessa. Se on ihan hyvä suoritus vieläkin. 

Tuo oli vielä aikoja, kun maalikamerakuva otettiin filmille ja sitä piti kehittää. Ei ollut ihan live-tuloksia, vaan kisoissa kesti ja kesti. Vaikka Alavuden urheilukenttä on yksi nostalgisimmista, niin on siellä vietetty myös monta kuolettavan tylsää iltaa isää odotellen.