Juoksutarinoita 72. Waldo nuorisoseuralla (8.3.1997)

Huhhuh. On kyllä ankea tähän aikaan juosta 10 kertaa satanen maantiellä. Tai tuskin tuo on sataa metriä tuo kahden tolpan väli, kun paras aika oli 10,1.

Kävelen väistellen loskalätäköitä. Ilmasto kuulemma lämpenee. Nyt on maaliskuussa jo kolme astetta plussalla ja ladut ihan möhjöä. Hiihdin aamulla 18 km. Tai isän mukaan siitä tuli niin pitkä. En usko. 15 km korkeintaan.

Talitintti laulaa ja Mau-Mau katselee niitä navetan portailta. Lehmät oli ankeita, mutta olis se kyllä toisaalta kiva jos niitä vielä olis. Ei haise enää tuorerehu. Mieluummin niitä lehmiä kuin noita perkeleen kalkkunoita. Sen täytyy olla maailman tyhmin eläin. Olis edes Musta-Poika.

- Käytkö Tomi saunassa?

- En, kun me käydään ehkä Jarmolla.

- Ootteko kysynyt, että se käy Jarmon perheelle olla siellä yötä?

- Ollaan. Ei niitä haittaa vaikka olisin siellä joka yö. Jarmon äiti tarjoo mulle aina kahvia vaikka Jarmo ei olis kotona.

- No et sinä siellä nyt voi aina syödä! Milloin se Jarmo tulee meille yöksi?

- No miks se nyt talvella tulis? Että olis pidempi keskustaan? Ääliö.

- Ei tuollaista kieltä! Voi sitä käydä vaikkei minnekään menisikään.

- Joo joo. Sit, kun Aulava aukee. Meen nyt suihkuun.

- Etkö olis voinut odottaa saunaa?

- Ja ajaa saunan jälkeen mopolla Jarmolle? No en. Jäätyy pää niin kuin sillä jollain Mäenpäällä.

Pakkaan repun ja lähden ajamaan Jarmolle. Mikon isä on pihassa. Nostan kättä. Mikko on sillä naisellaan tai Majalla tai jossain. Saan Mikolta Offspringin Ixnay on the Hombren maanantaina. Mahtavaa! 

Jokivarren nuorisoseura. Siellä on valot. Olisko häät tai tanssit? Ei ole muuten pitkä, että on Jytinän hölkkä. 

Kaarran Jarmon pihaan. Teen paskarinkiä ihan Jarmon isän kiusalla. Se näyttää nyrkkiä. Hyvätahtoisesti kuitenkin. 

- Perkeleen kloppi! Pitääs antaa tukkapöllyä! 

- Tuu koittamaan! 

- Muistakko kuinka kävi sormikoukus? 

- Annoin sun voittaa! 

- Vitut! Jamppa on sisällä. 

Jarmon isä on hauska tyyppi. Kiroilee kyllä perkeleesti, mutta muuten se on hyvä ukko. 

- Iltaa! 

- No iltaa! Sitähän nyt virallisesti tullaan. 

- Mää oon niin virallinen.

- Katohan, Jenna-vauvakin on täällä. 

- Älä kiusaa! 

- Onko Jarmo huoneessaan? 

- Ainahan se on. 

Jarmon huoneesta kuuluu armoton bassojumputus. 

- Hep! Mitäs kusipää? 

- Kato, pääsit tänne asti. Tulitko Pollarinkylän vai Jokivarren kautta?

- Tulin.

- Hyvä. Koska lähretään? 

- Ei oo väliä. Ei se Waldo mua ny niin kiinnosta. Mihin me mopot pannaan? 

- Eikö mennä autolla? Saa äitee tai issee vierä. Ei sinne seuralle viitti vierä mopoja. 

- Miten vaan. 

---

Tarja heittää meidät Nuorisoseuran pihaan. Autoja on jo paljon ja linja-autoja näyttää tulleen ainakin Kurikasta, Ähtäristä ja Virroilta. 

- Mennäänkö heti sisään? 

- Voishan siellä käydä, niin sais leiman heti. Ei oo jonoakaan.

- Mää vähän tarkkailen näkyykö hyvännäköösiä akkoja. 

Odotetaan lippu ja saadaan leimat käteen. Nuorisoseuran logo olisi kyllä mahdoton väärentää. Teksti on niin hankala. 

- Pitääskö käydä pelikoneella? 

- Ei kai ny heti? Käydään diskos!

Diskossa on pimeää, vaikka toisaalta vähän liian valoisaa tyttöjen katselulle. Kierretään se pari kertaa ja mennään alas. 

- Parit valkooset housut, muttei mitään ihmeellistä! 

- Eihän kaikki ole vielä tullut. Nuokin oli jotain Kuortaneen amiksia. Käydään ny pihalla kiertämässä! 

- No käydään! Sinähän se usein isketkin naisia! Vittuilet vaan kaikille. 

- Jos ne on ääliöitä? 

- Ei kai kaikki ole? 

- No melkein kaikki on! 

Kierretään seuraa. Amikset kiertää parkkipaikkaa Corolloillaan ja rakkarit on tupakilla ja juovat kiljua. Muka kovimmilla on Alavuden Seudun Moottoripyöräilijöiden takki päällä. Minua ärsyttää amikset, tyhmät, läskit, kuortanelaiset, nössöt, peräseinäjokiset vasta ärsyttääkin... Melkein kaikki. Ääliöitä. Eivät tajua. 

- Ei täällä oo mitään. Mun on nälkä. Mennään sisälle! 

- Koita nyt päättää! Voitas Mikolta hakee vähän kiljua... 

- Isäshän tarjos jo jallua. Eikö se piisaa? 

- Hyi saatana! 

- ihan hyvää se on. Herrasmiehet juovat tuollaisia, ei siideriä ja kiljua. 

- Sinäkö herrasmies? Paskat! 

- Täydellinen. 

Otetaan lihapiirakat. Seuran kioskilla on nuiva palvelu. Ollut aina. Pistää vihaksi. En ota sipulia. Tuntuu mahassa pahalta. 

Janne menee arpakoneelle. 

- Minkä helvetin takia sä jonkun arvan ostat? 

- Siisti laite! 

- Siisti? Aivan perseestä! 

- Ingen vinst. 

- Täh? 

- Ei voittoa. Hienoa! 

- Mitä hienoa siinä on? 

- On se jotenkin siisti sanapari. Ingen vinst. 

- Oot kyllä outo... 

Waldo soittaa. Kierrellään joka puolella. Taas on jotenkin ankeaa. Pääsis jo kotiin. En uskalla kellekään tytölle jutella ja toisaalta ei puolikönnidet tytöt kiinnosta. Olisko pohjalaiset vähän ankeita jopa? Murre tekee niistä jotenkin yksinkertaisemman oloisia. Kyllä minä haluan täältä pois. Pohjanmaa ei ole mun paikka. 

---

Minä en merkannut jääkiekkoja, jalkapalloja tai hiihtoja lenkkipäiväkirjaani. Nehän oli vapaa-ajan toimintoja. En minä nyt niin äärettömästi hiihtänyt, mutta useamman kerran viikossa, jos oli hyvä keli. Jääkiekkoa pelasin varmasti joka päivä, jos joku vaan lähti pelaamaan. Se kuitenkin oli palauttavaa, kun sitä oli vain kolme tuntia. Eikä niin tosissaan... Eipä.

Jarmon ja Jannen kanssa usein kohellettiin Nuokkarilla. Oltiin niin kilttejä, ettei kaikkien kanssa jaksanut tai päässyt kontakteihim. Valkoiset farkut toki kiinnosti. Eli käytännössä ulkoiset asiat. Paitsi oman luokan tyttöjen kanssa jo puhuttiinkin. 

Inhosin sellaista itsestään huoltapitämätöntä toimintaa. Toiset väittivät urheilvansa ja liikkuvansa ja toiset "eivät ehtineet". Kumpikaan ei oikeasti ollut rehellinen itselleen. Enkä minä ollut kovin suvaitsevainen sellaisia kohtaan. 

Nuorisoseura ei ollut minua varten. Tylsistyin ja turhauduin siellä jotenkin. Tämä sama ilmiö tulee vielä tänä päivänäkin vastaan. Saatan lähteä baarista tunnin aikaisemmin kuin muut, mutta näen vaivalloiseksi, että ilmoittaisin siitä kellekään. Huono juttu. 

Nuorisoseuralla oli joka tapauksessa kovia esiintyjiä. Jopa legendaarisia. 

Juoksutarinoita 71. Mika Myllylä (2.3.1997)

Yllättäen Dählie on taas kärjessä. Melko tylsää. Voittais nyt välillä edes joku muu.

Isä ei ole vielä herännyt. Onkohan se tullut kotiinkaan? Eilen oli Matinpäivänjuhlat. Jouduin yksin juoksemaan vetoja maantiellä. Ne kyllä kulki hyvin. Tonneja loivaan alamäkeen. 3.18-3.08-2.58. Tuntui ihan vähän keväältä. 

Keskiviikkona on hallitonnit. Kunto vaikuttaa aivan kohtuulliselta. En tiedä riittääkö 2.50:n alitukseen, mutta lähelle pitäisi piisata.

Myllylä hiihtää mitalille. Ainakin pitäs, ei tuolta Proku tule mitenkään enää ohi. Jevne voi tulla. Sivertsenillä on hyvä suksi, mutta ei sentään niin hyvä.

Keli muuttuu raskaammaksi. Kolme kymppiä. Myllylä on enää parin sekan päässä. Parempi suksi. Alkaako Dählie tosiaan hyytyä?

Haen ruisleipää ja menen takaisin keinutuoliin. Keinutuolissa pitää keikkua niin, että on ihan takanojassa. Siellä kaatumisen rajamailla. Keinutuolin päällysmatto on vaan liian liukas.

Isäkin herää, hakee lasin limsaa ja tulee erittäin väsyneen näköisenä istumaan penkille. Sami yrittää lätkiä sählypalloa. 

- Paa pois se pallo!

- Mää hiljaa kikkailen... 

- Pallo ja maila helvettiin siitä tai mää pistän ne pesähän!

- Ääh...

- Olkaa ny hiljaa molemmat!

- Oo itte, äläkä keiku siinä tuolis! Pitääkö sekin rikkua?

- Pitää.

Äiti on jossain työjutussa ja Sanna Iso-Sannalla. Onneksi. Äiti tulis kuitenkin jotain lässyttämään tähän.

Myllylä on mennyt ohi Dähliestä. Ohi tulee myös Jävne. Myllylä hiihtää aivan reikäpäisenä. Isä haisee pahalle. Vanhalle viinalle ja valkosipulille.

- Ette oo laittanut tulta hellaan?

- Ei. Ei oo kylmä.

- Voisit oikiastaan laittaa valakian. Pelli auki, tuhkat pois, ekkä polta kaikkia viripuita.

- Miks nyt?! Tämän hiihdon jälkeen.

- Ei kun nyt. Näet siitä hyvin samalla hiihtua.

- Saatana. Etkä sitte mee keinutuoliin! Mun paikka!

Myllylä voittaa. Menee kylmät väreet. Melkein tulee kyynelet silmiin. Dählie jäi kolmanneksi. Ihan oikein. Isänkin mielestä hiihto oli "kohtuullinen".

- Lähden lenkille.

- Kukas tulta kattoo perähän?

- Tehän tässä ootte. Minä en ainakaan. Haluan mennä valosalla.

- Hae puita tullessas!

Kierrän Rimmin ja mietin, millaista olis olla Myllylä. Miltä tuntuu voittaa norjalaiset Norjassa?

---

Mika Myllylä oli ja on minulle edelleen kova urheilija. Kyllä, sehän douppasi. Niin teki ja se on yksi isoimpia kyynistymisen askeleita omissa urheiluportaissani. Suuri pettymys. Mutta se henkinen taistelutahto, mitä miehellä oli, sytytti. Myllylän hiihdot minulla usein on mielessä, kun otan loppukiriä, vaikka tuntuisi pahalta.

Isä joi erittäin harvoin niin paljon, että krapula iskisi. Matinpäivien jälkeen sen kyllä pystyi aistimaan. Uskon, ettei kovan sählypallon lätkiminen oveen kuulostanut aivan linnunlaululta tuossa olotilassa.

Kuortaneen tonni olisi ollut hyvä kisa, mutta siinä kaatui viimeisellä kierroksella useampi ja itsekin jouduin ottamaan vauhtia pois. 2.56 oli pettymys. 

Juoksutarinoita 70. Reilukerho (20.2.1997)

Onpa paska Jyrki. Susanne Vegaa ja Lukaa ja jotain paskaa. Bagaa, niin kuin Jarkko sanoo. 

Sentencedin haastattelu tulee, mutta on sekin vähän tylsä. Aneemista touhua. Äidin mukaan aneeminen on vähäverinen. Noinkohan?

Taidan mennä lajittelemaan niitä pienoismallin osia. Sain joulahjaksi sellaisen lokerikonkin. Mitenhän se tyyppi on itse jostain lasikuidusta niitä rekan nuppeja rakentanut. Tuntuu jotenkin vaivalloiselta.

Tulisiko radiosta mitään nauhoitettavaa? Don't Speak on tullut tuhat kertaa ja Toni Braxton miljoona. Sen lisäksi Sanna soittaa sitä taukoamatta pianolla. Saatana! Tulis se uus Prodigy. Breathe. Sen nauhoittaisin.

Ei tullut. Jotain Juustopäitä vaan. Nyt on pakko mennä syömään. Mau-Mau on sisällä. Keinutuolissa. Eikä kukaan vahtimassa. 

Lämmitän mikrohampurilaisen ja luen Aku Ankkaa. Jotenkin on kylmän nahkeaa. Jos laittaisin itse hellaan tulen, niin ehkä ei tarvitse hakea puita? Isä tulee ovelle. 

- Tänään on sitte lenkki-ilta. 

- Joo. Mistä? 

- Meiltä. Voitkin hakea puita saunaan joutessas ja lakaasta tuvan laattian.

- Miksi minä? Eikö Sanna ja Sami tee mitään?! 

- Oot siinä nyt sopivasti. 

- On läksyjä. 

- Ai nyt niitä onkin? Mitäs sää äsköön teit? Käyt nyt hakemas puut ja tähänkin voit laittaa valakian. Vettä kattilahan!

- Joo joo... Saatana... 

- Nyt suu kiinni! Se on parin minuutin homma! 

- Missäs äiti on? 

- Sillä on joku sururyhmä. 

- Surullista tässä on se, että mää joudun tekemään kaiken. 

- Ja paskanmarjat... 

Tämähän meni nyt aivan läskiksi. Joudun tekemään kaiken! 

---

Pekka ajaa pihaan jo puoli seiskan maissa. Se kyllä hätäilee aina. Ja sillä on ruma Ascona. 

- Iltaa! Eikö Markku oo kotona? 

- Vaihtaa vaatteita. Tuu istumaan. 

- Huomenna alkaa MM-hiihdot. Meinaakko kattua? 

- Enköhän mää kaikki katso, jos vaan ehtii. 

- Tuleekohan Suomeen mitaleita?

- Luulis, että miehet ainakin mäkihypystä ja yhdistetystä jotain sais. Varmaan viestistä vois tulla. Naiset ei varmasti saa. 

- Ei tiedä, jos oikein sattuu... 

- Ei kyllä satu. Siellä on Yegorovat ja Välbet ja Italialla hullut hiihtäjät

Pekka puhuu koko ajan. Isä tulee onneksi pelastamaan. 

- Jaha! Mihnäs välis sää tulit? 

- Äsköön. Ooppeli vaan käy niin hilijaa. 

- Justihin. Tulookohan se Ari? 

- Tuloo varmasti. 

- Mitenkähän Matit? 

- Tuloo, mutta aivan siinä ja siinä kerkiääkö ajoos, kun Matti P on ollu kaupalla pitkään. 

- Me ei orotella, se saa kiinni. 

Kohta kaikki on paikalla. Kävellään tienhaaraan. Matti S:llä on perinteisesti toppahanskat kädessä. Matti P:llä taas viimeistä huutoa vehkeet. 

Lähdetään juoksemaan. Koko matka on pientä kiusantekoa Arille. Pieniä kiristyksiä ja ahtaalla pitoa. Vanhat ukot eivät ole menettäneet kilpailuviettiään. 

Minua vähän säälittää Ari, joka on kyllä hyväkuntoinen, mutta ekaksi yhteislenkiksi aivan liian kovassa vauhdissa. Pekan kanssa yritetään juosta vähän Arin kaverina. 

Teikarin mäessä vanhat ukot nyppäävät viimeisen kerran ja Ari jää. Pekkakaan ei voi vastustaa kiusausta vaan lähtee mukaan. Minä juoksen Arin kanssa 66:lle asti, mutta sitten minäkin haluan voittaa kirin.

- Mää kiristän tän kuuskutosen. Tuu vaan omaa tahtias. 

- Joo. 

Muut ovat jo parinsadan metrin päässä. Kiristän pikkuhiljaa, mutta saavutan hitaasti. Perkele, tässähän pitää juosta viimeinen kilometri kovaa. 

Matti S jää, mutta muut ovat vielä edellä. Pekka ja isä yrittävät karkuun. Metsätien liittymän kohdalla mietin kumpaa puolta tiestä juoksen. Valitsen vasemman. 

Pumppaamo. Nyt kaikki peliin. Isä ja Pekka juoksee oikeaa, minä vasenta laitaa. Autoja menee molempiin suuntiin. Rekan tullessa vastaan teen viimeisen rytminvaihdoksen. Voitan. Arikin tulee parin minuutin päästä. 

- Ootte te kovas kunnos... Kyllä tuntu häjyltä. 

- Tämähän nyt oli hiljaanen lenkki. Normaalisti juostahan kovempaa. 

- Paskat, tämä oli kyllä normaalia kovempi. Talvikelissä ei näin kovaa juosta. 

Höyry nousee kaikista. Lähdetään saunaan. Äiti on laittanut normaalia nätimmin kahvit. Arin takia, ettei näytä niin hölmöltä. kahvi, pulla ja makkarat samassa pöydässä. 

---

Jyrkistä katsottiin melkein joka jakso. Se antoi meidän ikäluokalle aikamoisen tietopankin sen ajan musiikista. Heiluvat kamerat, uudenlaisia juontajia ja Minna O. 

Ostin Keltaisen Pörssin ilmoituksesta ison pahvilaatikollisen pienoismalleja. Osa koottuja, mutta osa rakentamattomia. Purin rakennetut ja tein ne uusiksi. Pidin erityisesti Fiat 131 Abarthin ralliversiosta. Tein itse nuottivihkot ja kaikki. 

Lähes jokapäiväiseen tehtäväpankkiin kuului meillä puiden haku, tulien teko ja paikkojen järjestäminen. Rappusten lakaiseminen oli paskinta. Ei kuitenkaan niin paskaa kuin imurointi. 

Ari kävi tuon lenkin jälkeen vielä kerran, mutta miesten voiton- ja pääasiassa näyttämisenhalu lopettivat Arin juoksuharrastuksen. Todellista Kaikki pelaa -henkeä. 

Juoksutarinoita 69. Lintsausta ja biljardia (29.1.1997)

Istutaan liikuntahallin ikkunapöydässä. Ihme kyllä, ollaan siihen ehditty. Yleensä siinä on jotain kolmosia. Jarkko on ostanut Oukki-Doukkeja.

- Anna yks! 

- Nevö. Osta omat. 

- Ei oo rahaa. 

- Paska juttu. Sulle. 

- Kusipää. 

- Ei kyllä jaksais sinne opon tunnille yhtään. 

- No ei mennä! Mennään Shellille kesettämään pokeria! 

- Mukana. Lähteekö Danny? 

- Kyllä sinne tunnille pitäs mennä... 

- No jos sä oot nössö niin... 

- No mennään sitten. Homot...

Kävellään Kirmasen matkustajakodin ohi keskustaan. Pakkasta on sopivasti. Teitä hiekoitetaan parhaillaan eli kaikki hiekka jää kengänpohjiin. 

- Pitäskö käydä tekemässä Ärrällä vetolappu? 

- Ei jaksa. Tee Shellillä! 

- Siellä ei koskaan oo kyniä. Huomasitteko, että Belfour siirty San Joseen? 

- No saa sekin yhden oikean pelaajan. 

- Haha, jätkä on hauska. 

- Yes, I am and I know it. 

Mennään Alkon ohi. E.Asialasta tulee mieleen aina vastuksen ostaminen ja siitä mopo, joka ei ole kunnossa. Huomenna olis sählyä. Lainaiskohan Miia mopoa? Jos maksais 20 markkaa. 

Astutaan sisään Shellille. Pari rekkakuskia ja perinteinen totosakki hautautuneena tupakan savuun. Alajoki pelaa vähemmän yllättäen pottia. 

- Mää haen kahvin. 

- Mää kans. 

- Paskapäät. Ei kahvia juo kukaan. Siihen kuolee.

- Juoksemiseen kuolee. Mee varaamaan Scud Race!

- Ei kai siihen nyt kukaan keskellä päivää mee... 

Nojailen pelikoneeseen. Scud Race on ok, mutta ei ole niin hyvä kuin Sega Rally. Ei ole aidon tuntuinen. Sladitus on tönkköä. 

- Kellä on vitosia? 

- Mulla. Yks. 

- Minä en pelaa. Hölmöä laittaa tähän rahaa, tästä ei voi voittaa mitään. 

- Biliksestä onneks voi!

- Se vaatii sentään taitoa! 

- Mee ny laulaa sitä Tuuliviiriä! Kuka pelaa? 

- Minä pelaan! 

Häviän Jarkolle. Se ärsyttää. Paska peli. Danny nauraa. Ihme töysäläinen.

Juoksu on onneksi kulkenut ihan hyvin. Toissapäivänä oli 500m veto ja eilen kilsan veto. Talvikelissä se on tuntunut hyvältä, eikä jalkoihinkaan ole sattunut. Tänä iltana on kai lenkki-ilta meiltä. Pekkakin tulee vissiin. Toivottavasti tulis hyvä loppukiri. 

- Mennään jo takaisin! Ehditään pelaamaan pari bilistä ennen fysiikkaa. 

- Olikohan Antti myymässä? Saatas ilman. 

- Kyllä kai se on. Toivottavasti kakkoset ei vaan oo varannut sitä. 

- Tän pelin jälkeen! Koska mä voitan tän! 

---

Kävellään takasin. Danny painaa etukenossa, kädet vihreän juoppotakin taskuissa, kauheaa vauhtia. Se haluaa pelata eka ja pelkää lintsata. Nössö. Sen sukulainen oli kai räjäyttänyt kätensä Komet-pommilla. Tai silmänsä. Vai olisko siltä lähtenyt koko pää? 

- Me pelataan eka! 

- Pelatkaa. Minä ostan karkkia. 

- Kato, kossit! Kävisittä salilla! 

- Mää kävin eilen. 

- No se ei näy mihnään... Ja joku ristus jätti taas oven auki! Perkele, pitäs lyärä niin notta jalat notkahtaa! 

Joku ysin tyttö jätti vahingossa liikuntahallin oven auki. Nyt se varmaan pelästy perseettömäksi, kun Antti sille huusi.

- Miten meni kokeet, Pyy? 

- Hienosti. Biologiasta 4+ ja terkasta viis puoli. 

- Täh? Miten niin huonosti? 

- No kirjat oli Jarkolla. Enkä olis kyllä lukenut vaikkei olis ollutkaan. 

- Sunhan pitää uusia terkka.

- No älä! En minä millään ravintotiedolla tule tekemään mitään. 

- Ei sitä tiedä vaikka susta tulis joku kokki. 

- Joo. Tekisin pelkkää hernekeittoo.

Istun ikkunalle ja mietin, että pitäis varmaan jaksaa vähän opiskella. No, ehkä ens vuonna sitten. 

---

Olen ollut Sharks-kannattaja aina. Tai siitä asti, kun huomasin meidän sukulaisen pelaavan siellä. Osittain siitä johtuu minun kiinnostus haikaloihin. Vaikka pääasiassa se johtuu Onni Gideonin versioimasta Tiikerihai-kappaleesta, joka pienenä oli jännittävä ja pelottava. 

Mopo oli paloina. Lainasin Miian mopoa ja kuljin sillä sählyssä kerran viikossa. Ihme, ettei se hajonnut. Miialla oli punainen PV ja ajon jälkeen vaatteet hais aina hulluna kakstahtibensalle.

Alavuden vanha Shell oli legendaarinen laitos. Se oli se paikka, missä joku muualta tulevakin saattoi pysähtyä. Siellä oli myös Scud Race, jota käytiin "kesettämässä". Kesettää on töysäläinen verbi, joka tarkoittaa oikeastaan mitä vaan. 

Antti oli aivan menestynyt painija. Todella pelottavan näköinen kapistus, mutta pohjimmiltaan hyvä tyyppi. Melko rouhea kielenkäyttö vaan antoi sellaisen kuoren, jota useat pelkäsivät. Itselleni Antti oli tuttu jo painikoulusta. Antin niskalenkki-iltoja pelättiin. Rauha hänen muistolleen. 

Lintsattiin usein. Ja oltiin hyvin tietoisia siitä, kuinka monta tuntia saa miltäkin kurssilta olla pois. Maksimi oltiin ja vähän päälle. Onneksi terveystieto ja biologia ovat olleet aika vähäisessä osassa minun työuralla... Jarkko oli hyvin valmis lintsaukseen aina. Danny eli Jukka taas harvemmin. Danny se oli siksi, että se näytti aivan nuorelta Dannylta. 

Oli tammikuu, joten "uuden alun" jälkeen treenaaminen oli ihan motivoitunutta. Salit ja kaikki. 

Juoksutarinoita 68. Vuosi 1996

Pappa kuoli heti alkuvuoteen. Se loi pohjan koko vuodelle, eikä se ihan sellaista peruskalliota ollut se pohja. Koko vuosi tuntui jonkinlaiselta epävarmuudelta. Tai sen peittelyltä.

Kavereista tuli entistä tärkeämpiä. Suuri osa ajasta menikin niiden kanssa. Urheillessakin se olisi voinut mennä, jos olisi ollut ehjä. Tässä koeteltiin varmaan viimeisen kerran sitä motivaatiota, että juoksenko vai en. Kuntoutus ei ollut yhtään sitä, mitä kaipasin. Tuosta päästiin yli pääasiassa kylän lenkki-iltojen vuoksi.

Kasvoin paljon pituutta ja mukaan tuli mopoilut. Se toisaalta saattoi olla ihan tervetullutta, koska näin lepoa kaikesta liikkeestä tuli edes vähän. Samalla kasvoi ymmärrys moottorivehkeisiin. Tästä on ehdottomasti ollut apua myöhemmässä elämässä.

Musiikissa tärkeintä oli meininki. The Offspring oli varmaankin se kovin juttu, myös Prodigy ja Scooter olivat taajaan kuuntelussa. Radiomafian juttuja unohtamatta.

Rallissa suosikkini oli tietysti Colin McRae. Ajotyyli oli raaka, ja sekös viehätti. Em-jalkapallossa Hollanti pelasi huonosti häviten rankkareilla Ranskalle jo puolivälierissä. Davor Suker oli kova jätkä muuten vain. 

Olympialaiset Atlantassa oli vuoden odotetuin tapahtuma. Rantasen keihäskulta oli mykistävä juttu. Seurasin lähes kaiken mahdollisen, mitä televisiosta tuli.

Juoksussa Anne-Mari Sandell huitoi Suomen ennätyksiä liukuhihnalta. Rujo juoksutyyli kävi silmään, mutta juoksuvauhti aiheutti kateutta. Miehissä suosikiksi alkoi nousta Vasalan Samuli ja maailman tasolla tietysti Haile.

Koko vuosi oli omituisen sekava ja myllertävä. Se varmaankin kuului juuri tuohon ikään. 

Juoksutarinoita 67. Independence Day (11.12.1996)

Huomenna on englannin koe. Pitäisi lukea, mutta reppu on koululla. Eikä mulla ole kirjaa, kun on yhteinen Jarkon kanssa. Säästöä.

Kuuntelen Offspringia ja Stratovariusta ja yritän suomentaa niiden kappaleita. Kyllä minä sanoja muistan, mutta en kielioppia. Sanakirjakin on niin saatanan paksu, että hermo menee.

En ole tunnillakaan suuremmin kuunnellut, kun opettaja on ankea. Tarja on kyllä ihan todella ankea. Se oli meillä hetken jo yläasteella. Se on tiukkis ja sitten se jää tuijottamaan jotenkin irstaasti. Hyi helvetti!

Huomenna mennään myös katsomaan Independence Day Jarmon, Eskon ja Tonin kanssa. Oon viimeksi käynyt katsomassa jonkun Golden Eyen vuosi sitten. Saakohan sieltä popcorneja?

---

Äiti tekee ruispuolukkapuuroa. Menen sen kyydissä. Joudun kävelemään seurakuntatalolta, mutta ei tarvi odottaa kylmällä pysäkillä.

- Luitko kokeeseen?

- Joo, koko alueen.

- No hyvä. Mitä teillä on kieliopista?

- Ei siellä semmosta oo, jotain keskustelutaitoja tai jotain.

- Haluatko, että vielä harjoitellaan?

- En. Väsyttää.

- Miks sulla on vanha reppu? 

- Tähän mahtuu liikuntakamppeet samaan. 

Lakkais nyt kyselemästä. En nyt oikeasti jaksa. Toinen reppu on koulussa ja en osaa. Kai se jotenkin menee. Sit kirjoituksiin jos lukis.

- Heippa, onnea kokeeseen! Tuun sitten hakemaan elokuvista.

- Joo, Toni ja Jarmo tulee meidän kyydissä!

- Joo, hyvin ne mahtuu.

- No kai ne nyt mahtuu, höntti. Ei ne mitään läskejä ole!

- Ei sanota toisia läskiksi!

- En sanonutkaan, sinä sanoit!

- No niin, heippa nyt.

- Heippa.

Lähden kävelemään hautausmaan ohi. Menen papan haudan kautta. Pappa kuoli liian aikaisin. Osaisin nyt vasta jutella sille. 

-Moro, ootko lukenut? 

-En sitten yhtään. Ei ollut kirjaa. Kai se läpi menee. Luitko ite? 

-Vähän. Mutta ei jaksanut kauheasti. 

-Olisin kerrankin ehkä jaksanut, mutten muistanut ottaa reppua kotiin. 

-Ei kai ne niin vaikeet oo. 

-Nyt se Haukionkala tulee. Tsemppiä! 

-Jees! 

Koe on paska. Luetun ymmärtäminen ja sanajutut menee ihan ok. Kai. Aine on aina ankea. Lähden puolen tunnin kohdalla. En jaksa enempää. Käyn lenkillä tässä välissä. 

---

Joudun vähän myöhästymään ruotsin tunnilta, kun käyn suihkussa. Älytön harmi. Iltapäivällä on onneksi maantietoa. Fantom onkin parhaita opettajia Erikin jälkeen. 

Koulu loppuu. Toni ja Esko sanoivat menevänsä Kannikkaan. Kävelen sinne. Siellähän pojat on kahvilla ja kreemimunkilla. Otan samanlaisen, mutta juon omenalimsaa. 

Mennään siitä kirjastoon. Pojat sekoilee käytävien välissä, minä katselen sarjakuvia ja levyjä. Ärsyttää, ettei Akiran uusinta osaa ole vieläkään tullut. Mikä siinäkin on? 

Käydään hakemassa karkkia Kyntäjältä. Riitta vie meidät siitä elokuviin. Jarmo siellä jo odottaakin. Joudumme odottamaan pihalla, ovet ei vielä ole auki. 

- Onkohan se hyvä? 

- Oikeastaan ihan sama, kunhan päästään sisälle. Munat jäätyy. 

- Olisko järkeä pistää pipo ja hanskat?! 

- Miten ne munia lämmittää? 

- Voihan sää tunkee ne housuihis. 

- Ai munat? 

- Niin. Kananmunia housut täyteen niin alkaa lämmittämään. 

- Pitää koittaa. Tulis nyt saatana avaamaan! 

- Oisko aika siistiä jos saatana tulis avaamaan? 

Ovi aukeaa. Yritetään olla röyhkeitä, mutta ei viitsi töniä tyttöjä ja aikuisia. Töysäläisiä kyllä voi töniä. Kuten Jyrkiä. Sillä on varmasti maailman isoin pää. 

Ostan popcorneja. Niissä on liian vähän suolaa. Mennään istumaan. Olen syönyt popcornit ennen kuin Will Smith lyö avaruusoliota turpaan. 

- Oliko vähän siisti? 

- Oli kyllä! Säikähdin helvetisti, kun se ukko ärähti siihen ikkunaan. 

- Eiköhän kaikki säikähtänyt. 

- Mitä huomenna on koulus? 

- Alkaa pirteesti historialla. 

- Ei saatana. 

- Kyllä saatana. 

Esko lähtee. Äitikin tulee hakemaan. Onneksi Corsa on lämmin auto. 

---

Olin tavattoman huono lukemaan kokeisiin. Luin kyllä muuten paljon, mutta en koulukirjoja. En tehnyt läksyjä koskaan ja reppukin oli usein valmiiksi koululla. Olisi voinut toimia toisinkin. 

Englanninopettaja Tarja ei ollut suosikkiopettajia. Varmaan kenenkään. Jotenkin sellainen keski-ikäisen naisen flirttaileva olemus ei maistunut teinipojille ollenkaan. Hällä oli jonkinlainen miestenlehti historia, josta tuo Haukionkala-lempinimikin juontaa. Siitä voi jokainen arvailla jutun sisältöä. Kokeesta sain 6-. 

Kannikka, kirjasto ja Kyntäjä. Siinä ne yleisimmät ajanviettopaikat. Lisätään siihen vielä Kesport. Vähissä oli paikat, mutta riitti. Ja kirjaston valikoimahan oli oikeasti hyvä, varsinkin sarjakuvien osalta. Niitä on tullut jonkin verran harrastettuakin. 

Independence Day oli meille sukupolvikokemus. Se oli aidosti hieno ja tarjosi huumoria, toimintaa sekä ihan ok tarinan ainakin tuohon maailmanaikaan. Edelleen muistan, kun naurettiin Will Smithin lyödessä ufo-oliota turpaan keskellä aavikkoa. Turpaanlyönti on vain tainnut jäädä nyt miehellä vähän päälle. 

Juoksutarinoita 66. Tukka-Nurkka (29.11.1996)

Onneksi on perjantai. Ja epäonneksi sataa vettä ja räntää. Koulun jälkeen menen kirjastoon tai Kesportiin. Parturi on puoli viideltä.

Viimeinen tunti on matikkaa. Ja Veijoa. Kylläpä kiinnostaa. Osaan kyllä laskut, mutta ei jaksa perjantaina. Sharks voitti Chicagon 3-2.

- Miksi me mennään parturiin jonnekin Katteluskylälle?

- Se on halpa.

- Mutta se on kaukana.

- Isä sanoi, että sää juokset sieltä pois. Osaatko sää?

- Osaan. Mikset voi odottaa?

- Minä jään sinne sitten sun jälkeen. Mulla menee ainakin kaks tuntia.

- Ei helvetti, minä juoksen!

- Älä manaa!

Katteluskylä on jossain Pollarinkylän takana. Mitään ei voi olla sen takana. Tai ei ainakaan mitään järkevää. Sehän on aivan metsässä. Onkohan siellä kauppaa? Tai sähköjä? Osaako ne kirjoittaa? 

Parturi on jonkun ison maatilan pihassa. Ulkorakennuksen päädyssä. Voiko täällä mitenkään olla tarpeeksi asiakkaita? Tukka-Nurkka nimenä ei ainakaan houkuttele. 

Astutaan pihaan. Haisee navetalle ja rehulle. Pimeää on jo ja sitten pitäisi vielä juosta kotiin. Onkohan äiti muistanut taskulampun?

- No päivää! 

- Päivää. 

- Pojankos tukkaa sitä ensin leikataan?

- Joo. Tomi juoksee sitten kotiin. 

- Juoksee? Eikös täältä ole aika pitkä matka?

- 15 km. 

- Herran ihme! Millaistapa leikataan? 

- Semmonen kuin se on ollutkin. 

Parturinainen hölöttää äidin kanssa ihan taukoamatta. Miten kukaan jaksaa tuota kolmea tuntia? 

- Nyt se olisi valmis. Miltäs näyttää täältä takaa? 

- Ihan hyvä. 

Sanooko kukaan koskaan, että se on takaa liian lyhyt tai pitkä tai, että se näyttää ihan paskalta? Ei varmasti. 

- Mää meen nyt! Missä taskulamppu? 

- Voi hyvänen aika! Minä unohdin sen! 

- Yllätys. 

- Voithan sinä jäädä odottamaan. 

- En jää, kyllä siellä näkee. On mulla heijastin. 

- Osaatko nyt varmasti?

- Joo joo, heippa. 

Enhän minä nyt ihan varmasti osaa, mutta ei täällä nyt voi ihan vikaankaan mennä. Tai voi juosta Killinkoskelle, mutta se on epätodennäköistä. 

Jaaha. "Tienhaarasta vasempaan". Sen muistan isän sanoneen. Oiskohan sitä ollut kilometri, ja sitten lukee Sapsalampi oikealle osoittavassa kyltissä. Lähden hölkkäämään. 

Kylällä näkyy paljon valoja ja pieni lumikerros valaiseekin hiukan. Metsissä ei kyllä lunta ole, mutta tiellä on luminen pölykerros. Kohmeinen tie rapisee tossun alla. 

Risteys. Kyltti, jota pitää katsoa ihan läheltä. Mustassa kyltissä lukee Sapsalampi. Lähden sinne päin. 

Tiellä näkyy parin talon valot. Aika kaukana ne tiestä ovat. Housulampi voisi olla tuossa. Ollaan ehkä oltu tuosta päästä virvelöimässä joskus. Mikähän järki on ollut näin kauas pyöräillä? 

Housulammen jälkeen alkaa pimeys. Tai ei nyt niin pimeä ole, mutta ei valopisteitäkään. Todennäköisesti sillä paskalla lampulla olisi nähnyt vielä huonommin. 

Metsä ääntelee. Rapisee. Naksuu. Karhuthan on jo talviunilla. Susia ei täällä ole ja muut ei tapa. En mieti. Yritän luetella kaikki NHL-joukkueet. Muistaisinko niiden maalivahditkin? San Jose - Hrudey ja Belfour, Anaheim - Guy Hebert ja Shtalenkov, Pittsburgh - Barrasso ja Lalime... 

Taloja! Jes! Ja järvi. Tuon täytyy olla Vääräjärvi. No tästä osaan kyllä. Kauniston jälkeen tulee vaan pitkä ja pimeä väli. Olikos se Hattula täällä jossain? Siellä asuu se iso mies, joka kuulemma teki tukkikuormaa paljain käsin. 

Juoksu ei ihan kulje. Tämä väli on mäkisempi. Lumikerros on sellainen, että se ärsyttävästi kasaantuu lenkkarin pohjaan. Pitää potkia sitä välillä maata vasten pois. 

On kyllä pimeää. Ahdistavan pimeää. Pitää kiristää vauhtia. Perkele, kun ei ihan tiedä onko tie epätasainen vai ei. Nilkka vähän muljahtelee, se se on perseestä. Haluan pois täältä! 

Vihdoin Honkolan mäellä. Pitäskö piruuttaan juosta kierros pururataa? Valojen syttymisessä kyllä kestää. Onhan tässä toisaalta jo juostu pimeässä. Joo, kyllä minä kerran sen kierrän. Voin isälle sitten miestellä. 

Juoksen reippaasti Tiinanmäen ympäri. Nilkka meinaa pyörähtää pari kertaa. Se kyllä ärsyttää. Sammutan valot. Vielä kolme kilometriä. 

Huhtalan suoralla tuulee. Jotenkin aina vastaan. Helkatin peltosuorat! Miten jossain Lapualla voi asua? 

Ullan kaupalla palaa vielä valot. Kilometri. Jaksaisko juosta ihan kovaa lopun? Ei ehkä jaksa. Nälkäkin on. Kotona on varmaan jotain mikrossa lämmitettävää ruskeaa kastiketta. Eikä limsaa varmasti. Perkele. 

- Nykkö vasta kotona? 

- Ei sieltä nyt ihan puolessa tunnissa juokse! 

- Eihän sieltä ole kymppiä enempää. 

- Varmasti on! Ja juoksin kerran pururadan ympäri. 

- Sammutikko valot? 

- Kyllä. Meen nyt syömään. 

- Siellä on kastiketta. Vie puita mennessäs! 

Yllätys. 

---

Katteluskylä tai Kattelus. On kauempana kuin Pollarinkylä eli ihan järkyttävän kaukana. Pollarissa on maanviljelijöitä ja Katteluksessa ei mitään. 

Vaikka olin jo "iso poika" oli pimeillä kyläteillä juokseminen vähän pelottavaa. Varsinkin tuolla suunnalla oli karhuja ja huhuttiin olevan susiakin. Nykyään siellä varsinkin niitä on. Varsinaiset hirviöt ei niinkään pelottaneet. 

Tällaisia ne kuitenkin oli pitkät lenkit tuolla. Ja lenkin mitta oli muuten 16 km aka "reilu kymppi".