Yllättäen Dählie on taas kärjessä. Melko tylsää. Voittais nyt välillä edes joku muu.
Isä ei ole vielä herännyt. Onkohan se tullut kotiinkaan? Eilen oli Matinpäivänjuhlat. Jouduin yksin juoksemaan vetoja maantiellä. Ne kyllä kulki hyvin. Tonneja loivaan alamäkeen. 3.18-3.08-2.58. Tuntui ihan vähän keväältä.
Keskiviikkona on hallitonnit. Kunto vaikuttaa aivan kohtuulliselta. En tiedä riittääkö 2.50:n alitukseen, mutta lähelle pitäisi piisata.
Myllylä hiihtää mitalille. Ainakin pitäs, ei tuolta Proku tule mitenkään enää ohi. Jevne voi tulla. Sivertsenillä on hyvä suksi, mutta ei sentään niin hyvä.
Keli muuttuu raskaammaksi. Kolme kymppiä. Myllylä on enää parin sekan päässä. Parempi suksi. Alkaako Dählie tosiaan hyytyä?
Haen ruisleipää ja menen takaisin keinutuoliin. Keinutuolissa pitää keikkua niin, että on ihan takanojassa. Siellä kaatumisen rajamailla. Keinutuolin päällysmatto on vaan liian liukas.
Isäkin herää, hakee lasin limsaa ja tulee erittäin väsyneen näköisenä istumaan penkille. Sami yrittää lätkiä sählypalloa.
- Paa pois se pallo!
- Mää hiljaa kikkailen...
- Pallo ja maila helvettiin siitä tai mää pistän ne pesähän!
- Ääh...
- Olkaa ny hiljaa molemmat!
- Oo itte, äläkä keiku siinä tuolis! Pitääkö sekin rikkua?
- Pitää.
Äiti on jossain työjutussa ja Sanna Iso-Sannalla. Onneksi. Äiti tulis kuitenkin jotain lässyttämään tähän.
Myllylä on mennyt ohi Dähliestä. Ohi tulee myös Jävne. Myllylä hiihtää aivan reikäpäisenä. Isä haisee pahalle. Vanhalle viinalle ja valkosipulille.
- Ette oo laittanut tulta hellaan?
- Ei. Ei oo kylmä.
- Voisit oikiastaan laittaa valakian. Pelli auki, tuhkat pois, ekkä polta kaikkia viripuita.
- Miks nyt?! Tämän hiihdon jälkeen.
- Ei kun nyt. Näet siitä hyvin samalla hiihtua.
- Saatana. Etkä sitte mee keinutuoliin! Mun paikka!
Myllylä voittaa. Menee kylmät väreet. Melkein tulee kyynelet silmiin. Dählie jäi kolmanneksi. Ihan oikein. Isänkin mielestä hiihto oli "kohtuullinen".
- Lähden lenkille.
- Kukas tulta kattoo perähän?
- Tehän tässä ootte. Minä en ainakaan. Haluan mennä valosalla.
- Hae puita tullessas!
Kierrän Rimmin ja mietin, millaista olis olla Myllylä. Miltä tuntuu voittaa norjalaiset Norjassa?
---
Mika Myllylä oli ja on minulle edelleen kova urheilija. Kyllä, sehän douppasi. Niin teki ja se on yksi isoimpia kyynistymisen askeleita omissa urheiluportaissani. Suuri pettymys. Mutta se henkinen taistelutahto, mitä miehellä oli, sytytti. Myllylän hiihdot minulla usein on mielessä, kun otan loppukiriä, vaikka tuntuisi pahalta.
Isä joi erittäin harvoin niin paljon, että krapula iskisi. Matinpäivien jälkeen sen kyllä pystyi aistimaan. Uskon, ettei kovan sählypallon lätkiminen oveen kuulostanut aivan linnunlaululta tuossa olotilassa.
Kuortaneen tonni olisi ollut hyvä kisa, mutta siinä kaatui viimeisellä kierroksella useampi ja itsekin jouduin ottamaan vauhtia pois. 2.56 oli pettymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti