Rossenrollia.

Tämän hetkisestä musiikista mielipidettä tulee nyt.

Aamuisin meillä toimistolla soi usein Radio Rock. Korporaatio on sopivaa lässytystä aamukahvin polttamille korville. Niin kutsutun asian välissä soiva musiikki on vain kovin kehnoa. Tässäpä sahatuimpien listaa:

BÄNDIT, JOTKA TOSISSAAN YRITETÄÄN PILATA:

Megadeth - Public Enemy No. 1 - Alkaa tämä kappale olla nimensä veroinen.

Michael Monroe - All You Need - Oisko soinut vähän liikaa? Levyn paskin biisi pilattu täysin.

KESKITEMPOPASKAA:

Trivium - Built To Fall - Koko Trivium on aika hirveää. Tätä samaa Sparzanza/Battle Beast osastoa.

Hardcore Superstar - We Don't Need A Cure - Aivan hirveä jollotus. Onhan bändin nimikin jo niin paska, ettei parempaa voi odottaakaan.

Nickelback - When We Stand Together - Orkesteri on kaikissa ilmentymismuodoissaan 95% paskaa. Ei tämä sitä paranna pätkääkään.

3 Doors Down - Believer - Paskapunkkia ärsyttävän epävireisesti

KAIKKI NAISHEVI KUULOSTAA SAMALTA:

Nämä nyt on järjestään aivan hirveitä kaikki. Holopainen tekee mielettömän rock-oopperan, jota ei kyllä muutenkaan jaksaisi kauaa kuunnella. Mahtipontisuus ja eeppisyys menee laitojen yli, että heilahtaa. Sitä jotenkin odottaa, että laulu kun alkaa, niin vähintään tukka nousee pystyyn. Sitten Anette avaa suunsa. On kuin Idolsiin vuoden mietinnän jälkeen päässyt 16v teini alkaisi hoilottamaan. Jos on sanat tätä maailmaa suurempia, niin soisi sen laulajan äänenkin olevan. Hietala pitäisi lauluun pistää. Nightwishin naislauluidea kaatuisi, mutta ehkä on aikakin. On tuo naismetalli nyt kuultu jo. Vaikka se Battle Beast onkin kammotus, on laulajaeukolla pikkuisen enemmän potkua.

Evanescence - What You Want

Within Temptation - Shot In The Dark

Nightwish - Storytime

------ 

Olen yleensäkin hyvin kriittinen musiikin suhteen. Isältä perittyä osin, mutta pitkä soittoharrastus lisää  valtavirtavastaisuutta. Korvat ovat ehdollistuneet aikanaan erottelemaan kaikki soittimet toisistaan. Joku harrastamaton ei välttämättä kuule bassolinjaa vaikka yrittäisi. Nuorena power-metalli nörttinä oli tärkeää vain se, kuinka korkealla laulaja pääsee ja miten nopea on kitaristi. Nykyisin pystyy jo kuuntelemaan kokonaisuutta.

Tämän päivän soittolistakulttuuri sanelee ehdot musiikin tuottamiselle. Mielestäni juuri raskaampi musiikki kärsii tästä eniten. Pop- ja hiphop-musiikissa on edelleen aika oivaltavia tuotoksia. Raskas rock/hevi on vaan niin perkeleen tasapaksua. Anteeksi, perkele on liian ronskisti sanottu - perhanan tasapaksua.

Nykyisin tuottajien seinillä on kaiketi seuraavat säännöt:

• Tempo ei saa ylittää 140bpm.
• Tee kitarasäröstä niin tasapaksu, ettei se vaan häiritse ketään.
• Ota biiseistä koukut pois. Näin voidaan suoltaa enemmän uusia biisejä, kun ihmiset kyllästyy nopeasti.
• Sanoitukset voivat olla seksistisiä, mutta vain niin, että pitkät kalsarit pysyvät jalassa. Ne voivat kertoa myös viinasta, mutta korkeintaan laadukkaasta konjakista. Autotkin on sallittuja Toyota Yarikseen asti. 

Täytyy kehua Tohoa hieman. Mies, joka ei soittamisesta ymmärrä mitään, pystyy kiitettävästi analysoimaan musiikkialaa. Hänenkin mielestään nykyinen hevi on "liian turvallista." Juuri näin. Ei ole nykyään sirkkelinteriä haaroissa, eikä Slipknotin pelletkään pysty enää järkyttämään biisien kuulostaessa huonolta Bon Jovilta. Voice of Finlandissa Monroe ottaa vaan ne laulajat, jotka on äänen perusteella juoneet tarpeeksi viskiä.

MUSIIKKIA, JOKA USEIN MUILLE TOIMII, MUTTEI MINULLE:

Hurriganes - En vaan jaksa. Taitavia olivat Remua lukuunottamatta.

Amorphis (uusi) - Koskisen lähdön jälkeen ei ole iskenyt. Joutsen on hyvä laulaja, mutta silti ei.

Kotiteollisuus - Vanhoista menee osa biiseistä. Keikat toki ovat hyvää viihdettä.

In Flames - Ei ole toiminut sitten koskaan.

Rammstein - Samaa junttaa parikytä vuotta. Kiitos ei.

Bullet For My Valentine & Disturbed - Ei ei ei...

Volbeat - Hirveintä paskaa radiosta. Ja mistä vaan.

Ramones - En vaan jaksa noin huonoa soittoa. Livenä vois mennä. On vaan aika karsinut pari soittajaa...

MUSIIKKIA, JOKA TOIMII MINULLE, MUTTEI VÄLTTÄMÄTTÄ MUILLE:

For The Imperiumin pojat

For The Imperium - Jotain uutta. Raskaampi versio Faith No Moresta. Tyylilajien sekoitusta ja rohkeita kokeiluja. Ja tuloo Suomesta!

The Dear Hunter - Casey Crescenzon mielettömän sävellystaidon konkretisoija. On valikoimaa raskaasta hevistä progeen ja ambient-hiimailusta kantrimusiikkiin.

Mastodon - Harvoja bändejä, joiden uusin levy on paras tuotos. Hyvää stoner-meininkiä.

Queens Of The Stone Age - Tuomoa lainaten: "Viimeinen bändi, joka on tehnyt jotain oikeasti uutta."

Nerve End - Devin Townsendin oppipojat suoraan Joensuusta. Vähän lisää koukkuja biiseihin, niin bändi menee maailmalle.

Justice - Ihan eri pään musiikkia. On vaan saakelin hienot soundit. Allukin tykkää.

Sólstafir - Islannista. Viikinkiä.

Pepe Deluxe - Suomen ammattitaitoisimpia bändejä. Levyn teko venyi 2 vuotta siksi, että odoteltiin jotain soitinta. Bändi varmasti tietää, mitä haluaa.

------

Näin ihan juoksun sivusta. Ja syy siihen on flunssa. Taas! Tammikuu on ollut kovin repaleinen. Ei hyvä. Viikon päästä on hallikisat Joensuussa. Tarkoitus oli toimitsemisen välissä juosta 800m. Tarkastellaan, mihin flunssa kunnon vie. Onneksi muuten on lämmin ja kiva keli.

"Urheilija ei tervettä päivää näe."

Perinteinen tammikuun treenitauko ilmeni tänä vuonna flunssan ja yskän muodossa. Se teki sitten 10 päivän juoksutauon. SP:n kanssa mietittiin mitä kommentteja tällaiseen toteamukseen yleensä saa: 

• "No sen jälkeen kulkee!"
• "Se vaan herkistää!"
• "Elimistö kaipas lepoa!"
• PARAS KAIKISTA - "Urheilija ei tervettä päivää näe."

Kun jostain syystä en ollut Urheilugaalan palkittavien listalla, niin aattelin taas alkaa hölkkäilemään. Ratavetoja on siis tehty. Tuon elimistön herkistymisen jälkeen on hengitys ollut aika karkeata. Jalat on melko mukavassa tikissä.

Aamusta lohnustelin 7x400m 65-67 sekuntiin. Ei ymmärrä miten on tämä ihminen joskus juossut tuon matkan reippaan 12-13 sekuntia kovempaa? Ei ole nimittäin yhtään kivaa. Siinä sivussa OK-Karjalainen vetää satasia kevyesti 12-13 sekuntiin. Onko sitä vanha vai paska vai sekä ja että?

Loppiaisena olin kuitenkin äijäviikonloppua viettämässä. Se oli virkistävää. Paskanjauhaminen on mielestäni yksi elämän kantavia voimia. Siitä ei tosin olla vaimojen keskuudessa ihan samaa mieltä. Siksi pitääkin survoutua tietyin välein Töysän perukoille saatarin kylmään mökkiin samanhenkisen porukan kanssa luomaan.

Tuotoksena saatiin jonkinlaista videomateriaalikin. Pyynnöistä huolimatta:

Mondo Generator - All I Can Do

Kuusi viikkoa on totutettu jalkaa mondolle. Orientoitujat naureskelevat olemattomiin partoihinsa meikäläisen palautuksille kyseisissä vedoissa. (Samalla itse juosten outoja 2-tonnisia.) Asia on niin, etten kovin kauaa pääse tarpeeksi lujaa jos palautukset ovat liian lyhyitä.  Kyllä sitä aiemmin olikin hermotus 'hitaalla'. Ei se vieläkään kiitoa ole, mutta kummasti helpompaa jo. Oli treeni nyt millaista tahansa, niin aika säännöllistä se on ollut. Se monesti riittää kulun parantumiseen tällaisella kuntoilijalla . 

Sama kuusi viikkoa on tullut rynkytettyä punttia . Ulkomuoto ei ole terminatoroitunut mitenkään merkittävästi, mutta on sitä tautia vähän tullut kapuloihin.  Onko syynä sitten itse punttiliikkeet vai kontrastihyppelyt liikkeiden välissä? Ihan sama, hyvältä tuntuu.

Ratavedot ovat helpottaneet myös VL-lenkkejä. Kovemmat pätkät tuntuvat siedettäviltä. Puolittaisessa talvikelissä kilsavauhdit ovat parhaimmillaan olleet alle 3.10-luokkaa. Testijuoksussa kuitenkin näkyi, ettei vauhtikestävyys riitä kympin juoksuun. Eihän se koskaan ole riittänyt. 

Viimeinen pääharjoitus on tehty vaunujen kanssa. Tuossa laskeskelin, että V on nyt 5kk ikään mennessä tehnyt pitkiä lenkkejä jo 140 kilometrin verran. Saman verran kuin itse juoksen kilometrejä kolmessa viikossa. Tyttö kuitenkin vahvistaa mielipidettäni siitä, että pitkät lenkit ovat unettavan tylsiä. 

Pari viikkoa mennään vielä tällä mätöllä  ja sitten jotain namiskaa pitää vähän kääntää. Jos vaikka syöttäisi jalkansa krokotiilille ja laittaisi piikkaritkin välillä töihin.

Päheet piikkarit

Hyvä brojekti.

Joo. Ei teidän tarvitse yrittää saada minua vakuuttumaan, että treenaan liian vähän. Tiedän sen kyllä aivan hyvin itsekin. Mutta eihän tässä ole tarkoitustakaan harjoitella kuin kilpajuoksijat. Treenaan sen, mihin on järkevästi aikaa. En vain kuollaksenikaan jaksa treenata, ellei ole mitään kilpailunomaisia tavoitteita. Sitten sitä harjoitellaan ja lyödään vetoja, milloin ketäkin entistä tai nykyistä urheilijaa vastaan. Se on homman nimi. Mutta onhan se toisaalta huvittavaa, jos joku oikeasti huolehtii minun treenien laadusta ja määrästä ja palautumisesta. Tämä tästä blogin perustavasta ajatuksesta. Eikä nyt tarkoita ForrestG:ta tai muita läppäheittoja, vaan tyyppejä, jotka täysin tosissaan marisevat treenaamisestani. 

Sitten tavalliseen paskanjauhantaan. Kuukauden päivät on harjoiteltu edellisessä päivityksessä kuvaillun kaavan mukaan. Voimaa on varmasti tullut lisää ja ratajuoksu on parantunut. Kuitenkaan pidempään kovaan juoksuun ei ole rahkeita. Sen 5-6km jaksaa itselleni kovaa vauhtia. Sitten loppuu VK. Joku tonni voisi kulkeakin. 

Lauantaina läpsittiin testijuoksu Mehtimäen kolmiolla. Keli oli paska eli sopiva suunnistajille. Pöperölunta tai liukasta. Vammaisilla nastoilla varustettuna ei ollut oikein kulkua. Tai kulkua, mutta ei sitä viimistä vaihdetta. Ja hävisin Raivosaarelle. En sitä kuitenkaan häpeä. Mies on kunnossa ja sillä on nimikoidut kengät. Onhan se kuljettava. Airilan ja AP:n kanssa kutoseen asti, sitten Raivosaaren viiden askeleen taktiikka puri. Pojat kaikkosivat horisonttiin hitaasti, mutta varmasti.

Act cursoribus primum

Jollain tapaa on aloitettu uusi harjoittelu. Olen antanut ymmärtää, että satsaan 800 metrin juoksuun. Saattaa olla, että uskottelen itselleni sen vaativan vähemmän treenaamista. Tai kevyempää treenaamista. Paskapuhettahan se on. Kasin harjoittelussa vauhtitreenit on läpeensä ikäviä ja raastavia. Saattaa myös olla, että olen liian mukavuudenhaluinen tehdäkseni kovat tarpeeksi kovaa.

Olen tankannut kasin valmennustietoutta ja yrittänyt ammentaa paremmilta juoksijoilta/valmentajilta. En tosin ihan vain itseäni varten. Olen näiltä pohjilta kehittänyt ohjelmarungon, joka ei välttämättä ole järkevä. Todennäköisesti se kuitenkin istuu sopivasti tällaisen lepsun treenaajan elämäntapaan. Pääasia, ettei itse usko pätkääkään siihen mitä tekee. Kunhan kikkailee.

Tästä Joulun tienoille mennään kutakuinkin alla olevan kaavan mukaisesti:

• MA: kevyt 45'-60'
• TI: kevyt 60' tai vesijuoksu
• KE: akatemian aamutreenit + ratavetoja (100m-600m väliltä erimoisin sarjoin ja palautuksin.)
• TO: kevyt 60'
• PE: kevyt 30' + puntti-/hyppelytreeni (vahvasti suurjuoksija Werner Gunthorin metodeilla.)
• LA: 60' vaihtelevassa maastossa 3'-5'/km
• SU: kevyt 90'-120' vauvan vaunuja työnnellen ("pohjetreeni")

Homma perustuu neljään päätreeniin, jotka yritetään toteuttaa säntillisesti. Muissa voi sitten vähän soveltaa ja usein pitääkin.

Punttitreeni on ollut mukavaa pitkästä aikaa. Ja Tohon esittelemä Gunthor on tehnyt muutakin kuin kasvattanut viiksiä. 

Ja toiminnallinen harjoittelu on muka uusi juttu?! Itselläni on vähän vähemmän rautaa, mutta todennäköisesti kovempi kasin enkka... Ei kyllä oo varmaa sekään.

Loppuun on pakko laittaa nettitaivaan uusin tulokas.

"...koska urheilijat treenaa."

Pientä treeninpoikasta on aloitettu. Ensimmäisen kerran jopa piti hengästyä. Tampereen seminaarikeikalla käytiin serkkupoikien kanssa nykäisemässä lähes legendaarinen Suolijärven pururata. Lenkillä on msittaa 4,2km. Löytyy jos minkälaista mutkaa ja mäennyppylää.

Serkkujen kanssa on ammoiset ajat kisailtu, ja niin nytkin. Arvioimme aikatasoituksen, jolla teoreettinen kiriratkaisu olisi toteutunut. Kauas ei arvio mennyt, mutta lähtöjärjestyksessä maaliin saavuttiin. Toinen näki ensimmäisen ja kolmas toisen, mutta kiinni ei ihan saanut. Itseltä juoksu oli kolmen viikon tauon tuntuista. Ei kulkenut henki eikä jalat. Irtiotto tipotiessään. Juoksu ei silti ollut kamala. Joku sordiino vain vielä päällä.

Olen tässä miettinyt tulevia tavoitteita ja haasteita.

·         Ensi vuoden harjoittelupainotus on villin kuuloisesti 800m juoksussa. Jopa 400m on harjoituksen kohteena. Näin vanhana, muttei kai vielä ikäloppuna, on järkevää koittaa tuota nopeampaa puolta pitää yllä. Sen verran jäi kaivelemaan tuo 2.10 päällitys, että pakko on koittaa… Happovetoja ja nopeus-/voimaharjoittelua. Sehän se sopii lapsellisen miehen laariin. Maraton-enkkoja voi rikkoa sitten tosi vanhana.

·         Edelleen SM-maastot ja Vaarojen mara on eräänlaisia rajapyykkejä. Toivottavasti tulevana vuonna pääsisi Palsinajärvellekin loikottamaan.

·         Gumpin Forrestin kanssa teimme sopimuksen, että tonnin otatus käydään kevättalvella jos kisoja suodaan. Pitäisihän tuo tatuoitu tukkajumala hoidella. Onhan hän sentään vanha.

·         Anssi A sai haasteen, jossa juostaan 200-400-800m ja näistä lasketaan yhteisaika painotetusti. Eli 4x200 aika, 2x200m aika ja kerran kasin aika.

·         Ja SE ehkä henkilökohtaisin haaste on tulevana syyskesänä paukuttaa Sapsalammen pururadalle ennätys, johon ei Saaren kloppi pysty. Maastotonni sinne 2.50 tuntumaan.

Siinä sitä on askaretta yhdelle miehelle. Hyviä haasteita saa heittää ilmoille.

Vaarojen Maraton 2011 - Osa 3.

31-35km

Toomio:

Polku kohti viimeistä juomapistettä kesti kauemmin kuin oletin, mutta sain pidettyä hyvähköä vauhtia. Takaa tuli joku kovaa. Meni ohikin, koska ei jäänyt huoltopisteelle. Itse täytin puolisen minuuttia juomareppua loppumatkaa varten.

Tankkaustaktiikkani oli juoda vartin välein + geelien päälle. Geelejä otin ensimmäiset neljä puolen tunnin välein, seuraavat neljä 20 minuutin välein ja viimeiset kolme 15 minuutin välein. Ehkä yksi geeli enemmän olisi saanut olla. Kyllähän nuo aika liisteriltä alkavat maistua loppua kohden, mutta imeytymisongelmia ei ollut. Vauhti ei nouse niin kovaksi.

Ruohikkoinen tie, joka Mäkrän itäpuolta vie kohti Pielisen rantaa oli sisäreisille tuskien tie. Kramppeja tuli tasaisesti molemmin puolin. Alusta oli mutaista, ruohikkoista savitietä, joten kenkä tarrasi kuin purkkaan joka askeleella. Kaivelin joutessani SP:n mainostamat suolapähkinät juoksurepusta. Voi jumaliste, mitä paskaa! Kuin olisi suolaista pahvia rouskuttanut. Ei alas kurkusta niin millään ja muruihin lähes tukehtui. Suolan vaikutuskin oli siinä ja siinä. Toisaalta en ymmärrä miksi niitä edes otin. En ole koskaan niistä pitänyt, joten miksi ne olisi hyväksi raskaan suorituksen aikana? Kulutin noihin ihan liiallisen määrän positiivista energiaa.

Kilsavauhdit: 5.46 – 6.30 – 6.18 – 5.43 – 4.58

Härvääjä:

Metsästä juottopaikalle ja tässä vaiheessa tuli pieni hyvänolon tunne kun tiesi että pystyy vielä jotenkin juoksemaan. En jäänyt juottopaikalla täyttämään vesivarastoja vaan hörppäsin mukillisen vettä, geelin ja lähdin hölkkäämään ylämäkeen. Liian reippaasti, sillä jalat ilmoittivat mäen päällä ettei vastaavaan revittelyyn ole mitään syytä. Katsoin kelloa ja päätin että mokoman rakkineen vilkuilu saa riittää, ilman täydellistä romahdusta tulee oma ennätys ja toisaalta 5 tunnin alitus vaatisi jalkojen ihmeparantumista ja vauhdinpitoa. Päätin keskittyä vain pitämään jonkinlaista hölkkävauhtia yllä, juoksusta on ihan turha puhua. Alamäet kyllä meni ihan rennosti ja niissä saavutin edellä meneviä, vaikka aika kipeää se teki reisille. Ylämäet jostain syystä ei kulkeneet yhtään.

36-40km

Toomio:

Pielisen ranta tuntuu tuossa vaiheessa rallia hyvin pitkältä. Kaunis ruska ja maisema ja plaa plaa. Ei vaan napsi soratie tuohon väliin yhtään. Joku meni edellä, ketään ei näkynyt takana. Retkeläisiä, duolaisia ja ultraajia tuli ohiteltua. Kannustusta ja typeriä toteamuksia tuli kuultua. Sykähdyttävimpinä seuraavat:

• ”Koita nauttia maisemista!"
• ”Saatat olla kymmenen joukossa… tai kymmenen on minut ohittanut tässä tiellä… osa taisi olla ultraajia.”
• ”Ei ole kuin pari nousua enää.”

Odotin peloissani pientä Ipatin rinteelle nousua. Viime vuonna se oli kävelykeikka. Mistä lie johtui, mutta pystyin jyrkimpiä pätkiä lukuun ottamatta juoksemaan koko pätkän. Sain jopa pari tyyppiä kiinni tuon koukun aikana. Periaatteessa olisin voinut koko ajan ottaa juoksuaskelia, mutta totesin rivakan kävelyn olevan nopeampi tapa edetä.

Kilsavauhdit: 5.23 – 4.52 – 5.29 – 5.24 – 8.07

Härvääjä:

Rantatiellä tuli muutama selkä vastaan ja Mäkrän kohdalla karanneet menijät alkoivat kadota näkyvistä. Etenin kevyttä englantilaista jalkapallohölkkää niille main, missä käännytään polulle. Sitten iski toiseen sisäreiteen kramppi, ja taisin karjaista melko kuuluvasti kun edellä menevä kaveri kääntyi katsomaan. Kramppi ei tahtonut hellittää millään enkä päässyt etenemään, mutta sitten kokeilin kävellä hetken takaperin joka auttoikin. Edellä menevä parivaljakko oli kuronut ehkä 100 m etumatkan. Menin laskettelurinteen nousun kävelemällä ja pakotin jalat juoksuaskeliin vasta kun reitti kääntyi laskuun. Se tulikin jalkojen kunto huomioiden reippaasti: otin edellä menneen kaksikon kiinni ja menin toisesta ohi. Kaverin peesissä sitten satamaan ja siitä ylämäkeen. Siinä sitten loppui jaloista viimeinenkin veto, ei vain pystynyt enää. Neljäs kymppi 66 minuuttia, eli eipä sinne juuri alle 5 min kilsoja mahtunut.

41-43km

Toomio:

Viimeinen nousu. Tällä kertaa oli nousu kellotuksen alla. Kuului siis aina PIIP, kun maton ylitti. Loivahkosti nousu lähtee, mutta pituudellaan se tappaa. Ja ihan tarpeeksi jyrkkäkin se on paikka paikoin. Tarkoitus oli juosta koko mäki, mutta taas arvelin loppuajan olevan parempi jos rivakasti kävelen jyrkimmät kohdat. Meni hetki ja A.Varis tuli juosten ohi. Mies oli oikeasti tullut erittäin vauhdikkaasti, koska ei näkynyt häivääkään rannan suorilla. Ylämäki olikin kuuleman mukaan päivän nopeinta. 

MÄKIJUOKSUN TULOKSET

Joku oli jo palstoilla spekuloinut, että pitäisi nousta laskettelurinnettä, jotta olisi tarpeeksi raskas loppunousu. Jonkun mielestä se olisi pitänyt kuivalla kelillä vielä kastella. Joo… Minun mielestä voisi jyrkimpiin kohtiin laittaa jotain esteitä. Pitkospuuosuuksilla voisi joku olla tönimässä ja voishan sitä juoma-asemillakin joka toiseen mukiin laittaa tärpättiä? Hullut. Kyllä se on ihan tarpeeksi haastava noinkin. Juoskaa kaksi kierrosta jos ei kelpaa.


VIDEOLINKKI

Viimeisessä nousussa kannustus oli niin valtavaa, että jaloista irtosi kiri. Samalla taisi irrota miehestä viimeiset energian rippeet. Istuin ottamaan suolaa, kun Airila jo kuulutti Leppäsen Jaakkoa maaliin tulevaksi. Voitin vain minuutilla?!? Ei ollut kaukana, mutta voitin sen silti.

Kilsavauhdit: 6.10 – 7.55 – 7.17

Ihan virallisestikin viimeinen nousu

Härvääjä:

Pari viimeistä ylämäkivoittoista kilometriä tulin kävellen ja jotenkin raahustaen. Edellä mennyt kaveri juoksi välillä ja katosi ehkä kilometrin jälkeen horisonttiin. "Tuu jo!" -kehoitukseen en jaksanut reagoida mitenkään. Joku tässä tuli ohikin vielä, ei toivoakaan lähteä peesiin. Siinä välitasanteella jaksoin ottaa pari juoksuaskelta vain todetakseni, että jalat eivät jaksa enää. Maaliin raahustin hämärässä olotilassa pelikellon näyttäessä aikaa 5.04.37. Juoksemalla täpöllä viimeinen nousu 5 tuntia olisi alittunut. Eipä ollut jalkoja siihen.

Loppusetit

Toomio:

Oletin olevani hyvävoimainen ja lähdin kamppeiden kanssa saunaan. Suihkuun päästyäni alkoi vähän väsyttää. Saunassa istuin alemmalla lauteella ja sitten siirryin pukuhuoneeseen. SP kysyi, että ”pitäsköhän Pyylammen ottaa vähän energiaa?” Kysyin, ”miten niin?” ”Oot aika valkonen.” Sitten nostin jalat seinälle ja makailin pari tuntia saunan pukuhuoneen penkillä.

Olo oli kuin elämäni pahin krapula kertaa kaksi. Sen lisäksi, että koski joka paikkaan, niin myös väsytti ihan poskettomasti. Yritin syödä 1/10 banaania, greippilimsaa ja soijakaakaota. Ei apua. Lopulta Härvääjän tuoma urheilujuoma latasi akkuja sen verran, että mies pääsi yläkertaan.

Tässä vaiheessa palkinnot oli jaettu. SP voitti, Pantteri toinen ja Marto kolmas. Melko odotettua. Kysäisin Vartiaisen sijaintia. SP totesi, että kotona varmaan. Kiva. Mistäs kyyti? Sain hankittua urheilumersukyydin Joensuuhun. Sen verran oli matala profiili, että pohja löi kipinää Penttilän hidasteissa.

Illalla tilattiin pizza. Oli geelit vissiin vienyt pinnan kitalaesta, koska kurkkua karhi niin, ettei syömisestä tullut mitään. Siitä se ilta sitten meni pikkuhiljaa. Yöllä ei uni onnistunut. Sen verran jalkoja jomotti.

Härvääjä:

Toomioon verrattuna taisin olla aika hyvin tajuissani maalissa. Jalat ei toki totelleet tahi kantaneet mutta muuten oli ihan hyvä olo. Jotain kramppeja siinä taisi välillä olla. Menin syömään lihakeittoa ja soittelin Toomiolle, joka piipitti puhelimeen hiljaa olevansa vähän väsynyt ja että Jaska on voitettu. Onnittelin ja manailin paskoja jalkoja ja mutaa. Hetken päästä tuli samalta mieheltä tekstiviesti jossa pyysi tuomaan lihakeiton lientä saunan pukukoppiin. Lientä en saanut salakuljetettua mutta vein pullon urheilujuomaa. Hetki siinä turistiin ja Toomion naamalle alkoi vähän kerrassaan palata väri. Siitä sitten takaisin mökille, saunaan ja muutama olut. Seuraava yö normaaliin maraton-tyyliin koiranunta, hikoilua ja itsekseen nykiviä jalkoja.

Loppusanat

Toomio:

Tapahtuma oli hyvä. Toivoisin, kuten monet muutkin, maratonillekin GPS-seurantaa. Kun kulkuyhteydet ovat järjestäjienkin mielestä heikot, niin seuraaminen olisi mahdollista GPS:n avulla. Maksaisin itse vaikka enemmän osallistumisesta jos seuranta mahdollistuisi. Voihan sitä maraajallekin jotain käydä… Pitkospuut olivat heikossa kunnossa. Ei ehkä järjestäjän ongelma, mutta ikävää se oli.

Oma suoritus oli hyvä. Vaikka nyt vähän harmittaakin tuo kolmen minuutin pummaus, niin ennätys parani 12min. Ja tietysti todistin, ettei Jaakko ole yli-ihminen. SP saattaa olla. Mutta suolapähkinöiden takia ollaan siinäkin arviossa maltillisia. Voitto ei ollut lähelläkään. Ei silti tunnu, että 4h olisi mahdoton suoritus. Ensi vuonna voisi kokeilla kärjen vauhtia ja katsoa mihin se riittää. Se oma kunto siis. Toisaalta pitäisi tietää kuka on kärki?

Suurimman yllättäjän palkinto menee Rantalan pojalle. Miehen perusolemus on aiemmin viestittänyt muuta, lähinnä ei mihinkään ja muita itselleni sopivia määreitä, mutta nyt on keksinyt itselleen mainion kunnon. Ehkä siitä vielä jotain tulee.

Härvääjä:

5 tunnin päällitykseen ei oikein osaa olla edes pettynyt. Koitin miettiä kisan jälkeen, että missä kohtaa tuo muutama minuutti olisi ollut otettavissa, ja vastaus on että nykykunnolla ei oikein mistään. Tasaiset olisi voinut juosta (paljonkin) kovempaa, jolloin olisi ehkä kantannut jo Ryläyksellä eikä vasta lopun nousussa. Ryläyksen olisi voinut yrittää tulla kovempaa, mutta kun ei vaan pääse. Nousut pitäisi jaksaa tulla kovempaa ja jalkojen pitäisi kestää laskut paremmin.

Sillähän se paranisi. Hyvin juostavassa maastossa tuolla tulee vähemmän takkiin kuin noilla rankoilla pätkillä. Toisaalta (paskaan) nykykuntoon nähden tuo on hyvä tulos. Yleisfiiliksenä voisi todeta vielä, että kropassa sinänsä varaa olisi kovempaankin, mutta jaloista tuo nyt on kiinni. Saa nähdä miten ensi vuonna, ensisijainen tavoite on päästä maratonilla alle kolmen tunnin mutta Vaarojen maratonistakin on niin paljon hampaankolossa, että tekee mieli yrittää taas uusiksi. Nyt ainakin tietää mistä se homma on kiinni. Jaskahan tämän niputti osuvasti jälkikäteen, Vaarojen mara on vähän semmoinen reitti, ettei se anna anteeksi oikein mitään juoksijan heikkouksia jos meinaa kovaa juosta. Pillikintuilla tuolla ei pärjätä.

Kiitos kuuluu teille:

Toomio:

Perhe - kaikesta säätämisestä huolimatta, suunnistushanut - spekuloinnista, videolaseista, kettuilusta, Jaakko - hyvästä vastuksesta, Varjoankat – joukkuehengestä, vielä kun sijoitus saataisiin. 

Härvääjä:

Järjestäjille hienosta tapahtumasta ja osallistujille reilusta urheilumielestä. Varjoankoille luottamuksesta. Tomille ja Jaskalle tsemppauksesta. Isäukolle matkaseurasta. Marille kärsivällisyydestä. Ratamestarille...huumorintajusta?