Torijuhlat meni jo!

Perjantaina startattiin, kuskina Tuomo ”Ruusperi” Lehtinen. Kyydissä kolme pikkunaskalia ja pari vähän vanhempaa vasaraa. Kisa-alueelle saavuimme alkuillasta. Keväinen tuuli helli Jyrkkäkoskea, kun joukkona kiersimme radan. Rata sai hyväksynnän, joten lähdimme lähimajoitukseen Iso-Syötteelle (58km). Mökki ei onneksi enää ollut kaukana hotellista. 30 metriä saattoi olla pääovelle.

Nautimme illallisen hotellin keittiöstä. Tarjolla oli puna-ahventa, porsaan sisäfilettä, kerma- ja uuniperunoita, hyvää salaattia ja mielettömän hyvää porkkanakakkua. Niksu riemastui notkuvat pöydät nähdessään: ”Täällei oo mitään syötävää!” Saimme nipin napin antimet kurkusta alas, ja lähdimme mökkitiloihin keskittymään. Vähän jo innostuimme, että pitäisikö iltakalja ottaa. Ei otettu. Valomerkki oli tullut 21.30. Tuuli paiskoi kattopeltejä häiriten yöunta.

Seuraava aamu alkoi sarastamaan joskus puoli neljä. Roosperi vei minut sekä JKU:n joukkueen aamulenkille tunturin juurelle. Keli oli virkistävä: Räntää vaakasuorassa vasten kasvoja. Aamupala syötiin, jonka jälkeen kaaoksen kautta päästiin viimein kisa-alueelle. Koko päivän seurailimme junnu- sekä veteraanikisoja. Kisojen etäisyys ihmisten elinalueilta näkyi ainakin junnusarjoissa. Lopulta Jirikin saapui paikalle. Kisakenkiä arvottiin perusteellisesti. Niin kuin se nyt tuon ikäisillä niin kovasti vaikuttaisi.

Illalla kävin vähän availemassa jalkoja. Juoksu kulki juuri niin hyvin kuin päivän vesisateessa seisomisen jälkeen voi odottaakin. Ei mihinkään. Lenkin jälkeen kunnolla ruokaa ja armotonta spekulointia seuraavan päivän kisoista. Ja eritoten suunnistajien pärjäämisestä. Kerrankin nukutti kisaa edeltävänä iltana.

KISA-AAMU

Aurinko paistaa. Mitä helvettiä? Tuulikin oli tyyntynyt. Ajattelin aamulenkin olevan turhaa ajan- ja energianhukkaa. Aamupalan ja pakkailun jälkeen kömmimme Tohon kanssa Juusto Metsälän vuokra-autoon. Kisa-alueella tapasimme rytminvaihtokyvystään kuuluisan Pajusen. Nappasimme kisaruokalasta kahvit, jonka jälkeen olikin jo verkkailun aika.

VERRYTTELY

Viimeistään tässä vaiheessa iski se pieni jännitys. Sen huomaa siitä, että puhe loppuu. Tyhjää tuijotusta ja ajolinjojen esikatselua. Omalla kohdalla ei voitu suurista menestyspaineista puhua. Joukkuesijoituksen eteen olin kuitenkin valmis taistelemaankin. Pukuteltassa näytti olevan pelkästään kovia juoksijoita. Näiden lisäksi minä ja Rahkonen. Rahkosen päänahka oli hyvä vauhtimittari, vaikka tiesinkin, ettei yli 8km matkalla ihan paukut hälle riitä. Aika meni yllättäen taas vähän tiukalle. Pihalta kuului ”kolme minuuttia lähtöön” ja meikäpoika vetää vielä kompurasukkaa jalkaan. Noo, otin yhden aukkarin ja keskityin kellon asetuksiin.

12 KM

Lähtölaukaus. Niukahko, mutta sitäkin sitkeämpi joukko raavaita miehiä ampaisi kohti Jyrkkäkosken mäkiä. Raavaita siksi, että maaliinpäässeiden keski-ikä oli 31v. Taas yksi syy naureskella 30-vuotiaiden veteraanisarjalle.

Ville Maunuksela starttasi sellaista kyytiä, ettei Lewiskaan heti ohi päässyt. Ensimmäisen kilometrin vauhti hiukan hirvitti. Oletin, että 3.42/km jaksan juosta kisan läpi. Kahden kilometrin lenkin ensimmäinen puolikas oli selkeästi hitaampi kuin ensimmäinen.  Ilman lenkin loppusuoran kovaa vastatuulta ero kilometrien välillä olisi voinut olla vieläkin suurempi.

Puoleen matkaan mennessä olin saanut muutaman miekkosen kiinni. Tuomo huuteli väliltä Pajusen ja Juuson sijoituksia. ”Neljäs ja yhdeksäs!”. Se vähän toi pontta juoksuun. Eikä juoksussa oikeastaan suurempia väsymyksen tuntemuksia ollutkaan. Mietin juoksuani kierros kerrallaan. Kahdeksaan kilometriin tultiin oikeastaan aika helposti. Kärkeen toki oli matkaa. Eräs toimitsija huusi aivan tosissaan minulle ”Pois sieltä radalta!” Vastasin olevani kisassa. Tietyllä tavalla aika masentavaa…

Siellä sitten näinkin Maunukselan selän. En lähtenyt yltiöpäisesti yrittämään kantaan kiinni. Tiesin, että viimeiselle kierrokselle tarvitaan voimia, joten hivuttauduin hitaasti lähemmäs ja lähemmäs. Yleisön huudoista päättelin Lewiksen olevan aika lähellä takana. Näkyihän se siellä. Tuumailin, että kiskoisiko toisiksi viimeisen kierroksen niin, ettei Lewis kiinni saa. En sitten kuitenkaan viitsinyt kantata tarkoituksella.

Tein sen tarkoituksettomasti. Lewiksen ohitettua minut huomasin, ettei se Maunuksela tipukaan. No perkele. Päätin koittaa ratkaisua ja iskin ylämäkeen ennen kilometriä. Noutajahan sieltä tuli. Hyytymys kävi mäen yläosassa ja hiihtomies tonki ohi. Ei se silti kauas karannut, mutta parikymmentä metriä kuitenkin. Noin puoli kilometriä ennen maalia Loukkalahden isäukko kävi kuiskaamassa korvaan: ”Saat kiinni vielä, se ei huomaa kun kiristät.” Vähän tästä sisuuntuneena ja lisääntyvän reitinvarsiyleisön pauhatessa hivuttauduin lähemmäs. Kun kaarruttiin loppusuoralle, pistin ns. loikan päälle ja painelin ohi. Ihan hirveältä tuntui, mutta ei miehellä oikein ollut lyödä parempiakaan kortteja. Loppusuoralla tuli monta sekuntia eroa, eikä tarvinnut maalissa selitellä itselleen periksiantamista.

Kilometrit:

1.       3.33

2.       3.31

3.       3.43

4.       3.31

5.       3.44

6.       3.39

7.       3.48

8.       3.38

9.       3.48

10.   3.38

11.   3.50

12.   3.32

+ viimeinen 150m 23s.

KISAN JÄLKEEN

Siinä mehua juodessa onnittelin Rahkosta ja suostuttelin tämän juoksemaan vielä nelosen. Lupasin miestä haukkua blogissa, jos keskeyttää. Ei keskeyttänyt. Juoksi ihan hyvin.

Tuomo onnitteli minua mitalistina. En tajunnut mitä mies hourii. Kuitenkin oli käynyt niin, että niin Kälviän Kykyri kuin Sjundeån Boström, ottivat ja keskeyttivät. Tämä laski joukkueiden määrää niin, että Kataja kampesi pronssille. Eli kiitokset mitalista menee suunnistajille: Mårelle keskeytyksestä, ja Jerelle ja Juusolle hyvistä juoksuista.

Minulle mitali on ensimmäinen, ja tavallaan tärkeäkin juttu. Lähetin joskus 18-vuotiaana vastalauseen silloisen kotikuntani liikuntasihteerille. Oli epäillyt juoksuharrastukseni tavoitteellisuutta. Ihmettelin vastauksessani miksei tavoitteelliselle urheilijalle voi sen sata markkaa kuitenkin stipendiä antaa, vaikka se olisikin pari-kolme vuotta ollut telakalla vammojen takia. Sanoin myös, että tavoitteena on SM-mitali, tulee se sitten 25-vuotiaana tai 90-sarjassa. Stipendi tuli. Terveisiä vaan Rannikon Jussille.

Palkintojen jako oli vähän epäjuhlavampi kuin oletin, ja sitä häiritsi kiire katsomaan Jirin juoksua. Mitali kuitenkin tuli kouraan, ja se riittää.

Kuvasin juoksun videoivilla laseilla. Yritän sen saaada näytille. Tiedostojen yhdistäminen tuottaa kuitenkin ongelmia. Eli tähän se ei nyt ehdi.

Kaksitoista.

Nyt vähän pelottaa. Pitäisi sunnuntaina tempaista 12km SM-maastoissa. Mikäpä siinä. Varsinkin kun on tuota nelosta varten valmistautunut. Nämä täällä toimistolla puhuu, että on siinä ja siinä meneekö Lewis kierroksella ohi. Ei se ole siinä ja siinä. Sehän on ihan varmaa. Jos kuukausi sitten juoksin Malmijuoksussa 12km 3.45/km, niin kuukaudessa ei 15s/km lähde pois. Etenkään kun siirrytään maastoon. Sen 3.30/km ainakin vaatisi, ettei Korir nappaa kierroksella. Janne U:n mielestä siellä tarvitaan lumikenkiä. Tällöin mahdollisuuteni ovat hyvät.

Hyviä puolia on se, että vertaus Jiriin ei onnistu. 12km on myös ensimmäinen laji, joten ehtii näkemään muut startit täysin. Tikki ei ole niin hyvä, että lähtisin tuplamestaruutta yrittämään. Ehkä ensi vuonna haastan Jussin ja Lewiksen. Rahkostakaan ei tarvitse morjestaa, vaikka juoksisi samaakin matkaa. Ei sen jalat kuitenkaan kestä.

Paikalle saavutaan jo perjantaina. Junnumaastot täytyy käydä tsekkaamaassa. Hyvällä todennäköisyydellä käydään hankkimassa flunssa ja kylmetys. Keli ei lupaa hellettä. Sunnuntaiksi meteorologit ovat hankkineet parempaa säätä. Ei siis välttämättä tarvitse juosta yli-härsilämäisessä Hummelin teltassa. Ehkä laitan SU:n kokohaalarin vuodelta -94?

Loppuun lähes Renato Tosion legendaarisuusasteeseen yltävä biisi. Lyriikat ovat sunnuntaisen 12km mietteitä meikäläisen päästä.

Is there something after you,
Something after you?
Is there something after you?
Will it get you?
Can you feel the panic in you,
Feel the panic in you?
Can you feel the panic in you?
Will it break you?


Paranoia,
Coming from within, Taking over,
Symptoms of an everlasting...


Phobia


Is there someone following you,
Someone following you?
Is there someone following you?
Are you dreaming?
Is someone taking your life from you,
Taking your life from you?
Is someone taking your life from you?
Are you dying?


Paranoia,
Coming from within,
Taking over,
Symptoms of an everlasting...


Phobia

Ny piikataan!

"Sudden death looms..." Näin luki joskus Worms-tietokonepelissä. Nyt voisi sanoa SM-maastojen loomivan. Ei ole amputoitu jalkaa, kukaan ei ole sekoittanut arsenikkia juomaveteen, eikä pöllö ole päähän lentänyt. Edes CIA ei ole yrittänyt estää osallistumistani. Eli ehjänä ollaan. Nuo edelliset olisivat voineet käydä jos etunimi olisi Janne ja sukunimi alkaisi U-kirjaimella. Se olisi jopa aika todennäköistä.

Mäkitreeneillä ollaan yritetty kuntoa vähän piikata. Siis peak(= huiputtaa), eikä millään Hiltillä piikata kuntoa murusiksi. Yritän huiputtaa. Irtiottoa alkaa olemaan, mutta Pudasjärvellä ei taida olla mäkiä. Omaa sijoitustani varmaan vähän laskee kova kisa-alusta. Mutta oletus on se pari minuuttia kärjestä.  Tai vähän enemmän jos Lewis juoksee. Sisäpiirissä liikkuu myös huhu, että pitäisi juosta 12km. Toivotaan, että joku kokeneempi tulee ja ottaa tuon pestin. Minun sitä juostessa tulee sitten se 7-8min turpaan.

Joensuussa juostiin tänään maraton. Sää suosi räntäsateella ja vienolla 8 m/s tuulella. Se siivittikin Hukan pojan 1.15 alitukseen. Rahkos-Jukka joutui antautumaan puolivälissä. Miehen kunto oli pelottavan hyvä, mutta enää ei oikeastaan pelotakaan.

Joku käski keksiä jokaisesta aamusta asioita, joista voi olla onnellinen. Tapaan kuuluu myös mainita asioita, jotka ketuttaa:

Miinuspuoli:

1. Garmin herätyskellona - Erittäin ärsyttävä kosketusrinkula, jota pitää painaa kahdella sormella tietääkseen kellonajan.
2. Hieltä haisevien treenivaatteiden pakkaus kassiin.
3. Hampaiden pesu - hammastahnan maku suussa on todella ärsyttävä päivän ensimmäiseksi mauksi.
4. Hukuksissa olevat hanskat.
5. Astmasuihkeen ottaminen.

Plussaa:

1. Sängyn pinnojen välistä kurkisteleva ja naureskeleva vauva. - Jos joku voi olla noin iloisella päällä heti aamusta, niin onhan se hyvä.
2. Unissaan tuhisevat otukset - vaimo ja koira.
3. Suoraan narulta puhtaina otetut treenikamppeet - Tuoksussa on aavistuksenomainen ero.
4. Cashew-pähkinät rahkan, kiisselin ja hunajan seassa. - Hyvä suutuntuma.
5. Led Zeppelinin Rock & Roll autoradiosta.

Maantien laidalla

Olin seurailemassa SM-maantietä monen vuoden tauon jälkeen. Nyt kisattiin riittävän lähellä. Maantiejuoksu ei ole koskaan ollut sellainen mielihyvän tuoja omalla urallani, joten kisamaan olen vain harvoin lähtenyt. Nyt 'aikuisena' voi teeskennellä, että tuo puolikas ei sovi ohjelmaan. On turhan raaka raasto.

Kuopion reitti oli ainakin yleisöystävällinen. En usko, että kisailijatkaan moittivat. Vettä ripsahteli siinä aamulla. Kisa-aikaankin oli Lontoon sumua. Velipojan kanssa lähdettiin aamusta liikkeelle, jotta kerittiin junioristartteihin. Jiri oli viivalla. Lähtölistoja kun vilkuili olin kärkiviisikkoon veikkaillut Ihamäkeä, Jiriä, Mikkosta, Kitinojaa ja Kyrölää. Hussaa ja Holopaista hyvänä päivänä. Kun Karjalaisen miehet tunnetusti ovat melkoisia spekuloijia ja tilastojen seuraajia, oli ennakkokaavailuissa oletus, että Ihamäki lähtee luukuttamaan.

Näin kävi. Ihamäki lähti kovaa. Mies ei ole tunnettu nopeudestaan, mutta sen verran on vaakuuttavia kestomatkojen tulokset, ettei ollut yllätys. Alle 3.20 eka kilometri. Hussa lähti itseensä uskoen vähän turhan kovaan kyytiin ja noutaja hyppäsi selkään puolen välin tietämillä. Ihamäki paineli menojaan henamaiseen tyyliin vilkuillen usein taakseen ja kelloon. Tekniikka ei pettänyt oikeastaan missään vaiheessa, vaikka loppukilsoilla Mikkonen saikin aika tavalla kiinni. Kyrölä & Kitinoja ottivat kolmos- ja nelossijan ja Jirille viitospaikka. Vähän reipas 35min. Aivan hyvä juoksu ja kertoo valmentajallekin, ettei tuo kestokyky ole huonolla tolalla sekään.

17-sarjan taso ei ole mikään mieletön jos siitä 15-vuotias ottaa 34 minuutin ajalla kultaa. Muistin varassa mennään, mutta oisko Jokinen aikanaan läpsytellyt 17-sarjassa 31-alkusia aikoja... Kovaa kuitenkin. Nämä alamittaiset kuitenkin juoksivat aivan mukavasti. Pari vuotta vielä tähän sarjaan on lupa, joten ajatkin toivottavasti paranevat.

Ihamäki painelee kultaan.

Mikkonen, Kyrölä ja Jiri.

Aikuisten juoksujakin katseltiin sitten vaunulenkin ajan. Eli puolivälistä loppuun. Lähtis-Antilta kyselin tilannetta paikalle saapuessani. "No, mitä luulisit?! Korir johtaa, muut tulee perässä." Tämä sitten selvensikin sen verran, että hetki meni kartoittaessa tilannetta. Juoksukeli oli hyvä, Anttikin oli T-paidassa.

SM-maastot vaanivat jo nurkan takana. Alkaa olla taputeltu tuo Jirin ajan peittoaminen noissa kisoissa. Eihän sitä tiedä, mutta en usko oman kunnon äkkinousuun. Kunto on ihan hyvä. Mitä lyhyempi matka, sen paremmin kulkee. Pari viikkoa mäkitreeniä, jonka jälkeen lähdetään Rahkosen kaatoon. Mies kyllä juoksi Karhu-viestissä kovaa.

Loppuun muutkin SM-maantien kuvat. Kun kerran tuli otettua, niin annetaan muidenkin iloksi.

19-sarjaa todennäköisesti

Piesanen, Kekki, Göesch (kai?)

Jiri viimeisellä kilometrilla.

Mikkonen loittonee.

Ihamäki viimeisellä kilometrillä.

Malmia louhimassa

On tullut omalla uralla juostua lähes joka pääsiäisenä hölkkäkisa. Ennen kulta-aikoina se oli Jytinän hölkkä Alavudella, mutta nykyään se on Malmijuoksu Joensuussa. 

Tällä kertaa kunnolta ei ollut paljonkaan tukea tulossa, joten piti luottaa tuuriin ja taktiikkaan. Keli oli kaunis, joskin vilakan tuulen kuorruttama. Asteita oli ehkä +1. Malmijuoksu kiertää kolme n. 4km lenkkiä, ja yhteismatka on sekin NOIN 12km. Ei se paljon ole alle, mutta satakunta metriä kuitenkin. 

Verryttelin parisen kilometriä, juoksin 300m (Räsäs-Matin) kisavauhtia ja 5x100m kovaa (täysiä). Lähtöviiva oli ahdas. Voimakkaiden jalkojen alla hiekoitussora sinkoili pitkin poikin suita ja silmiä. Jiri ja lyhyemmän matkan kumppanit painoivat niin pirusti alun. Myös veteraanit. Junnuja ja veteraaneja muuten yhdistää sellainen tappokova alku.

Ensimmäinen kilometri oli melko verkkainen 3.35 tienoille. Siinä oli lunta, jäätä ja kuraa. Toisen kilometrin alussa Garminista pimeni näyttö. Se kyllä mittasi, mutta nestekide näyttö simahti. Vieressä kulki Leppäs-Jaska. Ajattelin meneväni liian hiljaa ja nykäisinkin hiukan. Ylämäkeen vielä. Vauhti tuntui suunnilleen oikealta. Näyttö heräsi henkiin. Toinen kilometri 3.17! Pikkuisen oli Tomi-poika lähtenyt kovaan kyytiin. Sepä sitten hyydyttikin sen verta, että Jaska sai kiinni. Kolmen kilometrin kohdilla saatiin Kähkösen Satu kiinni. Edellä paineli Erä-Jaana.

Toiselle kierrokselle lähdettiin, Jaskalla oli kovasti menohaluja. Taktikkona jäin Leppäsen leveän selän taa tuulen suojaan. Jaakko kiristi vauhtia ja ohitimme Jaanan ylämäessä ennen Katajan kannustusosastoa. Ketsun tiellä Jaskalta loppui menohalut ja keuhkot. Näsänen intoutui kiristämään, muttei jaksanut kauaa. Jaana paineli ohi. Sai mennä, sillä naiset juoksivat vain 8,5km. Toisen kierroksen lopussa laitoin pienen vauhdinnoston ja se upposi. Jaakko ja Näsänen jäivät.

Viimeisen kierroksen ylämäkiosio tuntui keuhkoissa. Ajattelin mielessäni kornisti "tämä on kivaa, tämä on kivaa, tämä on kivaa!" Vaikka se nyt kuulostaa ihan niin amerikkalaiselta kuin olla ja voi, se tuntui auttavan. Viimeinen kilometri painoi jo kiitettävästi. En oikeastaan tiennyt kuinka kaukana Jaakko ja Sami tulivat, kun ei nykytapoihini kuulu taakse katselu. Olen sen lopettanut, sillä siellä ei kovin usein enää ketään ole. Jos on, se tulee katsoessa ohi.

Maaliin tulin ajassa 44.48, joka on sellaista 3.45-vauhtia. Ihan jees. Ei huippu, muttei niin paskakaan kuin pelkäsin. Palkinnoksi pokaali, sateenvarjo ja pm-pronssi. Näitä lätkiä alkaa olemaan aimo repullinen.

Tuskasta ja hyvästä olosta koostuu minun mielestäni urheilu. Ja se kumpaa kokee, johtuu mielestäni asennoitumisesta, ei niinkään vallitsevista olosuhteista. Tämä kisan viimeinen kierros tuntui pahalta, mutta nautin siitä silti. Tämä sääntöhän pätee kaikkeen muuhunkin elämään. Tällä hetkellä tuntuu, ettei ole riittävästi aikaa vaimolle, ei lapselle, ei koiralle, ei remontin tekoon, ei juoksuunkaan eikä muille harrasteille. Välillä tuntuu, ettei edes töille. Mutta en koe elämääni onnettomaksi. Vaikka harvemmin ja vähemmän voi tehdä niitä OMIA juttuja, ne tuntuvat sen vuoksi sitäkin arvokkaammilta.

Pari urheilijaa ja hamppi.

Pudasjärvi, here I come!

Aloitetaan kertaamalla viimeisen 18 vuorokauden toimintaa:

• 10 juoksulenkkiä
• 2 ratatreeniä
• 2 TV-kovaa
• loput kevyttä
• 3 vesijuoksuharjoitusta
• 4 kuntosali- tai liikkuvuusharjoitusta
• riittävästi lumitöitä
• 1 Stam1nan keikka
• 9 olutta, 1 viskipaukku
• 1 varpajaiset

Ei tämä mitenkään vakuuta. Ex-ennakkosuosikki Oinonen vakuuttaa. Mutta en valita. Mihinkään ei nyt satu, eikä ole flunssakaan. Kyllä tästä vielä SM-maastoihin...

Liikutaan edelleen alkuperäisellä suunnitelmalla. Nyt vain mennään 2 kuukautta myöhässä. Mäkikauden tosin aloitan aikaisemmin, että jonkinlaisia ärsykkeitä Pudasjärven raakaan maastoon saataisiin. En kuitenkaan siirry vielä nykyurheilijoiden suosimaan TV-kiihtyvään.

Hitusen erilaista musiikkia:

Viestin otsikko

Hallikausi pulkassa ja pulkka mäen alla. Harmikseni on todettava, että jäin kyydistä jo mäen päällä. Eli kisailut jäi käymättä. Nythän kuitenkin on niin, että flunssa on loppunut. Nyt jo! Sen tilalle sain päkiän kipeäksi tekemättä mitään. Siihen koskee. Ei koko ajan, mutta kevyessä juoksussa kyllä. Suunnitelmana on juosta vain kovat harjoitukset ja muuten ainoastaan vesijuosta. Sama olis meikäläisen pitää ylimenokausi aina tässä tammi-helmikuussa. Kuitenkin oon aina kipiä.

Valmentajan vinkkelistä hallikausi on sitten ollutkin aivan mainio. Jay Kay-Karjalainen yllätti taustavoimien lisäksi luultavasti myös itsensäkin kirien 17-vuotisten SM-hopealle 800 metrillä. Aika oli kova 2.03,40. Enhän tuohon ole esimerkiksi itse pystynyt koskaan. 1500 metrillä suoritus riitti neljänteen sijaan. Tulos noin 4.16. Kaiken kaikkiaan nappiin mäni. Odotin, että tonniviballa olisi mitali tullutkin, mutten missään nimessä kasilta sitä osannut vartoa. Koontina siis kasin sijoitus ja aika yläkanttiin, tonnivitosen aika yläkanttiin. Nopeudessa on kehitytty. Vielä yksi 2000m ja sitten alettaan luukuttamaan niitä 150km viikkoja ja pudotushyppyjä tehdään joka toinen päivä tanko niskassa. Tai saatetaan tehdä jotain muutakin.

Herkesin miettimään valmennusta vähän syvällisemminkin. Näkisin niin, että on lähtökohtaisesti parempi jos omaa lasta valmentaa joku muu kuin oma vanhempi. Perustelen: Jos vanhempi on ns. paikkaamassa omaa menestykseltään vaatimatonta urheilu-uraa lapsensa kautta, saattaa käydä niin, ettei lapsen mielipiteillä/kiinnostuksella/lahjoilla ole niin suurta merkitystä. Sitä saattaapi katsella vähän liian läheltä. Herkästi vanhempana on sitä mieltä, että juuri se oma lapsi on lahjakkain ja muutenkin kyvykkäin urheilija päällä maan.

Vanhempana saattaa muutenkin kuin valmentajana siloitella lapsen tietä. Joskus liiaksikin. On se toisaalta myös ymmärrettävää. Mitäpä sitä ei oman lapsen takia tekisi. Joskus aikanaan hierojani sanoi, että "parhaat vanhemmat ovat sellaiset, jotka ovat kiinnostuneita, mutteivat tiedä valmennuksesta mitään, eikä siksi siihen juuri puutu." Voi toki tietää paljon ja silti olla puuttumatta. Valmentajan ominaisuudessa on vaan saakelin vaikea toimia, jos urheilijaa 'valmennetaan' myös kotoa päin. 

Usein oma vanhempi on lapsensa seurassa erittäin paljon. Se saattaa sokeuttaa tai kaventaa näkökenttää. Harvassa ovat ne vanhemmat, jotka osaavat realistisesti arvioida oman lapsensa tilaa/paineensietoa/stressaantuneisuutta/innokkuutta. Lastaan pitää parhaana ja se on luonnollista. 

Uumoilen, että perheen ulkopuolinen valmentaja on keskimäärin parempi juttu, vaikka hänkin olisikin elämässä omaa urheiluaan uudestaan. Hän tekee kyllä kaikkensa valmenettavansa eteen, muttei onneksi ole tämän seurassa koko ajan. Valmentaja on tällöin valmentaja, jolloin on ehkä helpompi avautua aroistakin asioista. Eikä miellyttämisen tarve ole niin suuri, kuin se joissain tapauksissa isävalmentajan kanssa voisi olla.

Kyllä, kyllä. Spekulointiahan tämä on ja SP sitä inhoaa. Kirjoittelin nyt kuitenkin, että saan konkretiaa omille ajatuksilleni. Toki tiedän, että on olemassa loistavia isä-lapsi/äiti-lapsi-valmentajasuhteita. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että hörhöjä löytyy enemmän näistä vanhempi-lapsi-pareista. Ja huomatkaa myös se, että tässä ei puhuta mies-vaimo-valmennussuhteista. Se on enemmän Tohon aluetta. Tuloksista päätellen voi olla toimiva konsepti sekin.

Niin, vanha lähes reidetön Teppo Haapaniemi otti haasteen kasin juoksusta vastaan. Tämä siis joskus syksyllä.