torstai 10. toukokuuta 2012

Kaksitoista.

Nyt vähän pelottaa. Pitäisi sunnuntaina tempaista 12km SM-maastoissa. Mikäpä siinä. Varsinkin kun on tuota nelosta varten valmistautunut. Nämä täällä toimistolla puhuu, että on siinä ja siinä meneekö Lewis kierroksella ohi. Ei se ole siinä ja siinä. Sehän on ihan varmaa. Jos kuukausi sitten juoksin Malmijuoksussa 12km 3.45/km, niin kuukaudessa ei 15s/km lähde pois. Etenkään kun siirrytään maastoon. Sen 3.30/km ainakin vaatisi, ettei Korir nappaa kierroksella. Janne U:n mielestä siellä tarvitaan lumikenkiä. Tällöin mahdollisuuteni ovat hyvät.

Hyviä puolia on se, että vertaus Jiriin ei onnistu. 12km on myös ensimmäinen laji, joten ehtii näkemään muut startit täysin. Tikki ei ole niin hyvä, että lähtisin tuplamestaruutta yrittämään. Ehkä ensi vuonna haastan Jussin ja Lewiksen. Rahkostakaan ei tarvitse morjestaa, vaikka juoksisi samaakin matkaa. Ei sen jalat kuitenkaan kestä.

Paikalle saavutaan jo perjantaina. Junnumaastot täytyy käydä tsekkaamaassa. Hyvällä todennäköisyydellä käydään hankkimassa flunssa ja kylmetys. Keli ei lupaa hellettä. Sunnuntaiksi meteorologit ovat hankkineet parempaa säätä. Ei siis välttämättä tarvitse juosta yli-härsilämäisessä Hummelin teltassa. Ehkä laitan SU:n kokohaalarin vuodelta -94?

Loppuun lähes Renato Tosion legendaarisuusasteeseen yltävä biisi. Lyriikat ovat sunnuntaisen 12km mietteitä meikäläisen päästä.




Is there something after you,
Something after you?
Is there something after you?
Will it get you?
Can you feel the panic in you,
Feel the panic in you?
Can you feel the panic in you?
Will it break you?


Paranoia,
Coming from within, Taking over,
Symptoms of an everlasting...


Phobia


Is there someone following you,
Someone following you?
Is there someone following you?
Are you dreaming?
Is someone taking your life from you,
Taking your life from you?
Is someone taking your life from you?
Are you dying?


Paranoia,
Coming from within,
Taking over,
Symptoms of an everlasting...


Phobia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti