torstai 28. kesäkuuta 2012

Helsinki tapahtumaohjauksen silmin - Osa 3.

Ensimmäinen kisapäivä. Melkomoisella paahtamisella aloitetaan.

6:40
Herätys. Suihku. Kamojen pakkaus. Aamupala ja kävellen Stadionille, jossa olin klo 7:30.

7:45
Palaveri YLE:n kanssa. Käytiin YLE:n ohjaajan kanssa läpi pelisääntöjä ensimmäiseen päivään. Ketkä urheilijat ovat ns. merkattuja. Heitä siis seurataan hiukan tarkemmin. Tärkeimpänä kuitenkin alkueristä esiteltävät juoksijat. YLE:hän ei esittele alkuerävaiheessa kaikkia juoksijoita rata radalta, vaan jokaisesta erästä poimitaan 2-4 kiinnostavinta urheilijaa. Tämä on kuuluttamossa pakko tietää, koska selostajat seuraavat kamerakuvaa radalta.

8:30
Puoli tuntia EM-kisojen alkuun. Sopiva pelonsekainen jännitys hiipii puseroon. Hetken päästä olemme suorassa lähetyksessä suuntana iso osa maapalloa.

10:30
Kuuluttajia on viisi. Kaikilla oma mikrofoni, joka piti puhuessaan heidän itse laittaa päälle. Perinteinen varottava on tietenkin mikin unohtuminen auki, jolloin kaikki paskan jauhaminen valuu äänentoiston kautta stadionyleisölle. Tänään selvittiin yhdellä "perkeleellä".

11:40
Tärkeää on pysyä aikataulussa. Se on tärkeää pienissäkin kisoissa. Urheilijat verryttelevät ollakseen parhaimmillaan aikataulussa olevana aikana. Lähetykset ulkomaille tehdään tietyn aikataulun mukaan. Katsojat suunnittelevat menojaan tietyn aikataulun mukaan. Kyllähän se ihmistä nyppii junienkin myöhästely. Kahden minuutin myöhästely on vielä realistista, mutta 5min ja yli kestävät poikkeamat aikatauluun vaikuttavat epäsuotuisasti moneen asiaan. Aamupäivän suurin myöhästyminen oli juoksuissa 100 metrin ensimmäisen erän 3 kolmen minuutin viivästyminen. Tämä johtui 400m aitojen poisotosta, joka aloitettiin takasuoralta. Loogista olisi ollut aloittaa etusuoralta, koska siinähän ne sataset tavataan hölkätä.

12:12
Pääohjaaja Heusalan sydän lyö pari iskua tyhjää, kun videotaulun ohjauslaite alkaa näyttämään legendaarista sinistä ruutua. Tarkoittaa koneen kaatumista. Videotaululle ei saatu mitään. Nykyaikaisen yleisurheilukisan konseptissa iso osa tietoa välittyy videotaululta. Ihmiset odottavat, että sieltä näkyy jotain. Helposti luulisi, että käy hakemassa vain uuden koneen. Ei onnistu - Kyseistä videomiksauslaitteistoa on alle 5 kpl Suomen maalla... Videomiksaus saadaan pyörimään. Ajoittain se kaatuilee, mutta suurimman osan pysyy pystyssä.

13:40
Vaikka itseni lisäksi moni muukin varmaan ajattelee, että suuri osa 400m ratarikkohylkäyksistä johtuu Stadionin surullisenkuuluisista kaarteista (ovat aika tiukat), ei asia täysin näin ole. YLE kuvaa juoksuja useasta kulmasta. Ratarikkoja epäilee ratatuomari, tai kilpailija tekee toisen juoksijan juoksusta epäilyn eli protestin. Tämä protesti on tehtävä kirjallisena puolen tunnin sisällä lajin päättymisestä. Noh, kuitenkin radan rikkominen on kyseessä vain SISIMMÄN rataviivan rikkomisesta. Ulkoviivalle saa astua, koska sehän vain pidentää matkaa. Ei toki toista juoksijaa häiriten. Seitsemästä hylkäyksestä viisi tapahtui ensimmäisen 30 metrin aikana, joten tiukka kaarre ei hirveästi ole tähän voinut vaikuttaa. Näin itse pari videota, joten uskon nyt. Kaarteita on erilaisia, mutta fysiikan lakien mukaan keskipakoisvoima ei tainnut sisäkaarteeseen painaa, eihän?

14:45
Alkoi tietysti sataa kaatamalla. Sehän on selvä kun Helsingissä kisataan. "Summer is not available in your country", sanoi tapahtumanohjaustarkkailija Saksasta. Tämä hiukan häiritsi urheilijoita, joille ei sadesuojia kentällä ollut. Virallisten sääntöjen mukaan suojat eivät saa olla kentällä, jos ei sada. Näin isoiksi kisoiksi ne olisivat voineet kuitenkin tulla nopeammin.

15:10
Keskustelu kuuluttamossa on aika minimissä, koska suurimman osan ajasta jonkun mikrofoni on päällä. Silloin kun puhutaan, pääasiassa nauretaan toisten kämmäyksille ja nimien lausumisille. Päivän parhaat veti tietenkin Atte: "Khäret Woobootoo!" eli Gareth Warburton... Myös Riitan "qualifikai...qualifikia...qualifikai-tion." oli aika hyvä. Tupi taas vastoin yleistä tapaa unohti laittaa mikrofoninsa päälle. Hienosti selosti vitosen juoksua minuutin meille muille, ennen kuin tajusi. Tai ei edes tajunnut. Riitta vain läimäisi mikin vauhdista päälle.

16:30
Ruokatauko. Nyt jo. Vastahan aamuseiskalta syötiin. Taukoon kuului myös soundien kuuntelua, epämääräisen pätkimisen selvittelyä komentalaitteissa sekä Appyn ohjaajien ohjaajan kouluttamista ohjaamaan Appyjen ohjaajia ohjaamaan Appyja. Eikös ole selkeää? Näin se kuitenkin oli.

18:15
Lehtikuvaajat pääsivät sisäkentälle kuvaamaan korkeutta. Kuvaajat istuivat kylmän rauhallisesti 88-95m kohdalla keihässektorissa, selkä keihäänheittopäätyä kohti. Kukaan ei uskonut, että joku sipaisisi kepin sinne asti. Uskon, että yksi pituushyppääjä voisi kertoa omakohtaista kokemusta siitä, kannattaako katsoa sinne, mistä keihäs lähtee.

19:30
Loppuilta alkoi karkaamaan lapasista. Oli YLE:n sähläilyä, omaa tyhmyyttä (odotuttaa satasen juoksijoita Torron hypyn ajaksi), teknisen delegaatin päätöstä jatkaa korkeuskarsintaa loputtomiin ja tulospalvelun tekniikkaongelmia. Aikataulu alkoi lipsua. Olimme ennemmin saaneet nipistettyä aikataulua kiinni, mutta tähänkin ratkaisuun keksittiin ongelma - KUNNIAKIERROS. Kukaan ei ollut oikein ajatellut, että Mo saattaaisi kiertää Arnen kanssa viitisen minuuttia kenttää. Tässähän sitten lähtöajat kuseskelivat. Eipä se yleisöä niin syönyt, mutta YLE:llä alkoi olla kiire. Lähetys olisi pitänyt saada ennen 20:30 ilmoille, että EM-futis välierä olisi saanut rauhassa alkaa. Tähän ei kuitenkaan pystytty, ja juoksut olivat pahimmillaan myöhässä 7min, kun korkeus kesti jopa 40min pidempään kuin piti.

Ensimmäinen päivä on kuitenkin aina vähän harjoittelua. Huomenna paremmin. Tuloksista ei paljon muista. Jukka ei juossut, joten omasta mielestä illan kiinnostavin koitos jäi valjuksi.

Loppuun veikkauksen tilanne ja kuvia.

Hööne johtaa, kuinkas muuten.

Seinällä ajolista. Värikkäät osiot ovat eri lajien kestoja. Alla Kaikkosen pää.
"It's like a rainbow in the dark!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti