Vanhoja muistellessa....

Tällainen löytyi koneen syövereistä. Siinä ensimmäisen Vaarojen Maratonin tunnelmia. Silloinhan päästiin ihan maaliinkin asti.

Lauantai 11.10.08

klo 6.50

Herätyskello soi. Kurkku on pirun karhea. Ei kuitenkaan tuntemuksia flunssaisesta olosta, joka eilen vallitsi. Täysin nollat taulussa syömään aamupalaa, joka koostuu mansikkakeitosta, myslistä, banaanista, bulgarian jogurtista ja hunajasta. Aamiaisen jälkeen suoritan tavaroiden pakkauksen, joka olisi pitänyt suorittaa jo eilen. Mukaan lähti kaikenlaista kummaa. Jos nimittäin asiaa tuntematon kuulisi, että miehellä on mukana valkovaseliinia ja ilmastointiteippiä, voisi luulla kyseisen miehen menevän jonnekin ihan muualle kuin Vaarojen maratonille.

klo 8.15

Tavarat mukana, mies autossa. Huoltoaseman kautta huoltomieheksi lupautuneen P:n pihamaille. Ei minkäänlaista jännitystä. Aavistuksenomainen stressi tavaroista, jotka saattoivat unohtua. Matka kohti Kiviniemen tilaa, josta startin olisi määrä tapahtua. Tietenkin sataa vettä. Enpä ole tänä vuonna vielä Pohjois-Karjalassa ollutkaan kisassa, jossa ei vettä olisi tullut. Navigaattori, jonka on määrä opastaa huoltomiestä ei tunne Kontiolahden teitä = hieno homma!

klo 9.15

Starttipaikalla. Osanoton varmistus ja vastuuvapautuksen allekirjoitus. Kertoo paljon kisasta, jos pitää kirjoittaa nimi alle lappuun vielä varmistukseksi omasta hulluudestaan. Vessajonoa silmänkantamattomiin. Kisavarustus päälle ja valkovaseliinia strategisesti aroille alueille.

Kilpailuasu:

· Buff-huivi (se oranssi!)

· Nike-juoksupaita (pitkähihainen)

· mustat villasormikkaat (halvat)

· Raastaja-t-paita (lyhythihainen)

· H&M-bokserit (halvat)

· Nike-trikoot (vanhat)

· Puma-juoksusukat (aluksi valkoiset)

· Nike Pegasus-kengät (Karhun nauhoilla, koska Niken nauhat ovat syvältä sieltä!)

· vettä käsisaippuapurkissa ja tämä ilmastointiteipillä kyljessä kiinni (=tuhat kertaa parempi kuin yksikään juomavyö!)

klo 10.00

Startti tapahtuu kirveen heilahduksesta. 120 osallistujaa lähtee tallamaan Herajärven kierrosta mukailevaa reittiä kohti Ryläyksen vaaraa. Vettä sataa. Kärki lähtee kovaa kyytiä. En tiedä ketkä heistä ovat duo-sarjalaisia (puolet pyörällä-puolet juosten.) Leppäsen Jaakon ohjeiden mukaan lähden hiljaa, koska ”edessäolevat kanttaavat kyllä.”

Ensimmäinen 12km

Etenen hiljaa. Lankomiehen ranne-GPS kertoo vauhdiksi 8.00/km. Mitä hel…tiä? Voiko ihminen edetä näin hitaasti vaikka juoksee? Luotan kuitenkin Jaakon kertomaan ja jatkan hidasta ja varmaa etenemistä. Viisikymppisiä ukkoja tulee ohi ja käydään seuraavanlainen keskustelu:

Ukot: Eikö nuori mies kovempaa jaksa? Kärki menee jo kaukana.

Tomi: Ei viitsi hajottaa paikkoja. Vielä on 40km matkaa.

Ukot: Tuohan on kävelyvauhtia, et näe meitäkään tämän jälkeen.

Tomi: Uskon, että oon vahva tieosuudella. Saan teidät kiinni…

Ukot: *epäuskoista naurua*

Matka on hidasta, mutta alan saada polun rytmistä kiinni. Päässä soi Sleepy Sleepersin Onko järkee vai ei. Ensimmäinen loukkaantunut. Tyttö, jolla ranne mennyt kaatumista vastaanottaessa. Nyt skarppina. Olisi kiva juosta maaliin asti. Pitkospuut ovat helkutin liukkaita. Märillä kengillä on ihan sama juokseeko suossa vai pitkospuilla. Jano. Otanpa vettä. Hyi s…na!!! Saippuapullossa ollut vesi maistuu saippualle. Eipä juoda sitä sitten…

Kilometrit 12–19.

Ihmisten ääniä. Saavutaan tielle. Pete se odottelee auton luona. Hörppään Pepsiä ja syön puolikkaan banaanin. Kärki kuulemma 10-15min päässä. Edellä paljon porukkaa. Olo tuntuu mainiolta, tie kevyeltä. Lähden lasettamaan mäkistä maastoa kohti Paimenenvaaraa. Vauhti on 3.45–4.05/km. Ei tunnu missään. Tämähän on kevyen lenkin vauhtia, ainakin Maestrolle ja Erä-Jormalle. Edellä mainitun keskustelun miekkoset tulevat selkä edellä vastaan Paimenenvaaralla. Käydään seuraavanlainen keskustelu:

Tomi: Terve!

Ukot: *pettyneitä katseita*

Tomi: *tyytyväistä hymyilyä*

Navigaattori ohjaa huoltomiehen tooodella kaukaa ja hän myöhästyykin sovitusta huoltopaikasta. Mietin hetken, että tulee heikko loppureissu jos tiemme ei enää kohtaa. Ohitan ainakin kymmenen juoksijaa. Juoksu on ihan jees, mutta vähän kylmyys vaivaa. Huoltomies tulee vastaan ja kertoo odottavansa seuraavalla paikalla. Hienoa!

Kilometrit 20–31

Huoltopiste. Kivennäisvettä ja uudet hanskat. Alusta muuttuu poluksi jälleen. 21. kilometrin kohdalla oikea sisäreisi antaa ensimmäiset merkit kramppaamisesta. Mietin jäljellä olevaa puoliskoa peläten. Kone toimii, mutta jalat saattaa kaataa koko homman. Otan polun suht rauhallisesti. Tullaan metsätielle. Kiihdytän vauhdin taas alle 4min/km ja selkiä tulee vastaan. Joku kärkiryhmässä aluksi juossut toteaa:

Mies: Et ole tosissasi tuon vauhdin kanssa?!

Tomi: En niin, leikkiähän tämä on…

Kotaniemestä Ikolanaholle päin on melko miehekäs nousu. Otan sen rauhallisemmin, mutta nyt kyllä selkeästi jalat alkavat väsymään. Olen varmasti juonut liian vähän. Huoltomies Pete odottaa Kismetin ja Pepsin kanssa. Pysähdyn juomaan ja jatkan matkaa märkä Kismet kourassa. Ohitan tyyppejä. Järjestäjän toisella vesipisteellä saan banaanin, mutten vettä. Ajatukset huoltomiehen kanssa on mennyt ristiin. No tästä on selvittävä. Metsätie nousee kosteana kohti Mäkrää. Väsyneitä hahmoja jää taakse. Jyrkkä alamäki väsyttää etureiteni ja matka Pielisen rannasta kohti Havukanahoa on tuskien taivalta. Voima reisistä alkaa loppua ja nesteen puutos ei yhtään helpota asiaa. Duo-sarjalaiset, jotka olen ohittanut jo kolmasti ovat jo melko väsyneen näköisiä. Hirvimiehet ovat passissa mäellä. Katsovat kuin lehmät uutta veräjää. Mäen päällä Pete odottaa. Haluan saippuapulloihin pepsiä ja vettä. Pepsille käy ns. ”kerhopullo”-ilmiö ja se paisuu. Korkki ehkä pitäisi avata. Avaan korkin ja toinen pullo tippuu. Kiroan. Tie loppuu.

Viimeinen 11 kilometriä

Havukanaholta siirrytään polulle. Ei saamari, mitä kivikkoa ja mäkistäkin vielä. Jalat kramppaavat yhtenään. Vauhti jotain 10-12min/km. Nyt vain mahdollisimman rennosti pienen pieniä juoksuaskelia. 20 senttiä korkeat kivet tuntuvat siirtolohkareilta ja takareidet lähinnä naurettavilta. Pystyn kuitenkin kutakuinkin juoksemaan. Hengityksessä ei mitään ongelmia. Ohitan jonkun vieraskielisen miehen, joka ei puhu suomea ei englantia. Mies on niin puhki, ettei pysy polulla. Jatkan matkaani. Vähän ennen Jauholanvaaraa Pete on antamassa viimeisiä eväitä. Matkaan lähtee puoli litraa mehua, jossa on suolaa ja sokeria. Otan myös energiapatukan. Teen virheen ja pysähdyn juomaan. Yritän jatkaa matkaa, mutta joka liikkeellä kramppaa pohkeet, takareidet, nivuset tai pakarat. Lopulta kramppaavat kaikki jalkojen lihakset. Kävelen kuin puujumala. Vauhti on 20min/km. Edessä olevat 7km tulevat olemaan tätä tahtia hyvinkin pitkät… Pikkuhiljaa jalat alkavat kuitenkin toimimaan energiapatukan ja mehun johdosta ehkä. Pystyn hölkkäämään kevyesti. Vältän rytminmuutoksia ja yritän edetä mahdollisimman turvallisesti. Lakkalan tilalla tulee pätkä metsätietä. Pystyn juoksemaan alle 4min vauhtia. Jeah, loppu tulee lujaa! Mutta Lakkalan jälkeinen maasto on sellaista savilöllöä, että jos ei jalka uppoa nilkkaa myöten niin lipsuminen on taattu. Ohitan joitain Duo-sarjalaisia. Aika näyttää 4.26. Ei tullut ihan neljän tunnin alitusta. No läpi päästään se on varmaa. Tulen vetolossille. Se on juuri menossa puolessa välissä toiselle puolelle. Odottelen vajaan 5min, että voin alkaa iloisesti kiskomaan sitä omalle rannalleni. Villahanskat kädessä tämä onkin mainiota hommaa, koska kitka on tipotiessään. Perisuomalaiset kirosanat auttavat projektissa ja saan lautan hyppyetäisyydelle. Hyppy ei välttämättä ole sana, joka parhaiten kuvaa suoritusta, mutta pääsen lautalle. Toiseen suuntaan lautta liikkuukin liukkaammin. Joku ystävällinen sielu vielä auttaa minua, koska on itse lautan tarpeessa. Tähän lossisessioon menee kuitenkin noin 10min. Aika näyttää 4.45. Nyt on kiire. Alle 4.50 on päästävä, enkä ole ihan varma missä asti maali on. Juoksen sen mitä lähtee ja saavun maaliin kuudentena. Olen yllättynyt niinkin hyvästä sijoituksesta. Olen aikaan aluksi pirun pettynyt, mutta jälkeenpäin saan kuulla, että kärkikin juoksi ”vain” 4.26. Reittiennätys on 4.06.

Loppuilta.

Aluksi ei tunnu miltään. Sanon Petelle meneväni saunaan. Menenkin. Saunassa oksettava olo alkaa vaivata niin, että en jaksa edes pestä vaan menen suoraan pukeutumaan ja autolle. Ihmettelen, miten joku voi syödä heti juoksun jälkeen. Navigaattori on menettänyt järkensä. Haluan äkkiä kotiin, mutta autossa olo on kuin krapulassa vuoristoradalla. Pystyn pitämään tavaran sisälläni ja lopulta päästään kotiinkin. Tunti unta ja kamppeiden purku. Mutaa on tullut mukaan ainakin kolme kiloa. Nälkä alkaa hiipiä. Syömme hyvät pihvit ja olen todella väsynyt. Olen kuitenkin onnellinen. Parasta oli ehkä se, että jalat kestivät, eikä aikaisempien aikojen tuhannet urheilu-/rasitusvammat häirinnyt mitenkään juoksua. En kuitenkaan saanut tiemaratoneille minkäänlaista kipinää. Virallisesti olen juossut tiellä 3.37 ja epävirallisesti 2.57. Nyt maastossa 4.47. Jatkan ehkä kuitenkin lyhyempien matkojen parissa…

Kiitokset:

Petelle hyvästä huollosta. Pialle, että on kestänyt maratonpuheita pari kuukautta. Jaakolle vinkeistä ( Oot pirun kova jamppa. Jaakon ennätys 4.08). Maestrolle hyvistä reippaista lenkeistä. Appiukolle navigaattorista, jota ilman olisimme ehkä löytäneet oikeisiin paikkoihin. Wiskille huoltavista kävelylenkeistä.

Ps. vuorokauden energiankulutus 7200Kcal. Saa popsia parikin jätesäkillistä salaattia, joten tyydyn lihapiirakkaan!