keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Tarttis varmaan juosta radalla, että kulkis radalla...

Joo-o, en oo kirjoitellut kun ei ole ollut aikaa. Viikonloppu meni Pohjanmaalla Eliittikisoissa palloillessa. Eliittikisat ovat aika kuoleva tapahtuma Kuortaneella. Silloin muinoin kun ne pidettiin Juhannuksena niin sakkia oli katsomassa niin paljon, ettei kaikki mahtuneet sisään. Nyt nippanappa 1500. Kisat oli kyllä "ihan ok" järjestetty, mutta kun ei niin ei. Vanha yleisö, Jukola-Provinssiviikonloppu, pieni paikkakunta on yhtä kuin kuollut tunnelma. Muutama hyvä tulos Kessin juoksu kruununa. Opaa lainaten "pikkunätti kisa".

Perjantaina juoksin pizzan voimalla ja aivan paskalla valmistautumisella lähdin juoksemaan legendaarista "Pyylammin kiertoa". Kyseinen lenkki kiertää Pyylampi-nimisen järven. Pituutta lenkillä on 8,6km ja puolet siitä on hiekka-/savitietä ja puolet asfalttia. Reitti on mäkinen, vaikka ollaankin Pohjanmaalla. Tarkoitus oli juosta kovempi lenkki. Ensimmäiset kilometrit meni kuitenkin noin 3.25-vauhtia ja puolivälissä oltiin aikaan 14.13. Laskeskelin mahdollisuuksia olevan ennätykseen, joka on 29.56,3. Se on vuodelta 2003. Isäukko lähti juoksemaan vastaan ja lopun kirittäjäksi. Isukki on juossut lenkin 30.15 joskus 40-vuotiaana. Enää ei todellakaan siihen pääse. Kuitenkin puolen kilometrin etumatkan turvin tuli ennen minua maaliin. 2km ennen maalia tuli sellainen kanttausfiilis ja pikkuisen jo mietin alitajuisesti luovuttamista. Kilometri ennen maalia entiseen ennätykseen oli yllättäen vielä 3.20 aikaa, joten taistelin pizzaoksennusta vastaan ihan tosissani. Viimeinen kilometri on 500m loivaa ylämäkeä + 500m loivaa alamäkeä. Pysäytän kellon. 29.56,3!!! Niin, täysin sama kuin ennätys. Olin tyytyväinen ja pettynyt. Tyytyväinen siihen, että olin ihan hyvässä kunnossa kun 2003 tuon enkan juoksin, pettynyt siihen, etten kiristänyt edes vähän. Johtopäätös on, että tuollaista 3.25-3.30-vauhtia pystyy juoksemaan nyt suht kauan, radalla ei vaan kulje. Liekö syy siinä, etten ole siellä juossut. Seuraava startti on Jämsässä jos leirin aikataulu sallii. Siellä matka on 800m. Ehkä joku G-erä...

Tänään lenkillä parin tyypin kanssa, joista toinen on kuivempi kuin toinen. Ainakin Mogulin blogin mukaan. Toinen jahkaa, että olisiko päämatka 800m vai maraton. Ovat kyllä niin lähellä toisiaan, että herra voisi juosta täysipainoisesti molempia.

Tuomo ei muuten lenkillä ole käynyt. Jos tässä kuussa siis menee 3.50/km se 4km, niin se menee kyllä sillä pyhällä hengellä. Sitten voin rauhassa liittyä takaisin kirkkoon.

Ihmisten pitäisi myös kuunnella Devin Townsendin Ki-levy. Varsinkin kuutosbiisi. Näin on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti