Isä tulee hakemaan koululta. Noloa. Nolompaa on vain se, että joudun soittamaan kevätjuhlassa Rafaelin enkelin pianolla. Hemmetin nössöä.
Alavuden koulujen maastomestaruuskisoihin ei meidän koulusta muita lähde. Täällä olisi kyllä muutama, joka voisi pärjätä hyvinkin. Jussi ja Tuomo nyt ainakin.
Kisa käydään Jokivarren kentän maastossa. Käytiin siellä isän kanssa eilen. Kentältä lähtö, vähän metsätietä, josta kapealle polulle. "Polulla pitää olla ensimmäisenä, siinä on muiden vaikea ohittaa". Loppu tietä pitkin loivaan alamäkeen kentälle ja maaliin. Tasainen reitti.
Hiekkakenttä tämä varmaan on, vaikka kentästä kasvaakin ruohoa. Jalkapallomaalit on siirretty sivuun. Isot männyt heiluvat tuulessa. Taivas on sininen ja metsä vihreä. Kohta on kesäloma ja Barcelonan olympialaiset.
Pienemmät juoksevat ensin. Ensin 1.-2.-luokkalaiset ja sitten 3.-4.-luokkalaiset. Onpa ne hitaita. Lähden verryttelemään. Yksin. Isää en mukaan halua. Se on liian noloa.
5.-6.-luokkalaiset huudetaan viivalle. Paljon poikia, ei juuri tuttuja. Esko on Sulkavankylästä. Se on Tonin serkku ja osaa matkia Aku Ankkaa. Kutosluokkalaiset on tosi isoja. Niistä en tunne ketään.
Starttipistooli pamahtaa. Joku starttaa älyttömän kovasti ja on hetkessä viisi metriä muita edellä. Ei hemmetti, sillä on kumisaappaat!? Pakko olla jostain Taipaleenkylästä.
Nyt se jo hyytyy. Minähän olen aika kärjessä tässä, ehkä 15 poikaa edellä. Esko on tuossa vieressä. Ollaan metsätiellä, kohta polku alkaa. Teen rytmivaihdon ja olen ehkä kahdeksantena polulla. Liian myöhään kiristin.
Polulla ei pääse ohi. Jaksaisin juosta kovempaa, mutta ei tuonne varvikkoon voi hypätä. Tullaan taas tielle. Muita kannustetaan. Meidän koulusta ei ole ketään.
Maaliin on noin parisataa metriä. Menen viimeisessä mutkassa ohi muutamasta pojasta. Sisäkautta. Siinä oli vähän pehmeää hiekkaa, mutta hyvin siitä pääsi.
Maalissa. Ollaan jonossa. Meiltä kysytään nimi ja koulu. Edellä on vain neljä poikaa: Tuomas, Juha, Ville ja Peter. Ville on vitosella ja keskustasta. En ollut kaukana. Olisin voinut voittaa.
Isä kehuu. Se on harvinaista, mutta tärkeää. Silti noloa.
Isä vie minut takaisin koululle. Meillä on käsitöitä. Esa kysyy miten meni. "Ihan hyvin". Hiotaan Tonin kanssa jakkaraa. Surform-höylällä vaikkei saisi.
---
Matkana oli kilometri, mutta ei lenkki oikeasti ole kuin 800m. Se mitattiin isän kanssa jo silloin.
Taipaleenkylässä ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Se vain oli ns. kaukana, joten niitä pystyi pitämään vähän hölmömpinä.
Toni oli yksi parhaista kavereistani lapsuudessa ja nuoruudessa. Esko on Tonin serkku ja yläaste oltiinkin sitten samalla luokalla. Monenlaista säätöä tuolla porukalla on ollut muutenkin.
Näistä kisoista kun ajeltiin pois, muistan luvanneeni itselleni että 6.-luokalla voitan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti