tiistai 16. helmikuuta 2010

"...Ja terkkuja kotiin!"

16.2: Vesijuoksu 40min - Aluksi pientä tuntemusta, muttei sattunut ollenkaan. Huomenna sitten testataan juoksua ihan kahdella kilometrillä.

VEIKKAUSRAPORTTI

Ei tullut mitalia eilenkään. Tänäänkin voi vähän heikkoa olla. Ei ollut elämää naisten suksissa Riitta-Liisaa lukuunottamatta. minusta tuntuu, että Ritulla on kuumetta pikkuisen koko ajan, on se jotenkin niin sekaisin aina haastatteluissa. Aina lähettää terkkuja kotiin. Raakaa on kun Venäjän naikkoset ovat niitä, joiden käryistä on kauimman aikaa. Keski-ikä 37v. No ei ne kyllä pärjännytkään. Eilisestä kärkinelikosta ei kukaan ollut Tour De Skillä. Olisko se sitten Aikunkin pitänyt jättää väliin? Ruattiin meni kulta ja sehän on aina vähän väärin. Oikein tuloksen arvasivat Santtu, Poju ja Kuru.

Miesten kisassa latu ei oikein tainnut kestää. Keposet miehet pärjäsivät hyvin. Juustomaan mies hiihti voittoon. Hellner osoitti ruotsalaistenkin olevan ihmisiä sippaamalla täysin. Mieltä lämmitti myös Olssonin harharetki. Nousiaisen Ville hiihti ihan jees. Heikkinen on Pajus-Jeremäisessä ylikunnossa ja tuskin sieltä nouseepi. Giorgio on vaan kova patu - edelleen kymppisakkiin. Suomalaisten rehelliset kommentit olivat hyvä juttu, ei ollut Jauhojärvi lässyttämässä. Vänksä veteli tästä täysin oikein tiedon.

Luistelu antoi odottaa paljon, mutta ei. Sieltäkään ei. Maansa myyneitä olivat Suomen miehet ja mitalit kiitivät kauas Japaniaan ja Koreaniaan. Harmi kun Koskelaltakin mennyt 7 vuotta elämästä hukkaan. Mutta onneksi on koira ja kisu. Vaimokin taisi olla. Kuulemma myös jääkoneet levisivät pitkin pelikenttiä. "Kai tässä ryyppää, kun koneet hajoo, lunta sataa!" Täysiä pisteitä saivat Santtu, Pikachu, Häkster ja Johku. Myös Kuru, joka otti jo kolmannen täysosuman.

Sarppa johtaa edelleen. Kuru on hyökkinyt Pikachun vierelle toiseksi ja heti perässä tiukka nelikko.



VEIKKAUSENNAKKO

Tulossa olisikin seuraavaksi väsynyt naisten ampumahiihto. Ei sitä hirveästi uskalla odottaa. Kuru on rohkeasti veikannut kutoseksi ja se luultavimmin tietää Kurun tipahtamista. Surullista kyllä Sartsa on veikannut 24. ja se voi olla "Lahdenreissu"-kassan kannalta hyvä veto. Keskiarvokin on 12.

Sprintit on huomenna lajeina. Naisiin on niin paljon luottoa, että pronssiin uskoo jopa viisi henkilöä: Johku, Häkster, Jalo, Kuru ja Santtu. Huonoimmillaankin vain kahdeksanneksi veikkaa Toomio 2. Keskiarvo 5. Se voi olla, että Petra puksuttaa siinä kultaan.

Miesten mitaliin ei ole uskojia, mutta Santtu tuttuun tapaansa veikkaa yltiöpäisenä viidenneksi. Munien Tohelot eli Tuomo on pessimisti ja sanoopi 18. Keskiarvo on 11.

Otetaan tähän kattaukseen vielä halfpipen finaali. Mitaleille on neljä ehdotellut. Sartsa jopa hopealle. Toomio 2 kertoo 15. sijan olevan maksimisuoritus. Kosken Markkuhan se sieltä tuli Laajaa paikkaamaan ja voi olla ihan jees, kun kuitenkin tulee pitämään hauskaa ja jees-meininkiä. Onhan sillä myös levottomimmat läpät. Keskiarvo on kuudes sija.

Maksakaahan ne, jotka eivät sitä ole vielä tehneet. Alkaa tulla sitten karhukirjeitä, kirjepommeja ja mustelmaryhmää jos ei rahoja kuulu.

PS. Tomi on muuten sitten kaikki opinnot poislukien lopputyön suorittanut. En olis itekään uskonut, mutta näin se vaan on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti