Juoksutarinoita 57. Florida Panthers vs. Colorado Avalanche (11.6.1996)

Kello soi. "Good mooooorning, vrumm, vrumm". Saatanan Harlikka-kello. Äkkiä vaatteet päälle ja alakertaan. Muistinkohan ottaa muut puhelimet seinästä?

Avaan television. Papan paskatelkku. Pitää lämmitä ennen kuin kuva näkyy. Ääni onneksi kuuluu.

Laitan tulen hellaan ja siirrän keinutuolin lähemmäksi. Onneksi on Afri-Colaa jääkaapissa. Teen vielä Vilenin ruisleivän.

Lindegren ja Mennader mussuttavat pelistä jotain. Pihalla on jumalattomasti sumua. Tuleekohan hieno keli?

Peli alkaa. Minulla on vihko, johon kirjaan tärkeimmät tapahtumat, niin voi Jukan kanssa sitten analysoida.

Saminkin piti herätä katsomaan, mutta ei sitä kyllä näy. Antaa nukkua, en viitsi mennä herättämään sitä, kun sitten herää koko talo. 

Peli alkaa. Jos Colorado voittaa, niin se vie Stanley Cupin. Toivottavasti ei voita. Vanbiesbrouck on liekeissä. Hienoa! Jovanovski pers'taklaa Forsbergin. Jes! Niedermayer laukoo, mutta Roykin on hereillä. Esko juhlii. 

Erätauolla otan puhelimen ja soitan Jukalle. Jukka vastaa heti, ettei ehdi soida. Minä vedän kierrejohdon tuvan puolelle. Käydään peliä läpi. 

Peli jatkuu, puhelu loppuu. Syön Marie-keksiä. Isä tulee ovelle.

- Höh. Mitä sää tähän aikaan ylähäällä teet?

- Katton NHL-finaalia.

- Eikö oo aika tohlua? Huomenna on kisa.

- Nukun sitten, kun tämä loppuu. Ehtii siinä hyvin.

- Kyllä sen vois nauhoottaa.

- Joo joo, mee jo!

- Höh... Valot sitte pois, etkä jätä tulta yksin palamahan!

- Eiku jätän!

- Mitä?

- Eiku jätän tietysti!

- Vänkytäpä vielä kerran!

- ...

- Valot pois sitten!

Toisella tauolla jutellaan taas. Jukka soittaa. Syön samalla banaania.

- On kyllä ollu tiukkaa!

- No on. Moket aivan älyttömiä!

- Pari kertaa on päässyt Fobba pahasti läpi, mutta hyvin on Vanbiesbrouck ottanut. Helvetin nopee... Ootas! Jotain ihme ääntä kuuluu pihalta...

- Tuleeko teille joku?

- Shhh! Hiljaa nyt! Joku molskahti.

- Täh? Onko joku järvessä?

- Kolme helvetin isoa lintua ui meidän rantaan... Mitähän nuo on? Kotkan näköisiä, mutta ei kai ne ui? Nyt ne meni rantasaunan taa...

- Mitä ne on?

- No, kun en näe. Helvetinmoista ääntä... Ei perkele! Ne on hirviä! Ne ui järven yli ja tuli meidän rantaan.

- Hirviä?!

- Joo. Nyt ne kävelee tästä ikkunan alta. Jumaliste on isoja... Yks sarvipää ja kahdella ei oo sarvia. Tuonne ne juoksee navetan päätyyn. Hullu juttu!

Peli kestää ja kestää. Menee jatkoajalle. Ja toiselle. Väsyttää ihan simona. Kolmas jatkoaika. Kaikki on ihan puhki.

Vanbiesbrouck tiputtaa kiekon. Kiekko jää peliin ja tulee oikeaan laitaan siniviivan tuntumaan Uwe Krupp täräyttää kovan lämärin ja suoraan maaliin. Siinä! Colorado on mestari! Paska!

---

Herään yhdeltä. Käyn vähän juoksemassa metsätiellä. Illalla on AU:n kansalliset. Kolme tuntia. Ei kiva, on jotenkin kuumakin. 

---

Seurasin tuolloin NHL:ta tarkasti. Serkku-Jukan kansss soiteltiin aina yöpelien tauolla. Tehtiin itse vaihtoja jääkiekkopeleihin ja muutenkin oli aika fanaattista. 

Ennen puhelimissa oli johdot eikä niitä siirrelty ihan minne vain. Meillä puhelin oli keittiössä ja johtoa venyttämällä sen pysty vetämään tuvan puolelle. 

Kaksi muuta puhelinta piti käydä ottamassa pois seinästä, ettei kukaan herää, kun soitellaan. Yhden soidessa kaikki soivat ja soittaessa muut naksuttivat. 

Coloradolla oli kaikkien aikojen joukkue. Tai onhan niillä nytkin melkoisen vakuuttava, mutta tuolloin joukkueessa oli ihan kaikkien aikojen tähtiä. Roy, Sakic, Forsberg... 

Kolme hirveä ui sumun peittämän Kangaslammen yli että heilahti. Aivan kuin jotain. Muinaisia hirviöitä olisi noussut järvestä. Elettiin muinaisia hirviöitä. Hehee. 

Kolme tonnia oli tuon yön jälkeen koko tavalla takkuista. Mutta ei se silloin tuntunut tuollainen uneton yö. 10.14, joten kulku ei kummoinen ollut. 

Uskotteko, että nyt tuntuisi? 

Juoksutarinoita 56. Peruskoulu loppui (1.6.1996)

Se on siinä! Peruskoulu loppu! Ei enää koskaan Sippolan tunteja eikä Eelistä!

- Paljonko keskiarvo?

- 7,6.

- Miten voi olla, kun sulla on noin paljon kaseja ja ysejä?

- No katto kieliä ja kemiaa. Kutosta ja vitosta!

- Eihän tota enää tartte, lukiossa sitte paremmin.

Käydään poikien kanssa vielä Kyntäjällä. Minä ostan Afri-Colan ja Big Catin.

- Ajetaanko Jokivarren kautta?

- Joo, mutta pitää mennä reippaasti. Pitää ehtiä lenkille ennen iltaa.

Illaksi on varattu mökki leirintäalueelta. Sinne on tulossa melkein meidän koko luokka. Tonikin onneksi pääsee, vaikka sillä on vielä antibioottikuuri. 

---

- No, minkälaanen toristus tuli?

- Tavallinen.

- Onneksi olkoon, Tomi. Miten sinä oot jo noin iso!

- Älä halaa! Nössöä...

- Aika huonoja on nua kielet, lukios sitte pikkuusen toinen tahti saa olla.

- Joojoo. Mun pitää nyt mennä.

- Puita heittelemähän Sannan ja Samin kans! 

- En ehdi, pitää käydä lenkillä ja sitten mennään Helin ja Tonin kans valmistelemaan sitä leirintäaluetta.

- Anna nyt olla viimeisenä koulupäivänä.

- No, risusavotta alkaa sitte maanantaina aikaasin.

- Joo joo, heippa!

---

Ajan mopolla pururadalle. Sääskiä on jo nyt. Perkele. Hetikö tämä alkaa?

Verryttelen kolme kierrosta. Ohjelmassa on 5*ylämäki ja 5*etuveto. Rennosti, ei täysiä.

Ylämäki on jo kuiva, mutta muuten on aika pehmeä puru. Notkoissa aivan vettäkin vielä. Linnut laulavat niin pirusti.

Tykkään ylämäkivedoista. Alaskävely on jotenkin mukavaa. Oravia on kuusissa aivan hulluna. Aurinko paistaa sumuisesti metsään ja valaisee hämähäkin seittejä.

Etuvedot on paskoja. Tasaisen juoksu on paskaa. Liian toistuvaa. Pitää vaan juosta. Se on tylsää. Ylä- tai alamäessä on sentään jotain tekemistä. Ei jää aikaa miettiä hengitystä. Hengittäminen on juoksun ankein asia. Kipu keuhkoissa. Miten tupakoijat voi elää? 

---

Marja-Liisa on tuonut boolia ja kaikkea aivan helvetisti. Täytekakkukin. Kymmenen litran boolissa on yksi mansikkalikööripullo ja Sprite. Kelluu siinä joku msnsikkakin. En kyllä ymmärrä miksi yleensäkään tuodaan mitään alkoholia noihin juhliin.

Porukka on tullut ajoissa. Jutellaan ja saunotaan. Toni ja Esko tulee. Miia on jo paikalla. Ja Aseman tytöt. Vesa. Niina ja Tanja. Lestat on pois. Tietysti.

Isä käy lenkillä muka vahingossa siinä leirintäalueella. Onhan se nyt varma, että ei ole vahingossa. Vaan on vahtimassa. Miksi tämä leirintäalue on Sapsulla?

Mikko ajaa kevarilla pihaan. Juttelee isän kans jotakin. Isä lähtee ja Mikko tallustaa meidän luo keinuille. 

- Terve! Onkos teillä boolia?

- Joo, on. Ei nyt niin hääviä. 

- Eikö oo riittävästi potkua? 

- En tiedä. En minä juo, on kisakausi. 

- Täh!? Totta kai juot! Toni ainakin. Ja Esko!

- Mulla on antibiootti. Ei saa. 

- No mää voin vähän ottaa. 

- Mullon vähän terästystä...

Mikko kaivaa povarista pirtupullon ja kaataa booliin. Vain me huomataan se. Katsotaan Tonin kanssa toisiamme. Kumpikin tajuaa, että nyt ei ollut hyvä juttu. 

Mikko juo jonkun verran, nuolee Niinan kanssa hetken, ottaa kevarin ja lähtee. Varmaan johonkin muihin naisiin. Kunnon Rahikainen. 

Jonkun ajan päästä Esko ja Vesa on aivan seipäässä. Samoin Sanna ja Tanja. Hienosti menee. Tonin kanssa haetaan jäätelöt kioskilta. Liisa kävelee kädet puuskassa terassin kulmalle. 

- Hei, onko Vahtia näkynyt? Se pääs oven raosta ja juoksi mettään. Hemppa ei oo kotona, niin ehtisittekö auttamaan? 

- Ei oo näkyny, mutta käydään kiertämässä. Tuodaan kotia jos löytyy. 

- Kiitos! 

Lähdetään Tonin kanssa kesäiseen metsään kiertämään ja huutelemaan Vahtia. Sääskiä on niin pirusti. Kyllä se on alkanut. 

- Mistäs sen Vahdin täältä löydät? 

- Ei se kauas kierrä. Vanha jo. Vahtii!! 

- Ei ole muuten hyvä, että se booli on niin vahvaa. Nehän on ihan sekasin ja naapurista valittavat varmasti kohta. 

- Ei oo ei. Pitääskö muka ottaa sitä mukeihin ja käydä kaatamassa pois? 

- Joo, hyvä idea! Hei, Vahti on tuolla tenniskentän laidalla! 

Viedään Vahti Liisalle ja mennään takasin mökille. Esko kävelee päin pihan ainutta puhelintolppaa,, ainutta sadan metrin sisällä. Siihen ei osuisi selvinpäin vaikka yrittäisi. Esko kuitenkin saa ihan haavankin otsaan. 

Haetaan Tonin kanssa poolia muovimukeihin ja käydään kaatamassa sitä nurkan taakse. Saatanan Mikko! Koko sakki tillin tallin. 

Niina itkee ja Tanja uhkaa tehdä itsarin, syö jotain nappeja. Sanna oksentaa terassille ja kohta Tanjalta lähtee taju. Meneepä komeasti. 

Tytöistä Miia lienee ainut selvinpäin oleva Helin lisäksi. Heli on jo puolipaniikissa ja lähtee kioskille. 

- Mun on pakko soittaa ambulanssi! 

- No soita! Me kaadetaan booli pois. 

Heli soittaa myös äidilleen, joka soittaa Tonin äidille ja kohta siellä on isäkin. Myös ambulanssi tulee. 

- Mitäs täällä on vedetty? Kotia piti tulla jo tunti sitten! 

- No ei ole mitään! Yritetty Tonin kanssa huolehtia näistä. 

- Justiinsa. Se on kotiarestia sitten tästä hyvästä! 

- Perkele, on etitty Vahtia ja kaadettu boolia pois! Ei oo ehritty juomaan. 

- Pojat puhuu totta! 

- No kattotaan. Nyt sitte kotia! 

Tanjan tabletit olivat lopulta koiran matokuuri. Puolet oli filmausta. Ajelen kotiin. Äiti on tuvassa ja sanoo olevansa pettynyt minuun. Helvetti! Mitään ei uskota! Koskaan! 

---

Minun ysiluokan keskiarvo oli huono. Jotenkin loppui kiinnostus täysin ysin keväällä. En jaksanut keskittyä yhtään. Olin menossa ammattikouluun, jonne isä ja äiti ei onneksi päästäneet. 

Inhoan sääskiä. Inhosin jo silloin. Ne pilaavat Suomen kesästä ison osan. Siksi olen kuitenkin aika kevät-syksy-ihminen. 

Helin äiti oli avuliaisuuden ja hyväntahtoisuuden perikuva. Maailman kauhavalaisin ihminen, jolle vaatteet oli verhat ja mummo isu. Heli oli aikuisempi kuin me tai ainakin käyttäytyi niin. 

Tuo mökkijuttu meni käytännössä aivan persiilleen. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos ei olisi Tonin kanssa lapattu boolia mäkeen. Pirtu on aika tiukka lantrinki 15-kesäiIlle.

Juoksutarinoita 55. Luokkaretki (21.-23.5.1996)

Aurinko nousee. Tai heijastaa metsän takaa. Nukuin huonosti, mutta jos linja-autossa vois nukkua. Odottelen pysäkillä farkkutakki päällä.

Linkka saapuu ja noukkii minut kyytiin. Autossa on sellainen meininki, ettei tästä kyllä unta tule. Olavi ja Raija ottavat nimen ylös. Menen melko taakse Jarmon viereen.

- Terve! Otitko paljo rahaa?

- 300 markkaa. Eikös meidän pitänyt saada Yrittäjiltäkin jotain?

- Vissiin, mutta ei ole kerrottu paljon.

- Mikolla on jotain juomaa mukana. Ne sitä jo hörppi siellä.

- Ylläri.

Matka jatkuu kohti Helsinkiä. Pelataan korttia ja puhutaan paskaa. Tytöt käy roikkumassa takana ja pahistytöt tietysti istuukin siellä. Tanja ja Niina ainakin on jotenkin sekasin. 

Saadaan yrittäjien rahaa melkein 400 markkaa per oppilas. Se on hullu määrä. Pitää yrittää säästää sitä paljon. Jos sieltä vaikka löytyisi NHL-kortteja. Kai siellä nyt on. Onhan niillä Sundin ja Forsbergkin. 

Laiva on Silja Europa. Se on uusi ja hieno. Mikko ja Tanja lähtevät heti etsimään jotain, joka ostaisi tai tarjoaisi viinaa tai kaljaa. Tax free aukeaa vasta tunnin päästä. Me kierretään laivaa. Mikään ei ole vielä auki, joten mennään kannelle. 

---

Illalla ollaan Tukholmassa. Tukholma näyttää tosi isolta. Miestelen muille, että olen käynyt siellä vähintään 10 kertaa. Silti olen yhtä ihmeissäni. 

Hotelli on jossain isojen liittymien lähellä. Ihan perus, melkein jopa kälynen. Lähdetään jätkien kanssa huoneet saatuamme hakemaan sipsejä ja limsaa. Konsum on se kauppa. Siellä Jonnykin on töissä. Meillä on sellainen kynä. 

Yritetään mennä ajoissa nukkumaan. Olavi ja Raija tulee ovelle. Pitää olla rauhassa, muut asukkaat ovat valittaneet. Mikko on ilmeisesti saanut jotain kaljaa jostain. Miten se on mahdollista? Se osaa ruotsiakin aivan perkeleen hyvin eli ei ollenkaan. Kirjoitti kokeeseen "Sorry efter", kun piti kirjoittaa ruotsiksi "anteeksi, olen myöhässä". 

---

Kierretään Gröna Lund. Väsyttää, kun ei tullut juuri nukuttua. Olavi ja Raija juo olutta jossain kahviossa. Käydään Jarmon kanssa vuoristorata. Aika hieno! Mikko tulee siihen. 

- Kattokaa ny ristus näitä naisia! Pikkuusen paremman näköösiä ku Suames! Tissit ja kaikki! 

- Onhan ne... Ne ei vaan taida olla meistä kiinnostuneita. 

- Pitää käyrä kiinni vaan! He he! Saiskohan joltain tupakkia? 

Vanhan kaupungin jälkeen mennään laivalle. Päästään ihan hytteihin. Nyt ei muuten tule mitään, tämä sakkihan on aivan kamala. 

Laitan hiuslakkaa jenkkisiiliin ja lähdetään pyörimään laivalle. Mikko M ja Ville on saaneet jostain jotain juomista. Mikko vaan hihittää. 

Ville juoksee rappusia ylös aivan reikä päässä. Kuulemma treeninä. Joka kerta, kun se tulee kerrostasanteelle se kaatuu, koska "rappuset loppuu kesken". 

Pelataan Jarmon kanssa rahamme Sega Rallyyn ja Pokeriin. Tax Freesta ostan Haribon persikkakarkkeja. Niina itkee jostain miehestä tai pojasta. Olisko jopa Mikosta? 

- Nyt on pakko juoda jotain. Ostan kokiksen automaatista. 

- Mitä helvettiä!? Ei tule! 

- Paina niitä muitakin nappeja, jos se meni jumiin. 

- No nyt! Eeeei. Nyt täältä tulee kaks jotain Römsömsöötä!

- Se on Ramlösa. Vichyä. 

- Ei saatana! 

---

Aamulla linja-autossa odotellaan Tanjaa. Ensinnäkin se oli kateissa. Sitten se lähti jonkun italialaisen nahkatakkimiehen matkaan ja lopulta uhkasi itsarilla, kun se mies "jätti sen". Eli pääsi Suomeen. Voi helvetti. 

Kotona isä toivottaa tervetulleeksi. 

- No niin, sitten saatkin lähtiä kiviä keräämään Etelävainiolta!

Jee. 

---

Meidän luokka oli Alavuden Yrittäjien kummiluokka. Jouduttiin ja saatiin käydä niiden jutuissa. Lopulta ne antoi meille niin paljon luokkaretkitukea, että käteistä jäi kaikille monta sataa. Enää ei varmaan menis ihan noin. 

Silja Europa oli maailman suurin autolautta noin viisi vuotta. Se oli oikeasti hieno. Oli jännä keskiaula ja muutenkin hienompi kuin joku Viking Mariella. 

Tukholma oli älytön hyppäys Alavuteen. Moni ei ollut käynyt Ruotsissa koskaan. Minä tietysti usein, koska tätini siellä asui. Silti kulttuuriero oli valtava. Tuollainen lauma isossa kaupungissa. Melkoinen homma oli Olavilla ja Raijalla. Mutta hyvin hoitivat. 

Jarmon kanssa oltiin melko addikteja Sega Rallyyn. Pelattiin sitä parilla muullakin laivareissulla. Olen muutamat munkkikahvit voittanut vielä myöhemminkin sen kanssa. Väitän, että pystyn siinä haastamaan melkein jokaisen. Keskisellähän sitä pääsee pelaamaan. Eka metsäshikaani pitää ajaa suoraan, ne autot väistyy edestä. 

Pahistytöt sai tuolla reissulla kohtuullista draamaa aikaiseksi. Pullo siideriä ja maailma oli sekaisin. Kukaan ei rakasta jne. Huhhuh. Minun laivareissuilla on aina joku hukassa. Se huomataan myös jatkossa. 

Matkan jälkeen seuraavana päivänä juoksin hullun hyvin Tiinanmäen kierroksen. Heti alle 3.20, vaikka oli märkä keli. 

Juoksutarinoita 54. Kulotettiin peltoa (12.5.1996)

Äitienpäivä. Äiti on lähtenyt töihin, joten aamujuhlintaa ei ole. Ostin sille suklaalevyn. 

On luvattu lämmintä päivää. Lähden heti aamupalan jälkeen lenkille. Ohjelmassa on pitkä lenkki. Kierrän Rimmin. 

Juoksen ensin Kuuskutosen osuuden, se on niin tylsä toisin päin. Välttelen asfalttia ja isoa tietä. Saulin puolelta Vanhan tien polulle, hetki 66:sen reunaa, levähdysalueen kautta Olkkosen ohi ja taas Vanhalle tielle. 

Älytön muurahaisten jono kulkee vanhalla tiellä. Sen tienhaaran kohdalla, jonka päässä asuu Helge-Noin. Mäki-Pollarin jälkeen on maailman tylsin pätkä. 2,5 kilometriä tienpiennarta. 

Aurinko paistaa jo kuumasti. Olisi pärjännyt shortseissa. Helposti. Rimmin tienhaara. Huh, helpotus. 

Vanha Rimmintie. Luulin pienenä, että tien halkeamista putoaa Kiinaan, koska isä sanoi niin. Yritin nostaa pyörän eturenkaan aina railon kohdalla ilmaan. 

Käännös hiekalle. Rimmin iso mäki on hieno. Jyrkin ja jylhin paikka Sapsalammella. Pohjalla Kukkolampi, jossa on niin kirkas vesi, että keskelläkinn; järveä näkee pohjaan asti. 

Reijo oli tienhaarassaan. Niin hidas liikkeissään, ettei ehdi kääntymään, kun sanon päivää. Erkin koira tulee kalliolle katsomaan. Se on joku husky. Siniset silmät, eikä hauku. Erkki on veneellä, varmaan verkoilla. Nostaa kättä. 

Alkaa tulla nälkä. Ja jano. Onkohan kotona limsaa? Ruisleipää, lauantaimakkaraa ja limsaa. Pitää malttaa juosta rauhassa, ettei hyppää ylivauhdiksi. 

Loppumatks menee jossain transsissa. On nälkä ja jano ja liian kuuma. Juoksu kulkee kuitenkin hyvin. 

Isä on postilaatikolla. Se on Saulin puolen pellolta tulossa. 

- No, mihnä kävit? 

- Kiersin Rimmin. 

- Kummin päin?

- Kuuskutonen ensin. 

- Näkykö ketään? 

- Reijo. Erkki kalassa. Ja Martti pyörällä. 

- Juttelikko Reijon kans? 

- No en. 

- Haikko lehren? 

- No enhän minä nyt koko matkaa viitti lehti kädes juosta! 

- Höh! Eihän se nyt isoa lenkkiä olis lopuksi tehny! 

- Ei jaksanut. 

Kävellään hiljaa kotiin päin. Isä heittelee isoja kiviä ojaan tieltä. 

- Mennään ruuan jälkeen kulottamaan tuo Saulin pelto. 

- Mun piti mennä Tonille...

- Pyyrä se avuksi. Vois Markkukin tulla. Ei haittaa, että on väkiä. 

- Pitää koittaa.

---

Pojat tulee apuun. Meiltä on koko perhe. Kuuma on kuin helvetissä. 

- No niin! Mää sytytän tästä pari linjaa palamaan ja rajaan traktorilla. Tomi, Toni ja Markku saa mennä tuonne mettän puolelle ja Tiina ja loput jää tähän. Haetta tualta ojasta vettä.

Ruoho lähtee hyvin palamaan ja kevyt tuuli kuljettaa sitä tieltä metsään. Tuli on hieno, mutta lopulta aika tylsä asia. Sami hyppii tulen yli. 

- Mikset tullu mopolla? 

- Justihin oli lamppu irti ja puhristin sitä vähän. 

- Eihän se ollu ees likanen!? 

- Aivan kuras! Se kototie on aivan rapakolla. 

- Laitetaas vesilinja niin ei nouse liekit! 

Oja on soinen ja haisee pahalta. Sinne pitää aina juosta ja sankojen kanssa ripeästi kävellä palolinjalle takaisin. 

Saapas vuotaa. Saatana, että pitää aina jollain vanhoilla paskoilla olla joka paikassa. Kun olen aikuinen, mulla on aina hyvät saappaat! 

- Meinasikko ratastaa ens viikoksi? 

- Jaa-a. Sulat tiät, niin on varmaan moporatsiaaki tulos. Jos vaan vastuksen laittaas, niin sais poiskin. 

- Meinaakko, että kerkiää? 

- Kyllä pit... Varo!!! 

- Ei saatana...

Liekit on noin neljä metriä korkeat! Heitetään sangolliset tuleen. Sama vaikutus kuin lusikallisella kylmää vettä kiehuvassa lihasoppakattilassa. Juostaan sivuun. 

Isä ajaa traktorilla tuhatta ja sataa ja viittoo meitä vihaisesti sivuun. Kaikki meistä juoksee vettä joka puolelle, mutta liekit roihuavat puiden korkuisina kohti metsää. 

Tien varteen pysähtyy pari autoa, josta tulee ihmisiä puvut päällä auttamaan. Ovat vissiin äitienpäivänjuhlista tulossa. 

Savua on silmissä ja hiki valuu, menee sekin silmiin. Juostaan aivan itsemme läkähdyksiin. Tuli on jo lähellä metsää. Sivuille se ei enää leviä. Isä ehtii juuri ja juuri kolata traktorilla palokujan, johon tuli stoppaa. Huh. 

Sammutellaan tulta vielä tunti. Minun Väiski Vemmelsääri -paita on täysin noessa. Tai paitahan on isän vanha. On täysin veto pois. Savua on koko tie täynnä.

- Poijat saunahan kans! Tomi käys laittamas tuli! Ja muista sitten pumpata vettä ja tuhkat sinne pihalle... 

- Joo, joo... 

Saunotaan poikien kanssa. Äiti tekee pannukakkua. Syödään ja ollaan sipissä. 

---

Vuoden 1996 äitienpäivä oli kaikkien aikojen kuumin äitienpäivä. Salossa mitattiin 26 astetta, Alavudellakin 23. Perinteinen kulotussää. 

Helge-Noin oli paikallinen vanha ukko, jolla oli lentolupakirja ja maneeri sanoa "noin" melko usein. "Minä noin tapan tuon ampiaisen tuosta noin."

En tykännyt Rimmin lenkistä. En tykännyt pitkistä lenkeistä. Isän mielestä ne oli parhaita. Ne oli parhaita minunkin mielestä sitten vasta 35-vuotiaana. 

Pienissä kylissä tärkeintä on se, että tiedetään, kuka liikkuu."Näkykö ketään?" Ja edelleenkin on tämä sama keskustelunkulku. Ehkä sillä pidetään kirjaa elossaolevista. 

Tuona äitienpäivänä oli erittäin lähellä palaa useampi hehtaari metsää. Tonin ja minun tarkkaavaisuus herpaantui hetkeksi ja liekit olivat äkkiä talon korkuiset. Voi olla, että siinä kuivuudessa ja tuulessa niin olisi käynyt, vaikka olisi tehty mitä. Mutta ainakin juostiin hetken aikaa melko kovasti sankojen kanssa. Tuon jälkeen tulen kanssa on tullut oltua aika tarkkana.

Kunnon saappaita ei ole. Nykyisetkin vuotaa. Saatana. 

Juoksutarinoita 53. Nylon Beat Aulavalla (27.4.1996)

Onpa kylmä. Mittari näyttää +5. Eikö huhtikuussa normaalisti ole lämpöisempi? 

Tänään pitäisi juosta vetoja ja on näin pirun raikasta. Menisikö sinne aamusta vai vasta päivällä? Ehkä menen jo aamusta ja sitten voi mennä ajoissa saunaan. Ja pelata ennen sitä. 

Illallla mennään Aulavalle. Siellä on Nylon Beat ja Ann Bell Fell. Toni ja Esko tulee ja varmaan isompia meidän kylältä. 

Verkkailen metsätielle. Helvetti, miten onkin kylmä! Pitääkö hakea hanskat? En jaksa. Metsätiellä on osin kuraista ja osin vielä routaakin maassa. Keväältä kuitenkin tuoksuu. 

Ohjelmassa on 3*300m+3*150m kovaa hölkkäpalautuksella. Toiset juoksee näitä radalla. Voisi tässäkin joskus juosta piikkareilla, mutta se käy akillesjänteisiin ja tiellä on kiviä. 

Metsätien juokseminen on muutenkin vähän hankalaa routakauden jälkeen, kun maasto on epätasainen. Tiessä on möykkyjä, mutta vielä ei sentään ole heiniä tiessä. 

Yritän palautusten aikana potkia risuja ja käpyjä reitiltä pois. Pikkuhiljaa ne siirtyvät sivuun ja luovat nopeimman mahdollisen reitin kohdalle polun. 

Pitkäveto menee noin 51 sekuntiin ja Keskiveto noin 26 sekuntiin. Jalkoihin ei kovin paljoa satu. Haen kotiintullessa puita ja laitan tulen hellaan. Olen ihan jäässä. Pitää yrittää vältellä isää, ettei joudu töihin. 

Se ei onnistu. Joudun jyviä lajittelemaan. Kädet hapoille ja keuhkot täyteen pölyä. 

---

Saunassa on käyty. Laitan tukkaan hiuslakkaa, vaikka laitankin lippiksen päähän. Mutta sitten tukka on edes jotenkin, jos laitan lippiksen farkkujen vyölenkkiin. Lakka haisee vähän pienoismalliliimalle. Onkohan siinä samaa ainetta? Kannattaakohan sitä koskaan haistella?

Mulla on uusi dödö. Viininpunainen vvHarley-Davidson. Ei saa laittaa liikaa, ettei haise niin kuin pappa. Farkkutakki vai mokkanahkatakki? 

Seiskalta lähtevät Sapsun tienhaarasta. Eli ne on kaksi yli meidän kohdassa. Siihen on vielä aikaa. 

- Annapas, isä, rahaa! 

- "Annapas". Höh, minkäs takia mun sitä pitää antaa? 

- No, kun mulla ei ole. 

- Sittenhän sinne ei tartte lähtiä... Paljonkos se maksaa? 

- Kolme kymppiä maksaa sisälle ja sit siellä pitää syödäkin jotain... 

- Hui kauhistus! Sinne pitääs oikeastaan sun päästä ilman, kun ne on meidän puista tehty ne lavat tai se Viidakkodisko ainakin. No, loput takaasin! 

- Joo, joo! Kiitos! 

- Sitte ajois kotia, eikä mitään hölömöölyjä! 

Sieltä ne tulee. Porukassa on Pasi, Mika, Vesa ja Markot. Sitten on Tuomo, Toni ja Esko ja Miiakin näköjään. Isommat ajaa edellä. Mikalla ja Pasilla on kiljua mehukannussa. Hyi saatana! 

Jätetään pyörät Porttisen montun taa. Isoilla kivillä pidetään "hiljainen hetki". En tiedä mille, joku sapsulaisten juttu. Sen jälkeen lähdetään kävelemään pelloille päin. 

Tuomo tarjoaa kiljua. Maistan muka hiukan. Se näyttää maidolta, mutta maistuu appelsiinille ja hiivalle. Aivan hirveää. Marko tarjoaa Pink Catia. Parempaa, mutta ihan liian makeaa. Minä juon kyllä mieluummin Pepsiä. 

Pellolla on porukkaa siellä täällä. Keli on aurinkoinen, mutta pirun kylmä. Vaatetta on pikkuisen liian vähän. 

- Mennään äkkiä ohi! Mika ja Mikael on tuolla. Mika tönäs jonkun tuosta rinteeltä alaha. 

- Ai, Iso-Pontso? 

- Niin, niin!

- Ei ne tuolta asti meitä huomaa. Ne ei varmahan tuu sisälle. 

- Ei niin. Ne säästää rahat tupakkiin. 

Kävellään reippaasti portille. Isommat pojat jää pellolle. Miia tulee meidän mukana. Onkohan sillä kauheasti kavereita täällä? Ei pihalla ainakaan. 

- Jaha, kossit on lähteny naisihin!

- Ei, kun bändiä kattomaan. 

- Niinpä tietysti. Olokaa ihimiksi! 

Kävellään portilta pois. Isolla lavalla ei näy vielä ketään. Kaikki on vissiin viidakkodiskossa. Porukkaa ei muutenkaan sisällä ole vielä paljoa. 

- Kuka se oli siinä portilla?

- Jari. Se on ollu meillä sähkötöis. Sillä on Trans-Am. Se toi sen YK-joukoista. 

- Ai se on se. Ootko ollu kyyris? 

- Oon pari kertaa, mutta ei se sillon oo kovaa ajanut. 

- Isän kanssa ne on ajanut yli kahtasataa jossain Ähtärin lähellä. 

- Hei, tuolla on Jarmo, Jari ja Vesa. Mennään sinne!

Mennään kalliolle lähelle Viidakkodiskoa.

- Hep! Ootteko ollu kauan? 

- Justiin tultiin. Vesa väittää, että sillä on murtunut korvanlehti. 

- Ei se voi murtua, ääliö! 

- Ristus, se on murtunu! Haluakko selkääs? 

- Siinä ei oo luuta, niin se ei voi murtua! 

- Hö! Varmahan on murtunu! 

- No, olokaas ny! Oli hyviä perseitä diskos! 

- Ai, kaikki Alavudelta? 

- Joo, ne tulee vasta kahreksaks muualta. Käydään silti kiertämässä. 

Kierretään viidakkodisko ja seisoskellaan ympäriinsä. Kalliolla on hyvä paikka. Ostan pullon Friscoa. 

- Ann Bell Fell soittaa kohta! Mennään kattomaan! 

- Se on ihan paska! Ja paska on kyllä Nylon Beatkin. 

- Ei oo. Ann-Bell Fellissä on hyvät bassot. Subbari laulaa komeesti. 

- Täyttä paskaa. 

En voi ymmärtää kumpaakaan bändiä. Ja vielä vähemmän subbaritouhuja. Ann-Bell Fellin laulaja on hyvä, mutta musiikki hirveää. 

- Mennään syömään jotain! 

- Täh? 

- Mennään syömään! Nälkä! 

- Joo! 

Korvat soi. Vettä on alkanut satamaan. Sisällä oli kuuma ja nyt on kylmä. Onneksi laitoin farkkutakin. Se kestää vettä vähän paremmin. 

- Ei jumalauta! Joltain on tippunu viiskymppiä! 

- Pistä äkkiä taskuus! 

- No tietysti! 

Löysin viisikymppisen! Helkkari! Ostan kyllä porilaisen ja limsan. Toni tulee perässä penkille. 

- Kattopa, mää löysin satasen! 

- Älä nyt helvetissä! Mistä? 

- No ihan siinä tiskin edessä. Aika kuranen se kyllä on. 

- Mieti, jos ne on samalta tippunut. 

- Joo, ollahan ny rikkaita. 

Nylon Beatin aikaan päälava on ihan täynnä. Katsotaan melkein ovelta. Joku polttaa sisällä ja se viedään pois. 

- Tuo tumma on aivan hyvän näköönen! 

- No joo, ehkä. Mutta paskaa musiikkia. 

- Pitäskö lähtee pois? 

- Mennään vaan. 

Kävellään sateessa pyörille. On aivan helvetin kylmä. Kotona isä on katsomassa olenko juovuksissa. En ole, mutta jäässä kyllä. 

---

Huhtikuu oli jotenkin kylmä. Muistan monta lenkkiä, että oli vaan pirun kylmä. Ja tuolla Aulavalla se vasta kylmä olikin. 

Aulava on Alavuden Urheilijoiden vuonna 1967 perustama tanssilava. Tanssien lisäksi siellä oli melkoisia festareita. Uriah Heep, Motörhead, Twisted Sisters... Eli aivan kovia tekijöitä. Sellaiseen paikkaan. 

Meidän teini-iässä se oli aivan kärkipaikkoja. Olisiko parhaimmillaan ollut noin tuhat nuorta. Siellä on nähty Apulantaa, Rasmusta ja Nightwishiä ennen niiden isoa menestystä. 

Tuo Sapsun väen yhteinen pyöräily oli jotenkin hieno tapa. En tiedä kauanko se oli tapana ollut, mutta samaan paikkaan vietiin pyörät ja kivellä pidettiin hiljainen hetki. Eli kymmenen sekuntia hiljaa. Tämä sama sitten opetettiin nuoremmille. Hienoja aikoja. 

52. Liukuoven nosto (23.3.1996)

Jason Arnott on tehnyt kolme maalia. Aika siistiä. Arnottin kortin on ensimmäinen, jonka sain ensimmäisestä korttipakkauksesta. Parkhurst ja. Ne on kyllä vähän rumia, mutta inva-kioskilla oli vain niitä ja Toppseja ja ne on vielä rumempia. 

Radiossa soi Babylon Zoon Spaceman. Teen "läksyjä" eli piirrän huoneessani. Yritän piirtää New York Islandersin logoa. Sain Jussilta kopioituna Jääkiekkolehden NHL-extran. Siirrän siitä viikonloppuna pelaajat Faceoffiin. Siistimpää pelata oikeilla nimillä. Voisikohan niistä tehdä itse pistepörssin? 

Lumipallo lentää ikkunaan. Isä on pihalla ja viittoo jotain. Avaan ikkunan. 

- No? 

- Laita vaatteet päälles ja tuu auttamahan! Liukuovi on tippunut kiskoiltaan. 

- Joo. Kohta. 

- Ei ku heti. Eikä parahia vaatteita sitte! 

Liukuovi on toisesta päästä tippunut kiskoiltaan ja roikkuu vinossa toisen pyörän varassa. 

- Saatana, kun on satanut lunta ja sitten ollut lämmintä, niin se on kasaantunut kiskoille. Kun lykkäsin auki, niin sehän meni niin lujaa, että nousi stopparin yli. Justihin sain kiinni, ettei koko ovi tullu alaha. 

- No mitäs nyt? 

- Se pitää saara paikallensa. Se on sitte pikkuusen painava. Monta sataa kilua.

- Eihän me sitä jakseta nostaa? 

- Pakkohan se takaasi on saara. Sieltä tuloo lunta niin paljon sitte latohon, että menöö kaikki pilalle. Koitetaanpas nostaa. 

Ei puhettakaan, että se nostamalla saataisiin käännettyä. Lankuista tehty liukuovi natisee, kun toisen pyörän kiinnitys jo antaa periksi. 

- Voi ny tottajumalauta! Kohta se hajuaa tuokin! 

- Miks ne on noin painavat? Eikö kannattais olla peltiset ovet niin ku muuallakin on?

- Kannattais ja kannattais. Ne kuule maksaa! Eihän ovis mitään vikaa oo, kun ne vaan pysyy kiskoollansa. Mää haen tikkahat ja yritän tuolta ylähältä painaa sitä seinää kohoren. 

Isä hakee alumiinitikkaat ja säätää niitä pidemmäksi. 

- SAATANA!!! Jo jäi sormi välihin. Ja verta tietysti. Perkeleen perkeleen perkele! Hae rautakanki äläkä vaan seiso siinä! 

Yritän olla nauramatta. Otan rautankangen noin metrin päästä käteeni. 

- No mitä mää teen? 

- Laitat sen kangen tuonne alle ja kangootat sillä tuota ovia. Mää meen tuonne ylähä ja koitan painaa sen kiskoillenss. 

- Näinkö? 

- Kunnolla kiinni siitä kangesta! Se ei saa olla ku lehemän hännän pääs letkuamas! Nyt väännät, kun mää työnnän ovia. 

Nostan ovea sen minkä jaksan. Ei nouse tarpeeksi. Isän vääntökään ei riitä. 

- Nosta, nosta! 

- Nostan aivan täysiä! 

- Miten sekin on nuan heiveerööstä? Koitas ny oikein jaloolla ponnistaa! 

- Minä nostan aivan täysiä, saatana! En saa enempää, eikö kannattais tuolta päästä yrittää? 

- Ei siitä tuu mitään, kun pitäs vetääkin sitten yhtä aikaa. 

Isä tulee alas. 

- Voi ny helvetti... Koitetaas ny vielä kerran. Ota sää sillä kangella! 

Nostetaan. On lähellä, muttei lähelläkään. Isä heittää piponsa maahan ja potkasee sen lumipenkkaan. 

- Voi ny helvetin kuustoista, seittämäntoista ja kahareksantoista! 

Isä ottaa rautakangen minun kädestä ja hakkaa kangella ovea 5-10 kertaa niin kovaa kuin jaksaa. 

- Voi ny perkelehen perkele! Jeesuksenristuksenperse! Olkohon saatanan paska! On tärkiämpääkin tekemistä. Laita rautakanki paikallensa! 

Isä nostaa piponsa hankesta, heittää sen maahan vielä kerran ja pomppii sen päällä. Se kävelee sisälle. Hymyilen itsekseni. 

Katson ovea hetken ja työnnän sen varovasti seinän viereen. Laitan kangen kulman alle ja työnnän tosi hiljaa ovea samalla kun nostan kangella. KLONK. Ovi on kiskoillaan. 

No niin. Minähän sanoin! En varmasti sano isälle, että se meni noin helposti paikalleen. 

---

On lenkki-ilta. Meiltä lähdetään. Keli on mukava. Aika valoisa jo. Pikitie on sula, mutta Pyylammen takana on varmasti vielä vähän lunta. Ainakin kuraa. Tuoksuu kovalta juoksulta. Ehkä jopa ennätykseltä. 

Verkkailen tienhaaraan ja sanon lähteväni muutaman minuutin miesten perään. Minulla on punainen kello kädessäni. 

- Älä lähre sitten liian aikaasin! 

- En, en. Pitää venytellä vielä. 

Sinne ne ukot lähti. Juoksen muutaman kerran sillalle ja takaisin. Hyppelen muutaman kerran. Talitintit laulaa ja vesi lorisee tieltä lampeen. 

Heitän takin koivun oksalle ja kiristän kengät. On aika viileää, mutta kyllä kovaa juostessa lämpiää. Autot ovat menneet, tie on tyhjä. Voin lähteä matkaan. 

---

Innostuin NHL-korteista aika myöhään. Innostuin kuitenkin. Niihin meni paljon rahaa ja niihin nähtiin paljon vaivaa. Yllärinä keräilin San Jose Sharksin kortteja ja maalivahteja. Sami ja serkutkin tästä innostui ja kyllä niitä säädettiinkin. Kortit ovat edelleen tallessa. Tästä syystä 1995-2000 vuosien NHL on aika hyvin hanskassa. Ei esimerkiksi Ron Hextall minulle mikään Pittsburghin GM ole, vaan Philadelphian äksy maalivahti, joka teki ensimmäisenä maalivahtina maalin. 

On aiemminkin tullut kerrottua, että isä on erityisen hauska ukko vihaisena. Sellaista Aku Ankka -tyyppiä. Tuo liukuovi-episodi oli huvittava, varsinkin kun se piti tehdä jotenkin niin hankalasti. Ei kuitenkaan ollut rohkeutta vastustaa tarpeeksi. Eikä varsinkaan olla oikeassa. Liukuovet kyllä todellisuudessa painavat paljon ja ovat edelleen aika vaivalloisia. 

Kevääksi kääntyvät talvi-illat ja märkä asfaltti. Mudan tuoksu ja semmoinen kevyt pakkanen. Talven jälkeisen treenauksen ja kuuden kilon kerrospukeutumisen väheneminen sekä hullu kulku. Ennätystä ei tullut, mutta kova juoksu kuitenkin. 

Juoksutarinoita 51. Pappa

 

Pappa ei ollut fyysisesti iso mies. Paljon minua lyhyempi. Haisi Menneniltä, kaljalta, kalakeitolta ja savulta. Savulta siksi, että pappa poltti ihan liian pienellä liekillä puita takassaan. Ihme ettei häkämyrkytykseen kuollut... Muiden hajujen lähdettä voitte miettiä. 

Pappa teki hyvää kalakeittoa. Siinä oli aina kalan pää mukana. Muistan täysin elävästi sen hajun, joka tuli papan keittäessä kalakeittoa. Siellä se kuunteli radiota ja oli pipo päässä sisällä myös talvella. Jutteli väärään numeroonkin soittaneiden kanssa herkästi tunnin. Kyseli sukulaiset, ammatit, kaikki. 

Ruotsinlaivalla olin pari kertaa kahdestaan papan kanssa. Niin sanotuilla kansipaikoilla. Ei siis sänkyä vaan sellaiset nojatuolit. Enää sellaisia ei näy. Pappa ei puhunut suomen lisäksi oikein mitään kieltä ja kuitenkin vähän kaikkia. Vilpitön kiinnostus kaikkea kohtaan kuitenkin auttoi ymmärtämisessä ja niin sitä hyvin pärjättiin Ruotsissakin. 

Pappa tykkäsi olla erilainen. Tunnistan samaa itsessänikin. Papasta oli siistiä jos asiat olivat "vähän erikoosia". Papan elämänohje oli "olla viisahasti vähän pöpi". Eli esittää tyhmempää kuin onkaan. Enpä muista kenen hautajaisissa pappa oli laittanut päähänsä lasit, joissa ei ollut toista linssiä. Kahvijonossa kirkkoherran nähden pappa sitten kutitti silmäänsä linssin läpi ja naureskeli muiden ilmeille. 

Toinen elämänohje oli "tulla kaikkien kans toimehen" eli löytää ne asiat, mitkä kulloisellekin keskustelukumppanille tai työparille on merkityksellisiä. Tällä sai luottamuksen. 

Pappa halusi olla muille avuksi. Ei hyötyä itse. Sosiaalisesti hän oli todella hyvä. Oli pidetty seuramies ja sai kylällä paljon aikaankin. Toimi vakuutusasiamiehenä ja täytteli kyläläisten veroilmoituksia. Ajoi esimerkiksi leirintäaluetta Sapsalammelle. 

Papan kanssa käytiin kylässä monessa paikassa. Minä istuin potkukelkassa tai pyörän tarakalla. Kuuntelin, kun muut mummot ja papat höpisi papan kanssa. Joivat kahvia tai viinaa. Mutta ei koskaan örvellysryyppäämistä. Hyväntahtoista tissuttelua ja sota-ajan purkua. 

Pappa oli jännä tyyppi samassa talossa asuessaan. Se tykkäsi hamstrata kaikkea. Niin kuin isä nyt ja varmaan minä 30 vuoden päästä. Tavaraa oli niin helkatisti. Kun mentiin kysymään, että "pappa, onko sulla...", niin pappa ehti vastata "on", ennen kuin saatiin lause loppuun. Ja yleensä oli, tai sitten viriteltiin jostain. 

Parhaita muistoja papan kanssa on Commodore Vic-20:llä shakkipelin pelaaminen. Minä hoidin siirtohommat ja tietokoneen käytön, pappa siirrot. Pappa opetti minulle shakkia ja korttipelejä. Myllyä ja tammea. Koko suku pelasi koiraa ja odotti aivan liian kauan papan miettiessä siirtojaan. "ptru, ptru, ptru... Äläs ny huali...". 

Pahaan saumaan osui oma teini-ikä. Kun vähän olisi ymmärtänyt, että aika voi loppua kesken. Olisi kysellyt sodasta, lapsuudesta ja elämästä. Mutta ehkä niin ei ole tarkoituskaan. Sitä taakkaa ei välttämättä tarvitse. 

Pappa oli yhtä kaikki mahtava hahmo. Kun minä olin pieni poika, oli pappa aina läsnä. Kiikkustuolissa istumassa tai navetan rapuilla kalaa perkaamassa. Tai tuskin se oikeasti oli, mutta siltä se tuntui. 

Papasta jäi pelkkiä positiivisia muistoja. 

Kuvassa: Pappa (oik.) ja naapurin Väinö puimassa joskus 1990-luvun alussa. Väinön lapsenlapsi muuten pui meidän pellot nykyisin. Ja sitä ennen pui hänen isänsä.