Auto. Auto. Auto. Nyt tulee tyhjää. Hep. Tie on sula ja kuiva. On ollut jo sen verran lämmintä päivällä. Jalat tuntuvat aika hyvältä.
Pieni pakkanen puree nenään. Ilma virtaa hengittäessä raikkaana ja viileänä. Juostessa ei ole kuuma, mutta paikallaan ollessa olisi kylmä. Sula asfaltti tuoksuu vähän keväälle ja pakokaasuille.
Harjun tienhaara. Hannu on menossa traktorilla yli. Hieno tuo valkoinen Valtra. Kilometrin väliaika. 3.10! Oho, jopas on vauhtia! Vaihdan puolta.
Pumppaamon tienhaarasta aloitan kiristämään. Yritän kiristää jokaiselta heijastintolpalta vähän. Joku auto tööttää. Tiedän, tiedän, juoksen väärää puolta.
Metsänreuna. Pieni tuuli työntää sivulta vastaan. Meidän pihaan on juuri ajanut joku auto. Ehkä punainen. Oisko se Matti?
Kiristän vielä viimeiset sata metriä. Naps! Kävelen postilaatikon viereen katsomaan kelloa ja puhaltamaan. 6.13! Tulinpa kovaa, eikä tunnu edes pahalta!
Verryttelen Sapsun tienhaaraan ja takaisin. Pohkeissa tuntuu, mutta muuten on levollinen olo. Happi kulkee erinomaisesti.
Katson postilaatikkoon. Ei mitään. Mutta siitä on vaikea päästä ohi katsomatta. Kävelen peltotienhaaraan, josta rullaan sillalle. Ylämäen loikin.
Perhana! Se on Arton auto! Arto Nauto! Mitäs Arto täällä tekee?
- Katohan, apina!
- Pöh! Taasko oot myöhässä, kun on pitänyt juosta?
- Mitäs sää täällä teet?
- Mää olin tuolla Kemis vähän opettamassa niille tietokoneen käyttöö, kun ne ei itte osaa.
- Vai niin! Äiti, onko ruokaa?
- Ei, kun nyt on kahvi justiin. Ja karjalanpiirakoita.
- Käyn suihkus ensin.
- Älä oo kauaa, lämmin vesi on kallista.
- Valita Sannalle!
Käyn nopeasti suihkussa ja tulen kahvipöytään. Arto on tuonut possukakun. Ja äidille synttärilahjaksi 40 lakupötköä.
- Miks näissä on tomaattia!? Ihan helvetin kuumaa!
- Älä manaa!
- Niin perkele!
- Nyt kummatkin!
Äidillä on 40-vuotisjuhlat, enkä ole muistanut niitä mitenkään. Noo, ehkä ne menee tässä Arton vierailun varjolla.
---
Joskus tuo kahden kilometrin matka kulki älyttömän hyvin. Ensimmäinen kilometri on täysin tasaista, toisessa 400 m nousua ja 600 m loivaa laskua. Olen aina yrittänyt oikoa mutkat suoriksi. En ole niin hyvä, että kannattaisi muille antaa tasoitusta.
Postilaatikko on sellainen outo juttu, joka pitää tarkastaa aina ohi kävellessään. Sitä teen vieläkin. Jopa päivinä, jolloin postia ei jaeta.
Arto on minun kummisetä. Melkoisen spesiaali hahmo, jolta olen kyllä hyvin omaksunut tietynlaisten käytöstapojen tai normien vastustuksen. Hauskaa seuraa, mutta välillä hyvin asiatonta. Ainakin ympäröivään tilanteeseen suhteutettuna.
Hullua ajatella, että äiti oli tuolloin 40. Kolme vuotta minua nuorempi. Onhan tuosta toisaalta jo aikaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti