Juoksutarinoita 39. Palkinnoksi sukat (20.6.1995)

Äiti pyyhkii minun juhlakenkiä. Minä sovitan jotain isän juhlasukkia niiden sängyllä. 

- Onko aivan pakko?

- Tietysti on. Heli on sun luokkakaveri ja te ootte siellä isän kanssa lenkillä joka viikko.

- Joka toinen.

- Mitä?

- Että ollaan siellä joka toinen viikko lenkillä, kun välissä ollaan meilläkin! Ekkö sää kuule?

- No niin, käyttäydyhän nyt. Paita pitää silittää vielä.

- Onko pakko laittaa kauluspaitaa?

- Kyllä on.

- Perse.

En halua pitää juhlavaatteita, enkä jaksa lähteä juhliin. Se on tönkköä. Siellä ei ole muita minun ikäisiä kuin Heli ja siellä menee ihan pirun kauan. Ja sitten joudun Samin perään kattomaan.

Porukkaa on helvetisti. En tunne läheskään kaikkia. Tarjolla on voileipäkakkuja, joita ei kukaan täysjärkinen syö ja perinteistä täytekakkua, jossa on liikaa kermaa. Miksi tarjoamiset laitetaan aina nurkkaan, jonne on hankalinta jonottaa? 

- Nuoret on, Tomppa, pikkumökissä. Siellä on limpsaa ja namia. Mee sinne! 

- Mjoo. 

Matti näkee, ettei minua kiinnosta aikuisten touhut. En lähde heti. Yritän mennä salaa, ettei Sanna ja Sami tule mukaan. Lähden silloin, kun ne on hakemassa keksejä. Se limpsakin on laimeaa Soda-Streamia. 

Heli asuu kesät pihan hirsimökissä. Semmonen iso leikkimökki. Mökissä on Heli, sen poikakaveri Tero, Timppa, Anna ja Minna. Tero, Anna ja Minna on puolipahiksia. Jotenkin en näe niitä kovin fiksuina. Timppa on ihan hauska, vaikka se on kunnon mopojätkä. 

Lähdetään rantaan, koska ne haluaa Heliä lukuun ottamatta polttaa tupakkaa. Minä heittelen kiviä järveen. En pidä tupakanpolttajia minään. 

Kun noustaan takaisin pihaan, on siellä joku hässäkkä menossa. Kaikki miehet on pihalla. Isä ja Erkki selostaa jotain ohjeita. 

- Isä, mitä on tapahtunut? 

- Ulla on karonnu. Matti tuli kysymähän apua ettimiseen. Venes on vissihin löytyny tyhjänä ajelehtimasta. 

- Oho!? Se on hukkunu! 

- Älä nuan lujaa huura! Voi olla, muttei oo varmaa. Te voisitte Timpan kans lähtiä kattelemaan tuolta Mikon ja Heikin rannasta ja pihoolta. Tulkaa sitten tunnin päästä takaasin! 

Jumalauta, nyt on jännää! Heli meni aivan hysteeriseksi, koska Ulla on sen kaveri, vaikkakin kymmeniä vuosia vanhempi. Tytöt jää sitä rauhoittelemaan. Tero juoksee mun ja Timpan perään. 

Kierretään pihat ja rannat, mutta mitään ei näy. Juhlahousut on aivan vihreät ruohikossa kävelystä. Tullaan takaisin pihaan. Ulla on löytynyt hukkuneena koulun rannasta. Perttu vissiin löytänyt ja se on vasta 6-vuotias. Varmaan kiva. 

---

Ollaan kuulemma kohta Menkijärvellä. Hieno paikka, jota kannattaa katsoa. Kuulemma. 

- No niin! Tuas on lentokenttä ja tualla minäkin oon ollut monta kertaa teltas yötä. 

- Miks täällä on lentokenttä?

- Tämä on vanha Puolustusvoimien harjootusalue. Ja lähtee siitä purjekoneita ja kaikkia. 

- Oliko tuolla panssarivaunu? 

- Joo, on siellä joku romu maalina. 

Tienlaidassa on muutamia ristejä. Isän mukaan nuoret ajaneet kovaa ja mettään. Metsä on kyllä komeaa. "Mettää palo pirusti sata vuotta sitten." 

Alajärvi. Ankea paikka. Olen käynyt katsomassa siellä pesäpalloa. Alajärveläiset ovat jotenkin sulkeutuneita. Ehkä vähän yksinkertaisia? "Siellä on lestaadiolaisia ja välillä palaa joku hirsiveistämö", sanoi Matti K. 

Kentän vihkijäiskisat. Tuoksuu todella uudelle tartanille. Se tuntuu niin uudelta, että kengät jää siihen kiinni. Teijo on näköjään kuulapaikalla. Miten joku voi olla noin iso tämän ikäisenä? 

Verkkailen vähän sikin sokin. Ei ole oikein hyvän tuntuista. Ullan juttu pikkusen on pyörinyt mielessä. Varmaan koko kylällä. 

Viivalla on ainakin Jaska ja sitten joku Inkiläinen. Hauska nimi. Jaskan isän mukaan se on tosi kova. Katsotaan nyt sitten. 

Juoksu oli aivan kauheaa. Lähdin sen Inkiläisen kyytiin ja hyydyin täysin. Jaska tuli ohi, että heilahti. 

- No se ei ollut hääppönen juoksu. 

- Onpa helppo, kun tuo juoksee Suomen kärjessä!? 

- Kyllä tuos pitääs pysyä. Ei se nyt niin kovaa oo, juokset purullakin 3.15 kilometrin. 

- Tässä on kaks! Saatana! 

- Mutta radalla. Käyhän hakemassa palkinto. Se voi olla hieno näin avajaasissa. 

Saan sukat. Valkoiset tennissukat, joissa lukee AlajAnk. Ihan helvetin hienoa. En tule koskaan enää Alajärvelle kisoihin. 

---

Ullan hukkuminen oli rankka juttu. Hiukan on epäselväksi jäänyt, että hukkuiko tahallaan vai alkon takia. Sitä kuitenkin oli käytetty. Etsiminen oli toki jännää, mutta kuolema lähellä enemmänkin synkkää. Isä oli kadonneiden etsimis- ja naarausporukassa Erkin kanssa, niin se operaation johto kyllä sujui ihan näpsäkästi. 

Menkijärvi tosiaan on entinen Puolustusvoimien harjoitusalue. Ja sieltä tosiaan on palanut metsää noin 200 hehtaaria vuonna 1933. Se on paljon se. Lentokenttää käytettiin sodan aikana Ilmasotakoulun kenttänä.

Ja on sillä Menkijärven tiellä tosiaan väkeä kuollut. Se on mukavasti mutkitteleva tie, joten kesäiltana kaasu on löysässä. Isä kertoo nuo samat jutut joka kerta, kun siitä ajetaan ohi. 

Isä oli oikeassa, kyllä vähintään Jaskan aikaan olisi pitänyt maastokunnon mukaan pystyä. Inkiläisestä tuli kova luu, nuorten Em-pronssia maastoista ja vitosella ja kympillä aivan vakuuttavaa menoa. Muttei tuohon aikaan vielä ihan niin hurja. 

Ja kyllä sitä oli Jaskakin ihan kova. Sen kanssa paljon kierrettiin kisoja vuorovedolla. Jaska oli parempi, joten minä usein hyydyin vetoihin. Mutta reilusti mies kyllä kiitti aina vedoista ja on nähty tyttärien kisoissa nyt jälkikäteenkin. Hauskoja rajanmetsästyskisoja. 

Juoksutarinoita 38. Tiinanmäki (9. ja 14.6.1995)

Joku kävelee rappusia ylös. Isä askelista päätellen. Se paukuttaa oveen. Avaimen olen ottanut pois.

- Ylähä jo! Aamulenkki ja sitten töihin! Ei nukuta puolille päivin!

Nukuttaa kyllä. Luin liian myöhään. Mutta papan kirja Bermudan kolmiosta on hyvä. Tulin Talonpojan rallin jälkeen lukemaan sitä ja luin varmaan yhteen. Ja yöllä sääski vinkui koko ajan korvan juuressa. 

Käyn uimassa ja lähden aamulenkille. On ollut kovia ukkosia paljon. Ollaan istuttu autossakin suojassa. Viime yönä ei sentään ollut. 

Vanhan Peltolan lenkillä näkyy vain Olavi ja Tapani. Ne ei varmasti ymmärrä minun lenkkeilyä. Liian vanhoja sellaiseen. 

Käyn lenkin jälkeen uimassa ja menen aamupalalle. Pöydällä on lappu. "Tomi 1000 puuta, Sanna 500 puuta, Sami 100 puuta. Jääkapissa kastiketta ja perunoita." Sata. Jumalauta, sata. Siinä kestää kaksi minuuttia. 

Käyn paasaamassa 500 puuta. Sanon, että 1000. Tai 1500. Jos silloin ei tarvitsisi huomenna niin paljon. 

---

Illalla mennään pururadalle. Kolme kierrosta verkkaa ja sitten täysiä kierros. Mahtava keli. Yöllä satoi vettä. Rata on kostea, mutta ei upota. Pääsisiköhän alle 3.25?

Juoksu on helppoa. Loppusuoralla vähän hapottaa käsiä, mutta ei ollenkaan pahasti. 

- Oliko alle 3.25?

- Arvaa! 

- 3.23. Tuntu hyvältä. 

- 3.18. 

- Oho! Siitähän saa rahaa! 

- Niin saa. Liikaa. 

Saan ennätyksestä satasen. Kymmenen markkaa sekunnilta. Laitan sen säästöön. Rolling Stones oli eilen Suomessa keikalla. Paskaa musiikkia, mutta se Voodoo Lounge -auto on hieno. 

---

Lenkki-ilta. Ajetaan isän kanssa pyörällä pururadalle. Tommin luona ovat pelaamassa tennistä. 

- Laitoikko ny tarpeeks päälle? 

- Hei, täällä on 20 lämmintä. 

- illalla tuloo äkkiä kylmä. Onko pyyhe mukana? 

- On on. 

Pyörät jätetään isolle kivelle, kuten aina. Matit ovat tullet pyörällä myös. Ovat jo kiertämässä. Lähdetään isän kanssa vastaan. 

Juostaan ajanarvauskisaa. Matti yllättäen johtaa ja jos voittaa, saa pullon. 

- Tomppa jos pistää taas alle neljän minuutin, niin mää jään kellomiäheksi. 

- 3.15!

- Justihin! Annapa se kello, niin jään tähän. Saatte te juasta. Juaksooko Markku? 

- Pitää se yrittää. 

- No mites Matti? 

- Ei kyllä mää lähären tuanne välille. Huuda kovaa, kun lähtevät, niin mää lähden sieltä mäestä! 

Pyörittelen käsiä. Käyn kääntymässä 100 metrin päässä. Kävelen lähtöviivalle ja kiristän kengät. 

- No niin, laitapa ny! Sääsket syä! 

- Syö ne muakin! 

- Jaaha, tulkaahan sitten, niin päästähän saunahankin!

Hep. Lähden pirun kovaa oikeaa laitaa. Isä huutaa takaa. "Älä lähre liian kovaa!". En lähde, jaksan kyllä, kunhan askelrytmi on oikea. 

Ylämäkeen tullaan terävästi, lyhyttä linjaa. Ei saa astua kalliopäiden päälle, ettei liukastu. Mäen viimeinen nyppylä liian lyhyellä askeleella. 

Matti P on mäen päällä. "Yksneljäkymmentä! Rennosti alamäk!" juoksen loivasti vasempaan reunaan. Keskivaiheen nyppylälle pitää nousta ilmaan vähän liian aikaisin, ettei nouse liian korkealle ilmaan. Se vie aikaa. Pitää tulla kuin ralliauto. Poimien. 

Viimeisestä laskusta vauhti terävään nousuun ennen loppukiriä. Sekin tulee kohtuullisesti. Viimeisen 150m tulen niin kovaa kuin voin päästä. Maali. Menen vähän kauemmas kivelle istumaan. 

Isä tulee maaliin. 

- Paljonko?

- Arvaa!

- 3.20?

- Höh, 3.15. Tasan.

- Oliko?! Jee, sama kuin isän enkka!!!

- Ai oliko se Markun ennätys?

- Taitaa olla kellomiehen virhe...

- Vittu, jonsei uskota! Se on 3.15 justihin eikä melkeen!

Voitan kiinnityksen pulloon. Tai mulle se on rahaa. Mennään Matin rantasaunalle. Paistetaan makkaraa. Sama kuin isän ennätys, jumaliste!

---

Olen aina lukenut paljon. Lapsuudessa kirjat olivat varsinkin kesällä usein papalta lainattuja tai Valittuja Paloja. Tuo Bermudan kolmio -kirja oli varmaan 60-luvulta, mutta erittäin jännittävä. Se kertoi kolmion syömästä sotakalustosta. Esimerkiksi lentue 19. jne.

Meille oli usein jätetty työtehtäviä kesälomapäiviksi. Epäreilulla ikäjaolla. Ainakin minun mielestä. Puiden paasaaminen oli hirveimpiä asioita. Tylsää. Nykyään se olisi oikein mukavaa.

1995 aloin käymään aamulenkeillä. Varmaan osasyy oli se, ettei todellakaan tarvitsisi mennä noihin töihin heti aamusta. Ei se itse lenkki niin mukavaa ollut. Kävin kuitenkin. Useamman kerran.

Isällä oli meille rahataulukko ennätyksistä. Sitä katsottin, mutta esim. minun Tiinanmäen juoksuista sain kyllä usein enemmän kuin taulukko osoittaa. Hyvä systeemi tuo. Ainakin mopoiässä, kun palkinnot vaihtuivat bensaan. 

Juoksimme radoilla pullokisaa. Eli piti ensin sanoa aika, mihin juoksee ja sen jälkeen lähimmäksi päässyt sai kiinnityksen. Minä en tosiaan ollut tarkimmasta päästä. Juoksin yleensä täysiä, kun tiesin suunnilleen, mihin sillä pääsee. Tarkimmillaan erot olivat alle sekunnin. Isäkin juoksi tuolloin alle 3.40. Se on kovaa sekin. 

Juoksutarinoita 37. Maagiset kengät eli Ylistaron pm-maastot (27.5.1995)

 

Sukat. Mitkä sukat? Missäs shortsit on? Kaikki on hukassa, helvetti. 

- Pitääs olla jo!

- Joo joo! Laitan niin nopeesti kuin pystyn, jumalauta!

- Olisit aloottanu ajois! Mää meen jo autoon.

"Olisit aloottanu ajois!". Olisit itte! Juoksen alakertaan ja otan vielä mehua limsapulloon. Laitan sinne vähän suolaa. Pappa on katiskalla lammen päässä. 

Ajetaan kovaa keskustaan. Radiosta tulee Knalli ja sateenvarjo. En ihan ymmärrä sitä. Linja-auto lähtee liikuntahallilta. Ville ja Teemu tulevat myös, että saadaan joukkue.

Ylistaro. Yykoovee. Missähän sekin on? 

- Isä, kuinka pitkä matka? 

- Tunti. Se on jossain kyläpururadalla. 

- No justiinsa. Jossain perseessä.

- No! Ei tuollaasia, kun on pieniä kyyris. 

Heitetään läppää Villen ja Teemun kanssa. Meillä saattaa olla ihan hyvä joukkue. Teemu on suunnistaja ja Ville muuten vain hyväkuntoinen. Jos se vaan keskittyy kisaan eikä pelleile. 

---

"Tervetuloa Ylistaron Kärkimäkeen. Paikka on kuuluisa käärmeistään, joten niitä on syytä varoa!" 

Onkohan niitä nyt sitten kuitenkaan? Aina, kun käsketään varoa jotain, ei mitään pelättävää ole. "Älä mee isoolle tielle voi autoa ajaa päälle" tai "varo sitten uvesavantoja". Ikinä oo nähnyt yhtäkään. 

- Kattokaa nyt sitten, mihin meette istumaan! Ei kivikkoon ja heinikkoon. Varjoon johonkin, on pirun kuuma. 

- Joo joo, osataan kyllä! 

- No en menis vannomahan...

- Mee jo! 

Käydään kävellen koko joukkueella kiertämässä rata. Pientä nyppylää ja aika paksusti uutta purua. Pehmoista siis. Yritän vähän katsoa kovempia paikkoja. Rata on hyvä. Tykkään tämmöisestä. 

- Voisit pian vaihtaa kengät, niin lähdetään verryttelemään. 

- Joo. Osaan kyllä yksinkin. 

- Mää tuun mukaan. Ei mee sitten hölmöilyksi. 

Ei jumalauta! Unohdin kengät! Mulla on vain nämä täysin kuluneet koululenkkarit. Pakkohan se on isälle kertoa. Starttiin on tunti. 

- Isä, isä! 

- No, mitä ny? 

- Unohdin lenkkarit ja piikkarit kotiin. 

- Mitä? Kummatkin? 

- Joo... 

- Voi sua homespäätä! Mikkäs sullon jalaas? 

- koululenkkarit. Ei näillä voi juosta. 

- Ja sullon niin pirun isoo jalka... Käyrääs tuolla Ala-Korvella! Nopiaa ny! 

Ala-Korvella ei oikein ole kokoja. Mutta New Balance valko-oranssit maratontossut siellä on. Ne maksaa 180 markkaa. 

- Se on ny sitten sun syntymäpäivälahja samalla! 

- Mites se mopo... 

- Ei sitte puhettakaan! 

- Saatana...

Kengät ei paina mitään. Ne on ihan uskomattoman kevyet. Laitan jalkaan ja lähden verryttelemään. Isä tulee perässä. Nähdään verkalla kaksi käärmettä. 

---

Pilli soi. Reilu kymmenen juoksijaa. Aika vähän. Kovat kuitenkin on. Kari, Tero, jne... Ja sitten on jotain hiihtäjiä. Jos nyt yli puolen välin pääsisi.

PAM. Se oli ruuhkainen startti. Kaikki haluavat samaan suuntaan. Kengänpohjien läpi tuntuu isommat hakkeenpalat, mutta muuten on hyvä. 

Lihaksikkaan oloinen poika ampaisee kärkeen. Varmaan hiihtäjä. Siihen kyytiin iskee myös Kari. Yllätän itsenikin ja menen myös. Reitti polveilee helteisessä metsässä. 

Kari jää jyrkemmissä nousuissa ja laskuissa. Minä olen niis hyvä. Muistelen kovimpia paikkoja ja juoksen vähän eri linjoja. Tero ja Aapee ovat mukana, vähän edellä. Kärki menee jo 50 metrin päässä. 

Isä on huutamassa Veikon kanssa joltain kiveltä. "Nyppää, Nyppää!". Ei tunnu yhtään pahalta. Nyppään vähän ennen seuraavaa ylämäkeä, niin kuin isä on opettanut. "Muut joutuu ottamaan sua ylämäkeen kiinni". 

Mäen päällä katson taakseni. Muut jäi parikymmentä metriä. Juoksen samaa vauhtia, ja se tuntuu todella helpolta. 

"Loppukiri, saat kiinni vielä!". Vedän lippiksen syvemmälle päähäni ja kiristän. Tiedän, että takana tulevalla Aapeella on hyvä kiri. Saavutan johtajaa nopeasti. 

Lopussa on pari nopeaa nousua ja laskua. Pääsen noin parinkymmenen metrin päähän, mutta matka loppuu kesken. Olen kuitenkin toinen! Olisin jaksanut juosta voittajan vauhtia. 

Ville tulee maaliin ja juoksee karsinamiehen mahaan kurottaessaan. Voittaja kättelee minua. "Oli hyvä kisa, meinas pikkuuseen hyytyä loppuhun!". 

Ne oli nämä kengät! Siksi minä juoksin näin hyvin. Juoksen kisat aina näillä!

---

Pm-maastot on sellaiseen aikaan, että voi ihan hyvin olla kolme tai kolmekymmentä lämmintä. Molempia on ollut. Nyt oli tuo lähes kolmekymmentä. Nuorena ja ruipelona tuo sopi minulle oikein hyvin. 

Ala-Korpi on pääasiassa urheilukenkiä myyvä liike Ullavalta. Ala-Korven koju vähän niin kuin kuuluu isompiin juoksutapahtumiin. Olen itsekin ostanut sieltä varmaan paritkymmenet lenkkarit tai piikkarit. 

Tämän kisan voittaja Matti tuli seuraavan kerran vastaan laskuvarjojääkärikoulun pääsykokeissa. Kumpikin pääsi sisään. Pääasiassa hiihdossa kilpaillut Jalasjärven mies oli mielettömän vahva ja mielettömän karvainen. Parta kasvoi viisi senttiä yössä. 

Tuosta kisasta sai palkinnoksi paikan nuorten maaottelun maastojuoksuun. Sen lisäksi sai Flying Finns No Smoking Team -paidan, joka on minulla vieläkin. Siinä on kuitenkin pieni tahra, sillä oksensin kotimatkalla sen päälle hiukan. Oli vähän nestehukkaa. Hyvän juoksun jälkeinen krapula. 

Juoksutarinoita 36. MM-kulta (7.5.1995)

Puhelin soi. En jaksa mennä vastaamaan. Äiti vastaa. Piirrän eilisen maalikuvioita vihkoon. Tsekki oli kyllä huono. Päästivät alivoimalla kaksi maalia. 

- Tomi! Se on Matti! 

- Joo, mää tuun.

Menen keittiöön puhumaan. Puhelimen kierrejohto on taas sekaisin. Se ärsyttää. Pakko kiertää se suoraksi.

- Tomi?

- Matti terve! Lähdetkö pelaamaan jalkapalloa ennen peliä?

- Joo, voin mää tulla. Tuleeko muita?

- Tommi ja Heikki ja Tuomo ainakin. Kysyn Jussia jos sekin lähtis.

- Mää voin soittaa Petrille. Tunnin päästä?

- Joo! Moro! 

- Tere.

Hyvä. Ei tarvi jännittää kotona.

- Taasko sää meet jonnekin?

- Joo, koululle pelaamaan.

- Et oo syönyt mitään. Ota nyt jotain, vaikka banaani.

- Joo, joo, syön matkalla!

- Ei ajaessa voi syödä!

- En aja, kun pyörä ei oo kunnossa. Rengas on irti. Juoksen.

- et ainakaan juokse ja syö!

- Joo joo.

Otan banaanin ja kuorin hölkätessä tielle. Heitän kuoren järveen, jos vaikka hauki nappaisi sen.

Menen Saulin mökin ohi, vaikkei saisi. Juoksen aika kovaa, haluan olla siellä ajoissa. Ehkä jopa ekana.

En ole. Tuomo, Heikki ja Vesa siellä jo potkii.

- Juoksitko?

- Joo. Pyörä on rikki, laakeri mennyt.

- Tuleeko muita?

- Tulee niitä, varmaan pian. Syötä, niin vedän täältä vauhdista.

Juoksen rinteen alas ja vedän kärkkärillä vastapalloon. Sattuu saatanasti varpaisiin ja pallo menee maalin yli Helvettiin.

- Jätkä potkas sen Helvettiin! Hae!

- Joo joo. Toivottavasti ei mennyt Kusiojaan.

- Olispa mennyt!

Ei onneksi ole. Heitän pallon takaisin kentälle.

---

Kävelen pois päin. Matti ajaa vierellä pyörällä. Poukanperän tienhaarassa pysähdytään.

- Kohta se on helvetti irti! Toivotaan, että ne voittaa. Luulis Koivun kentän tekevän maaleja. Moro!

- Morjens!

Juoksen reippaasti kotiin ja suihkuun. Syön ja varaan parhaan paikan isän ja äidin sängyltä. Koko perhe on katsomassa peliä. Pappakin.

Peltonen tekee maalin! Jumaliste! Tom Jones soi. Sydän tykyttää hulluna. En kestä yhtään häirintää nyt. Voittaisko Suomi vihdoin? 

---

Suomi voitti, kuten kaikki tietävät. Olin aivan fanaattinen mm-kisojen suhteen. Mutta se fanaattisuus loppui tuohon. Se oli jollain tapaa pelattu läpi. Ehkä myös ymmärrys siitä, että kisoissa ei aina ole maiden psrhaat pelaajat, kasvoi.

Matti on minua pari vuotta vanhempi. Matti oli tosi reilu kaveri. Ei kiusannut ja otti kaikki hyvin huomioon. Kuljin Matin kanssa hetken samaan paikkaan töihinkin. Emme kuitenkaan olleet niin läheiset, että muuten oltaisiin tavattu tai pidetty yhteyttä. 

Vuonna 2011 laitoin Matille viestillä "kohta se on helvetti irti". Matti oli ihmetellyt kauan, että kuka viestin laittoi, mutta selvittänyt asian sitten. Silloinkin Suomi voitti.

Helvetti. Se oli koulun kentän päädyssä ollut ryteikköinen jyrkönne. Sinne ei saanut memnä välitunnilla, vaikka me siellä oltiinkin. Kusioja oli Helvetin pohjalla kulkeva mutainen ja soinen oja, joka haisi pahalle. Koululegendan mukaan siellä virtasi kusta ja paskaa. Kuinkas muutenkaan?

Juoksutarinoita 35. Jytinän hölkkä (16.4.1995)

 

Kokko on tänä vuonna metsässä. Sitä on kaadettu  uutta tietokonetta varten. Minä kannan pahnapaalia. Isä käy vielä hakemassa sytytysainetta. Tuulee, niin kuin aina pääsiäisenä. 

Ruotsalaiset on meillä. Ne tulee myöhemmin papan kanssa kokolle. Ne ei tiedä, että sytytys on parasta viihdettä.

- Mistähän sitä nyt sytyttääs, että se lähtis?

- Pohjosesta tuulee, niin eikö sieltä?

- Joo, joo, mutta ei oo oikeen hyvää paikkaa. Piru, kun jäi harvaksi tua kasa. Mutta kun ei sillä kuormaajalla tahro saara ja ei viitti aina traktorin päältä nousta kattomaan.

- Mihin mää laitan tän paalin?

- Orotas ny vielä... Pitääskö se vaan tästä koittaa? Ei se auta... Tuas tänne se ny!

 

Isä tunkee pahnapaalin paloja syvälle risukasaan. Tuuli on puuskaista.

- Opetteles ny sytyttämään, niin mää pirän tuahta!

- Millä tikuilla?

- Tualla on muavipussis!

 

Saan sytytettyä, mutta tuohi sammuu tuulessa.

- Perkele! Kyllä pitää tuulla. Koitas ny uurestaan, niin mää yritän vähän suojata. 

 

Tuohi syttyy ja isä saa pahnan syttymäänkin. Tulee tuulenpuuska, ja tuli sammuu.

- Voi ny tottajumalauta! Jääkö sytyttämättä? Koitetaan ny vielä kerran. Ja tuuloo, tuuloo, niin perkeleesti. Noh!

- Tää on viimeinen tikku.

- Älä ny helvetissä?! Miten neki ny jo loppu? No, oo tarkkana ny sitte!

 

Olen oikein erityisen tarkkana. Isä suojaa tulta tuulelta ja vie tuohen varovasti pahnojen sekaan. Se syttyy. Levitetän sitä muihinkin pahnoihin.

- Kylläpä se sitten kääntyy tuuli toiseen suuntaan! Peijakas! Syödään sitten kylmää makkaraa. Meneehän se niinkin.

- Kyllä se siitä syttyy, pitää odottaa.

- Mää laitan vähän tehostetta.

 

Isä kaataa jotain jäteöljyn ja bensan sekoitusta muovimukiin ja heittää tuleen. WHUMMM!

- Oho! Kylläpä se nyt leimahti. No, palaa paremmin märjät puut... 

- Onko tuo nyt ihan turvallista?

- On, silloon, kun tietää mitä tekee.

 

Just. Hyvä ettei naama palanut. Muutkin tulee kokolle. Ei kulje pappa enää kovin reippaasti. 

Kokolle tulee lopuksi Matti, Erkki ja Pekkakin kelkalla. Pekka on aika pöhnässä. Kuuntelen miesten juttuja ja kohentelen kokkoa. Tulen vahtiminen on parasta hommaa pääsiäisenä.

Kelkkamiehet lähtee. Metsässä vilisee valoja. Kylläpä ne lähti outoon suuntaan. No, kai ne omia jälkiä osaa.

---

Käydään seuraavana päivänä ruotsalaisten metsäpalstalla. Kelkan jälkiä menee metsässä  ristiin rastiin.

- Kyllä on ollut melkoosta ajelua. Kuinka pöhönäs ne lähti? Katto ny jumalauta miten läheltä sulaa! Sinne olis hukkunut, jos pikkuusenkin lähempää olis ajanut. Miten tuolta olis ylös päässy? Toholot!

 

Kuulemma Pekka oli eksynyt muista metsässä, ajanut melkein sulaan ja kotirannassa vielä ajanut rantasaunan seinään ja sammunut kelkan päälle. Nätisti. 

---

Jytinän hölkkä. Olen hyvässä kunnossa. Aamulenkillä päätin, että lähden kovaa. Karin vauhtia. Ihan sama mitä vauhtia se juoksee, mutta mukana juoksen niin kauan kuin pystyy.

On kylmä. Tai niin kylmä, ettei voi juosta lippis päässä. Tai en saa juosta, perhana. 

Kävelen totisena eturiviin lähtemään. Vanhempien ukkojen mielestä olen tiellä ja jään jalkoihin ja niin edelleen. Oottakaas, kun tuo ase laukeaa! Haen silmiini Karin. 

PAM! Lähden niin kovaa, että edellä on vain Hautalan Ville ja pari muuta. Lemettinenkin on jossain kaukana takana. Ne kyllä juokseekin pitkää matkaa. 

Kun käännytään hiekkatielle juoksen vasenta laitaa ja Kari oikeaa. Hautala menee kaukana, mutta me juostaan seuraavien porukassa. Kohta on eka kilsa. 

- Kolmenollakuus! Ootte, pojat, lähteny liian kovaa!

 

Paskat! Nyt katsotaan mihin riittää! Maantiellä juoksen Karin olan takana. Sillä näyttää helpolta. Eka kääntyy jo pois tieltä. No, se onkin aikuinen. 

Mutkassa katson taakse. Jumaliste, Järvenpään tytöt noin lähellä! Meidän sarjalaisia ei näy muita. 

Takaisin pikitielle. Alkaa kyllä jaloissa painamaan. Kari alkaa loittonemaan. Vielä tulee hyvä aika, nyt vaan rennosti. 

Korpisen kaupalla oksettaa. Siinä on ruotsalaiset huutamassa. En kuule yhtään, mitä huutavat. Mahaan koskee. 

Oikaisen S-mutkan. Vauhti hiipuu, kun yksin juoksen. Joku sakki on takana. Katson. Järvenpäät ja Johanna! Jumalauta, tytöille en häviä!

Metsänreunasta lyön kaiken peliin. Isä on huutamassa Heinon korjaamolla. En kuule, oksettaa. Jompi kumpi kaksosista on rinnalla. Tasapäin maaliin. Meinaan oksentaa. 

Mari voittaa muka sekunnilla. Jumalauta! Se oli tasapeli! Kari juoksi hullua vauhtia. Jos minä olen hyvässä kunnossa, niin se on huippukunnossa. 

Olen toinen. Saan palkinnoksi moottoriöljyä. Myyn sen isälle viidellä kympillä. 

---

Pohjanmaalla poltetaan pääsiäisenä kokkoja. Se on edelleen hieno juttu, vaikka olen yli nelikymppinen. Pääsiäinen on suosikkijuhla. Eikä siihen liity minulla tai meillä mitään uskonnollista, jos ei noitien polttoa oteta huomioon. 

Isä on erityisen huvittava silloin, kun joku ei onnistu. Melko monesti on ollut naurussa pitelemistä, kun se manaa kaiken vastustamista. Edelleen on näin. Ja edelleen kokon sytyttäminen on samanlaista räppäämistä. 

Pekka oli kylän miehiä. Ihan mukava mies, mutta valitettavasti sielläkin perinteinen Turmiolan Tommi vei miestä liikaa, lopulta myös hengen. Työmies, mutta väärät huvit. 

Järvenpään tytöistä tuli kovia juoksijoita. Minusta ei. Mutta muistan täysin, kuinka Karin kanssa katsottiin toisiamme maantielle tullessa, kun joku huusi väliajan. Oli hulluutta kummankin alkuvauhdissa. Kari kesti sen, minä en. 

Kyllä Jytinän hölkkä pitäisi elvyttää. Jaksaisikohan sitä...

Juoksutarinoita 34. Ritarin TH - Koti TH (20.3.1995)

Turvasaappaat ovat liian isot ja villasukka valuu koko ajan. Valjaat ovat liian löysällä ja saha roikkuu liian alhaalla. Päivä on ollut niin lämmin, ettei hanki kanna. 

Ehdin päivänvalolla sahaamaan yhden tankillisen, syödä ja lähteä sitten vasta lenkille. Kuume ei tunnu enää. Ei sitä ollut kuin päivä.

Koulussa oli ruotsin koe. En lukenut yhtään. Ei kiinnostanut. Huller och buller on sikin sokin. Sen muistin. Ihan sama.

Pumppaamon maasto on ankeaa seutua. Räkkymäntyjä, pitkää varvikkoa ja umpeen kasvaneita ojia. "Täältä alkaa Lapuanjoki.". Onpa hienoa...

Bensakanisteri ja öljy on puun juurella valmiina eiliseltä. Ei niitä täältä kukaan käy viemässä? Miksi kävisi? Tulisiko joku risuja katsomaan? Isä on teroittanut terän. Edellisen kerran jälkeen se ei olisi pystynyt mihinkään.

Laitan sahan käyntiin, nostan sen koukkuun ja kaasutan. Ei meinaa käydä puhtaasti. Annan käydä ja säädän kuulosuojaimia. Olen saanut isän vanhan kypärän. Sen oranssin, jossa verkko on rikki ja kuulosuojaus nolla. Koska "rikkoisin sen paremman".

Tallustan ojan reunaan, mihin eilen jäin. Lähden siitä etenemään. KRIIIIIII! Kipinöitä lentää ja terä ei pyöri. Sammutan sahan. Voi perkeleen perkele! Vanhaa piikkilankaa ja terä pilalla. Saatana!

Nostan sahan olalle ja kävelen kotiin. Onneksi ei ole kuin kilometri. Aurinko paistaa ja hermot menee. Syön jotain ja lähden lenkille.

---

Katson uutiset ja lämmittelen vähän. Tokiossa on joku lahko pistänyt kaasua metroon. Tuhansia on saanut oireita ja joitakin kuollutkin. Hullut! 

Lähden hölkkäämään Ritarin tienhaara kohti. Tie on sula ja paikoin jopa kuiva. Pitäis juosta kolme kilometriä kovaa. Tuntuu ihan kevyeltä turvasaappaiden jälkeen. 

Jätän takin Sulkavan tienhaaran toiselle puolelle. Vanhan tien paikalle. Juoksen vedon poolopaidassa. 

Vedon alku on perseestä. Kilometri suoraa asfalttia. Tuulee ja on tylsää. Näkyy liian kauas. Pyörittelen käsiä ja odotan autotonta hetkeä. Missähän kohtaa pitäisi vaihtaa tien puolta? 

Kello hyvin. Paita hyvin. Nauhat kuntoon. Autoja ei tule. Hep. 

Tuntuu kevyeltä. Heti tulee rekka vastaan. Otan happea enemmän ja pidätän ohituksen ajan. Onneksi se ajoi kaukaa ohi. Nostan kättä kiitokseksi, jos se näkisi peilistä. 

Muuntamon kohta. Vastatuuli vähenee. Ensimmäinen kilometri 3.50. Alle 12 piti juosta. Vauhti on aika sopiva. 

Vaihdan loivasti oikealle puolelle tietä. Tuntuuko vähän vasemmassa takareidessä? Harjun toinen tienhaara. Kohta alkaa viimeinen kilsa. Ylämäki pitää ottaa hyvällä rytmillä, lopun pystyn kyllä tulemaan kovaa. 

Harjun tienhaara ja kilometri jäljellä. Ei tunnu käsissä, se on ihme. 3.44. Nyt vaan rytmillä ylämäki. 

Hyi helkkari, jossain autossa oli katalysaattori. Melkein tulee oksennus. Mietin käsiä. Olen Etelävainion tienhaarassa. En uskalla katsoa kelloa. 

Katson taakse ja vaihdan tien puolta. Pumppaamon tienhaara. Nyt jokaiselta tolpalta pieni rytminvaihto.

Astun vähän pientareelle. Saatana. Metsän reuna. Nyt kaikki peliin! Ei satu mihinkään. Aurinko loistaa vielä puiden latvoihin. Maali. 

Istun lumipenkalle. Ohiajavat autot töllistelee. Pitävät varmaan sairaana tai hulluna. Tekisi mieli näyttää keskisormea. 

Katson aikaa. 10.51. Mitä ihmettä!? Tulin viimeisen kilometrin 3.17! Olipa hyvä kulku! Lähden verkkaamaan ja hakemaan takin pois. Päässä soi Rednexin Cotton Eye Joe. 

---

Tein nuorena aika paljon metsänraivaushommia. Aluksi raivaussahalla ja sitten ihan kunnon sahalla. En tykännyt siitä lapsena, mutta nyt se on TOP10-asioita maailmassa. Kiveen tai rautalankaan sahaaminen on sellaisia TOP10-asioita sieltä häntäpäästä. Saha oli Jobu. 

Meidän mailta oikeasti lähtee Lapuanjoki. Se on käytännössä alkupäässä iso oja, mutta kyllä siinä kaloja kulkee. Loikkaamalla ylitettävä kuitenkin. 

Treeneissä oli jopa jotain järkeä. Isä oli ollut leirien luennoilla ja sinne tuli kiihtyvää juoksua ja sellaista VK-vauhtista fiksummin. Minua ei toki kiinnostanut yhtään se kevyempi juoksu. 

Tämä kolmen kilsan pätkä on klassikko, mutta aivan äärettömän raaka. Ensimmäinen 2km on täysin tasaista ja lähes suoraa asfalttia. Loppuun on puoli kilometriä loivaa ylämäkeä ja saman verran loivaa alamäkeä. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun se hyvä aika on kariutunut tuohon ylämäkeen. Tällä kertaa ei. 

Juoksutarinoita 33. Matinpäivän jälkeen (25.2.1995)

 

Isä on nukkumassa. Äiti sanoi, että se on tullut kotiin puoli seitsemältä. Porolla. Matinpäivät oli eilen Kiimalammen mökillä. Lähden sinne aamulenkille. Jos sinne olis joku jäänyt vielä yöksi. 

Kävin siellä jo eilen iltapäivällä, kun Matti S haki kelkalla. Erkki oli tehnyt erikoispataa ja sain käydä syömässä sitä. Mitenhän se saa siitä niin hyvää? Isä, Matti K ja Kauko siellä oli jo silloin. Isä toi minut Matin kelkalla takaisin. 

Pellolla on ne kelkan jäljet, mutta ei ne tahdo kestää. On myös epämääräiset poron ja reen jäljet. Ne ei ole menneet suoraan hetkeäkään. Isä on ehkä pellon puolivälistä kävellyt kotiin. 

Keli ei ole mukava. Sataa melkein vettä, kun on niin lämmin. Nyt kun jäätyisi niin tulisi hankikeli. Onneksi tie Kiimalammelle on paremmin tampattu. 

Porrasnotkon risteyksessä kuulen kelkan äänen Kiimalammelta päin. Joku siellä ainakin on vielä ollut. Jäältä kuuluu muiden kelkkojen ääniä. 

Möyrityllä ja pehmeällä kelkkauralla juoksu on pystyssä pysymisen yrittämistä. Kengät on jo täynnä lunta. Nilkkoihin koskee. Pakko lämmitellä nilkkoja mökillä hetki. 

Mökin katto näkyy kallioiden välistä. Nuotiopaikalta nousee savu, mutta tulta ei ole. Mökin piipun päälläkin väreilee. Ketään ei näy. 

Menen sisään. Siellä haisee savu, tupakka, joku ruoka ja ihan rehellisesti vanha viinakin. Etsin vieraskirjan. 

Otan kengät pois ja laitan sukatkin kuivumaan kamiinan päälle. Mökissä on helposti 20 lämmintä. Syön pari Marie-keksiä, joita hyllylle on jäänyt. Ne ovat aika kosteita ja tuoksuu tupakalle. 

Luen vieraskirjaa. Eilisen nimet on kirjassa, mutta osalla on ollut vaikeuksia kirjoittaa selvästi. Isän ja Matin tunnen. Pelkkä P saattaisi olla Pekka S. Samassa huomaan tupakan katon raossa. 

En ole koskaan maistanut tupakkaa. Pitäisikö nyt maistaa? Otan tupakan eteeni pöydälle. Koitan pitää sitä sormien välissä. Painin periaatteitani vastaan. Otan sytkärin käteen. 

Laitan sytkäriin tulen. Vien lähemmäs tupakkaa. Sitten murskaan tupakan nyrkkiini ja heitän sen kamiinaan. Saatana! En polta! En koskaan! Nyt aletaan treenaamaan!

Laitan sukat ja kengät jalkaan. Katson, ettei pesässä ole hiillosta ja lähden pihalle. Henkäisen syvään ja lähden hölkkäämään kotiin. 

Kiristän vanhan ladon kohdalta. Siinä, missä koivu on kasvanut vanhan äkeen lävitse. Juoksen tietä pitkin kotiin. 

Olen tyytyväinen itseeni. En antanut periksi paheille. Nyt koitetaan mitä on olla urheilija!

---

Kiimalammen mökki on kylän miesten salaa metsään rakentama piilopirtti. Kuva on autenttinen. Tuolta siellä näyttää. Siinä on minulle jotain, mikä kertoo kotikyläni yhteisöstä. 

Kylän miesten oma juhla oli Matinpäivät. Eli Matin nimipäivänä 24. helmikuuta pidettävät juhlat. Hirvenlihapaistosta, makkaraa ja juominkeja. Tuossa pienessä mökissä on sisällä ollut parhaimmillaan yli 20 ihmistä yhtä aikaa. Meininkiä on ollut. Sinä iltana kaikki olivat Matteja. Nekin, jotka eivät oikeasti olleet. 

Poro kuului Palo-Pentille. Pentin poro oli nopea, mutta sen ohjausominaisuudet oli niin ja näin. Suunta saattoi olla oikea, mutta suoraan sinne ei menty. Kerran tulin sen kyydissä Lamminmäen mäkeä alas, kun itse Pentti tippui kyydistä. Vedin vain ohjaksista, niin poro ihme kyllä pysähtyi. Sen jälkee en kyytiin mennyt. Poron takia Pentti oli aika suosittu hahmo joulun aikoina. 

Tuolloin, täysin yksin Kiimalammen mökillä istuessani, olen ollut lähimpänä polttaa tupakkaa. Pääni kävi melkoista painia, mutta onneksi periaatteeni voitti. Samalla yläasteen kaaokseen tuli jonkinlainen selvyys ja urheilusta tuli valinta, joka ohjasi elämääni. 

En ole ikinä maistanut tupakkaa. En edes pitänyt suussa. Sama juttu nuuskan kanssa. Periaatteita on monenlaisia. Nämä ovat minun. 

Juoksutarinoita 32. Yskä. Paha. (19.-23.1.1995)

On tavallista huonompi ilta. Pelit loppuu jo puoli kahdeksan, kun sataa lunta. Juoksen hikisenä kotiin. Luistimet kolisee ärsyttävästi mailanvarressa. On pirun kylmä. 

- Kah, nyt jo kotona. Huomenna saat sitten kolata lumet kivijalan viereen tuosta pihasta.

- En ehdi. Torstai on parhaita pelipäiviä, pitää kolata kenttä. Jos tulevat Liedenpohjastakin pelaamaan. 

- No käy ny jo osa ja loput huomenna koulun jälkeen. Ja tua puita tullessas! 

- Mitäs Sami ja Sanna tekee? 

- Ne on jo hakenut puita. Kivijalan yläpuolelle asti sitten. Äläkä sohi kolalla kellarin ikkunoota!

- On vähän eri asia hakea puita kuin kolata tunteja! 

Perkele. On jo valmiiksi kylmä. Lykin lumia vanhalla ja paskalla peltisellä kolalla, joka ei luista. Miksi meillä ei voi olla muovista kolaa, joka painaisi vähemmän kuin kymmenen kiloa? Lunta sataa koko ajan lisää. 

Lykin tuvan eteläpäädyn ja vähän takaa. Sitten ei enää tarkene. Menen sisälle. 

- Eikö oo saunaa tänään? Oon aivan jäässä. 

- Ei nyt enää tähän aikaan. Käy suihkussa ja tuu tuohon hellan viereen lämmittelemään. 

Käyn suihkussa, jossa on aina kylmä. Äiti on laittanut leipää valmiiksi. Syön ja juon kuumaa kaakaota. Katson hetken NYPD Blueta. Omassa huoneessa istun vähän aikaa lämpöpuhaltimen edessä ennen kuin menen lukemaan Robinson Crusoeta. 

---

Herään viideltä. Kurkku on kipeä ja olo on kipeä. Menen kamariin isän ja äitin luo ja kerron, että en pysty menemään kouluun. 

Nukun kymmeneen. Hyi helvetti, että on kylmä. Pää tuntuu täydeltä. Kurkkua kutittaa ja yskittää. 

Äiti on jättänyt pöydälle Panadol Hotia. Se on aivan hirveää. Miten kukaan on voinut keksiä mauksi mustaherukan? 

Isä on lähdössä johonkin kokoukseen. 

- Minkäslaane olo? 

- Paska. Kurkkuun sattuu. 

- Sen siitä saa, kun ei oo osata pukia. 

- itte mut hikisenä laitoit lumia lykkimään! 

- Olisit vaihtanu kuivaa päälle. Mää lähren ny Mettänhoitoyhristyksen kokoukseen. Pappa on alakerras. 

- Joo. 

---

Yö on kamala. Yskin koko ajan. Pakko mennä tupaan keinutuoliin. Pappa tulee katsomaan. Se nukkuu pipo päässä. 

- Mikäs sun on? 

- Pirunmoinen yskä. Ei pysty olemaan makuulla. 

- Höh. Mää laitan valakian tuohon hellaan, niin ei tarvi kylymäs olla. Laita ny vällyjä päälle. Tuon sulle kohta lääkettä. 

- Joo. 

Pappa laittaa tulet ja tuo vanhan ja pahalta haisevan lampaanvällyn päälle. Se hakee mulle jotain "lääkettä". 

- Siinon vähän troppia. 

- Mitä täs on? 

- Jua ny vaan vähän kerrallaan. 

Hui saatana, että polttaa kurkkua! Hunaja maistuu vähän, mutta muuten tämä on varmasti raakaa viinaa. 

-Mitä helvettiä tämä on?! 

-Se on kuuma kuppi. Pontikkaa, vettä ja hunajaa. Se puhuristaa kurkkua. 

-Ja tappaa! Ei tuota pysty juomaan. 

-Älä ny höpäjä, isoo mies. Pikkuhiljaa lippaat lusikalla. Mää meen nukkumahan. Laita puita hellahan, nii et jääry. 

-Joo... Kiitti... 

Papan lääke lämmittää ja auttaakin vähän. Nukahdan keinutuoliin. 

---

Katson koko päivän elokuvia isän ja äitin sängyssä. Nukunkin välillä. Yskä on armoton. Isä tulee välillä syömään

- Kyllä sää niin pirusti köhit. Ookko kuumeen mitannu?

- Ei oo kuumetta nyt. Yskittää ja pää tuntuu täydeltä.

- Ota valkosipulia, se auttaa.

- Se on ihan hirveää. En ota.

- Yhden kynnen syöt. Äkkiä sen alas saa. Mää pienin sulle.

Syön isän pienimän valkosipulin. Inhoan sitä hajua hengessä. Maku ei oikeastaan ole niin paha.

Parin tunnin päästä mahaan koskee aivan älyttömästi. Syytän siitä valkosipulia.

---

Yöllä yskin koko ajan. Menen taas alas keinutuoliin. Laitan itse tulen pesään. Isä tulee alas.

- Eksää saa nukuttua?

- En. Yskittää koko ajan.

- Mää annan sulle jotain joka auttaa.

- En syö enää valkosipulia!

- Ei ole valkosipulia.

Isä hakee pullon jossa on jotain nestettä, luultavasti viinaa ja siellä jotain marjoja.

- Tuosta otat eres kaksi.

- Mitä nämä on?

- Karpaloita. Hyviä. Paljon vitamiinia.

Otan kaksi karpaloa. Ne ei maistu millekään muulle kuin polttavalle viinalle. Koko suuta polttaa.

- Hyh saatana! Mitä täs on?

- Ne on lionnu vuoden pirtupullossa.

- Polttaa suuta. Minkä takia kaiken, joka auttaa, pitää maistua pahalle? Eikä nämä edes auta!

- Auttaa, auttaa. Se puhuristaa!

Marjat auttavat ehkä vähän. Saan taas nukuttua.

---

Vanhassa puutalossa on tapana kasata lumi kivijalan ympärille. Ehkä se hiukan lämpöhukkaa lievittää, mutta ei taida todellisuudessa ihan optimaalinen tapa olla pitämään kosteus loitolla alaosan lautaverhoilusta. Meidän lumikolat oli älyttömiä kohloja. Ei luistanut ja olivat muutenkin lommoilla.

Minun huone oli melko viileä. Ilman lämpöpuhallinta saattoi pakkasella olla mieluummin 10 kuin 20 astetta. Iltaisin venyttelin usein tuon puhaltimen edessä ja kuuntelin musiikkia.

Tuo yskä oli kauhea. Minulla ei ikinä ole ollut poskiontelotulehdusta, mutta yskää sitten sitäkin useammin. Ja kova sellainen. Parannuskeinot olivat hyvin, sanoisiko maalaisia. Osa auttoi, osa ei. Limaa yritin irroittaa hyppimällä pihalla, sen verran kurkku rohisi.

Ei tuota kuitenkaan ihan kauheasti palauteltu ennen kuin taas oltiin lenkillä. 

Juoksutarinoita 31. Vuosi 1994

 

Vuosi 1994 oli jotenkin hankala. Kasiluokan alku on kai aina. Iihminen ei ihan kuulu mihinkään ja yhtään ei tiedä pitäiskö sitä tulla joksikin. Sitä haki hyväksyntää onneksi monelta suunnalta ja siten kaveripiiristäkin tuli aika laaja.

Liikuin ja urheilin, mutta sellainen yksinpuurtaminen ei maistunut oikein ollenkaan. Kesällä tuli käytyä lenkilläkin, mutta talvi oli melko surkeaa. Tai olihan se nyt joten kuten säännöllistä, mutta liian vähäistä. Varsinkin talvikuukausina.

Ei napannut. Se oli pakkopullaa, jota porukkalenkki-illat piti elossa. En voi väittää, että minusta kovin paljon parempi tuli. Juoksijana ainakaan. Kasvoin kahdeksan senttiä vuoden aikana ja sellainen tuntui jaloissa. Jonkinlaista velvollisuudentuntoa minun juoksuissani oli. Ja olihan se mukavaakin, paitsi silloin, kun treenit jäi vähäiseksi. 

Mopoon oli hinku, mutta sitä ei alaikäisenä kotiin tullut. Siispä piti päästä jotenkin auton kimppuun. Tietokoneetkin kiinnostivat totta kai. Varsinkin Ufo: Enemy Unknown, jota pidän edelleen maailman parhaana tietokonepelinä kaikkine jatko-osineen. 

Muita tapahtumia, jotka tuolta suoraan muistan, olivat ainakin Mika Murasen jouskarileikit, Englannin kanaalin valmistuminen ja Michael Jacksonin nappula-case. On muuten maailman paskin vitsi se Jackson hississä. Musiikista mieleen on jäänyt Green Dayn Dookie-albumi ja Kurt Cobainin kuolema, joka ei minua koskettanut. En ollut grungen ystävä. 

Lillehammerin olympialaiset tietysti katsottiin tarkkaan ja toinen katsannon kohde oli Helsingin EM-kisat. Estonia järkytti, mutta niin järkytti Imolan synkkä viikonloppukin ja Sennan kuolema. Schumacher oli silloin nuorena ja röyhkeänä suosikkini, kun otti vihreällä Benettonilla ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Sievisen Jani molski maailmanennätykseen, joka kestikin vuosikausia. Pitkällä radalla yhdeksän ja lyhyellä kuusi vuotta. Sinne päin.

Jollain tapaa 1994 oli sekasortoinen vuosi. Tuntui, että loskaa oli maassa läpi vuoden. Kyllä 14-vuotiaana ihminen elää elämänsä kehnointa aikaa. Ainakin omasta mielestään.

Juoksutarinoita 30. Piirileiri Kuortaneella (4.-6.11.1994)

 

Perjantai. Päivä loppuu kässän tuntiin. Metallipuolta. Pitäisi paukutella löylykauhan kauhaosaa. Mikko hitsaa turvakaaria Corollaan. Tai mun kai pitäisi hitsata, kun Mikko ei osaa puikolla niin hyvin. Minä sain siitä kehuja Eskolta. 

Pentti opettaa molempia puolia, kun Esko on kipeänä. Pena. Pena soittaa kitaraa Bill Hotassa. Hassu mies.

- Joo, pojat! Sitten vain omien töiden kimppuun!

Mikko hakee turvakaaren palaset. Sehän ei ihan sallittua ole, että me semmoisia koulussa tehdään. Tai se, että otetaan putket koululta. Mutta Mikko toimii näin. 

- Tuu, Tomi, hitsaamaan, kun nää pitää tulla hyvin kiinni!

- Mun pitäs tämä kauha tehdä... Tiedäksää miten ne hitsataan? 

- Mullon mitat. Ne on piirretty putkiin. Tuuppa, Jouni, sinä toiseksi! Jos Pentti tulee, niin pitää siirtää nää nopeesti piiloon. 

Minä hitsaan kaariputket niin kuin Mikko haluaa. Tuskin ne oikeassa kulmassa on kuitenkaan. Olikohan siellä Mikolla puikkokone, että saa ne autoonkin hitsattua? Ei turvakaaria saisi tehdä hutiloiden. Meidän Corollahan se on, mutta silti. 

Yhtäkkiä kuuluu helvetillinen huuto.

- Mitä siellä tapahtuu?

- Kana-Jussi heitti maalia jonkun päälle!

- Maalia? Miksi?

- Ei tiedetä. Pena on siellä selvittämässä.

Me käytetään häly hyväksi ja viedään kaaret äkkiä koulun taakse odottamaan linja-autoa. Pitää käydä ne nostamassa kyytiin. Sitten menen hakemaan äidiltä töistä rahaa ja käyn Kannikassa. Isä tulee neljältä hakemaan. Pitää lähteä piirileirille.

---

Piirileiri. Kuortaneen urheiluopistolla. Olen ollut leirillä aiemminkin, mutta en yötä, koska asutaan niin lähellä. Nyt jään yöksi, kun isällä on hääkeikka.

Joudun jonkun tuntemattoman kanssa samaan huoneeseen. Toivottavasti ne ei ole kovin perseestä, kumpikaan. Kämppis tai huone.

- Terve, mää oon Petri! Kumman sängyn sää otat?

- Tomi. ihan sama.

- No mää meen tuonne ikkunan puolelle. Mää tuun sitten aika myöhään, niin älä ihmettele.

- Joo.

Eli kumpikin on. Huone on pieni ja ankea, eikä ole telkkaa. Kämppis on vanha ja vähän pelottava mies. Saatana. Pitäskö juosta kotiin täältä? 45 kilometriä. Kyllä sen neljään tuntiin juoksis.

---

Eka treeni on VK-kutonen. Meitä ohjaa Lasse Luoma-Aho, Matti Jääskeläinen ja joku Hannu. Juostaan pimeässä sitä ja katsotaan sykkeitä huonoista sykemittareista.

Esa ja Juha on samalla leirillä. Ja vanhemmista Harri ja Pasi. Muita poikia en tunne. Tytöistä on ainakin Jenni, Johanna ja Netta. Nuoremmista Annukka ja Minna.

Illalla käydään hallilla pelaamassa Gilligan's Island -flipperiä ja pokeria. Ja tietysti juomassa Hart-Sportia. Juha on aika arka ja Esan kanssa sitä vähän härnätään.

Illalla menen omaan huoneeseen. Se on ihan muualla kuin muiden huone. Luen vähän Lovecraftia ja alan nukkumaan. Kämppis ei ole vielä tullut.

---

Aamu. Kämppistä ei näy. Käviköhän se täällä ollenkaan? Varmaan naisissa jossain. Aamu alkaa luennolla. Eli voi lähteä verkkareissa.

Aamupala on mahtava. On kaikenlaista. Poltan kielen Tazza-kaakaossa. Harri ei voi syödä kuin vaaleaa leipää ja ranskalaisia. Se syö niitä joka aterialla. Ilmankos on noin valkoinen. 

Otan mukaan omenan ja lähden Esan kanssa luennolle. Ei kuunnella yhtään. Matti näyttää ihan Tohtori Sykeröltä. 

Ensimmäinen treeni on tylsiä koordinaatioita. Onneksi sentään saa juosta muutaman satasen kovaa. Käytännössä odotellaan vain lounasta. 

Lounaan jälkeen pitää vastailla johonkin tavoitekyselyihin. Mistä minä tiedän? Laitan olympiavoitto. Eikös se oo kaikkien tavoite? "Miten sen saavutat?". Juoksen kovempaa.

Iltapäivällä on 16 kilsan kevyt. Kuortaneella. Tänne en kyllä muuta koskaan. Maailman tylsimmän näköinen paikka Vilppulan ja Kouran keskustan jälkeen.

Päivällisen jälkeen on vähän pelailua pallohallissa. Sen jälkeen venytellään. Onpa kyllä tylsää. En taida enää tulla leirille.

Taaskaan kämppistä ei näy minun nukkumaanmenoaikanani. No, ei se haittaa. 

---

Kämppis on käynyt tai ei ole. En ole ainakaan huomannut. Viimeinen aamu. Onneksi. 

Aamulenkki on lyhyt. Vain pari kilsaa. Sitten aamupala. Ja tuo yks syö vain paahtoleipää ilman mitään. 

Luennolla käydään jotain ohjelmointia läpi. Ei kiinnosta yhtään. Piirtelen pöytään lyijykynällä. 

Loouksi on joku laktoositesti, jossa otetaan verikokeita ja juostaan kiihtyvästi neljä kilsaa. Viimeinen melkein täysiä. 

VK:t pitäs juosta 4.10-vauhtia. Sitähän ne on ollutkin. Hitaat lenkit on ollut Hannun mukaan liian kovaa. Pitäs siis juosta hiljempaa, että juoksis kovempaa. En tajua. Onneksi leiri loppuu. 

---

Kirsi hakee meidät Koulusta. Mikon porukoilla on valkoinen Golf. Kirsi polttaa tupakkaa ajaessaan ja ajaa pirun kovaa. Se on ambulanssikuski. 

Hitsataan kaaret Corollaan. Mikko ajaa auton hallista pois. Kuuluu hirveä kolaus ja auton alta lyö kipinää ja liekkejä. 

-Mitä helvettiä!? 

-En tiedä, hulluna löi liekkiä!

-Voi saatana, ajoin traktorin akun päältä. 

Aarre tulee tuvasta Reinot jalassa portaille. 

- Saatanan kersat! Auto olis voinut syttyä palamaan tai halli! Pikkuusen vois kattua mitä tekee! 

- Joo... 

- Nyt se auto takaasin halliin ja jotakin muuta tekemään! Eikä sen akun ylitte!

Mikko peruuttaa auton halliin. 

---

Yläasteen käsityön opettajat oli mahtavia. Esko ja Pentti. Taitavia ja mukavia molemmat. Siellä oikeasti oppikin jotain. Minulla oli valinnaisina aineina kaksi tuntia liikuntaa ja neljä käsityötä. 

Mikko oli Sulkavankylältä. Kaveri kyllä, mutta ehkä kuitenkin vähän turhan "pahis". Mikon pikkuveljestä tuli minun kämppis Kuortaneella kolmeksi vuodeksi. Maken kanssa pidetään edelleen tiiviisti yhteyttä. 

Corolla oli Mikon jostain hommaama. Pääsin hitsauksella ja satasella osakkaaksi. Yksi talvi sillä ajeltiin ja mukava se ykskutonen takavetoauto olikin. 

"Kuortaneelle en muuta koskaan". Enpä niin. Asuin ja opiskelin siellä reilun viisi vuotta. Tuttu paikka, mutta ei todellakaan ole mitään hinkua takaisin. 

En ollut mikään leiri-ihminen tuolloin. Kiinnostus juoksuun oli aika vähäistä, mutta tavan vuoksi kävin lenkillä ja urheilin muuten. Ajatus oli, että minusta tulee helikopterilentäjä tai automaalari. Nehän on lähellä toisiaan. Kämppis oli Petri Stevander, joka veti samaan aikaan yösuunnistusharjoituksia. 

Juoksutarinoita 29. Ei kiinnosta II (21.-28.10.1994)

Illalla on disco. Riitta ottaa pysäkiltä kyytiin kymmenen minuutin päästä.

- Onkohan sinne järkeä lähtiä?

- On on. Tartten rahaa.

- Eikö humputtelut makseta omalla rahalla?

- Anna nyt sille rahaa! Eihän se missään käy.

- No niin! On kiire!

- Älä ny hosu... Siinon! Loput takaasin!

- Loput!? Se maksaa sisään 15 mk.

- Hui kauhistus miten kallista! Jää siitä silti vitonen. Raha ei kasva puissa. 

- Joo joo. Tänne se nyt, on kiire!

- Kuinkas sanotaan?

- KIITOS!

- No olkoon ny. Ei sitte hölmöölyjä! Tuun hakemahan kymmeneltä! 

- Se loppuu puoli 11, ei tulla kymmeneltä!

- Sitte saatte kävellä vai meeksää aamulla navettahan? 

- Vartin yli? 

- Sillon sitten kaikki autos!

- Joo joo!

Kyllä on vaikeaa. Käytän varmasti sen vitosen. Otin omankin 20 mk mukaan. Hölkkään tienhaaraan. Kello on kymmenen yli kuusi. Kulttis aukeaa puolelta. 

Riitan auto koukkaa pysäkille. Toni istuu edessä. Esko on takana Markun kanssa. Markku on kuitenkin liian nuori diskoon. 

- Terve! Onkos nyt partavedet kaulalla? 

- Ei oo.

- Pitäshän se olla, että vähän pääsis tyttöjen kans tanssimaan. Sanoin Tonille ja Eskollekin. 

- No niin, äitee, oo hiljaa! 

- Älä ny, pitäähän se vähän opettaa! 

Riitta jättää meidät Kyntäjän eteen. Jarmo ja Jari on odottamassa jo. Käydään ensin hakemassa Kyntäjästä karkkia ja pelaan vähän Steppiä. Se on hyvä, vaikkei sitä kaikki ymmärräkään. Voitin kaks markkaa. 

Jonotetaan sisälle. Leima käteen, takit naulakkoon ja sinne biljardipöytien taakse rappusille seisoskelemaan. Katsellaan tyttöjä, joilla on valkoiset farkut. 

DJ Jape soittaa musiikkia. Se No Good -biisi soi usein. Saa soidakin. En ole sitä saanut nauhoitettua, mutta Voodoo People mulla on. 

Tytöillä on pelipaitoja päällä. Ne laittaa käsilaukut tai reput lattialle keskelle ja tanssivat siinä ympärillä. Me kierretään salia porukassa. Ei varmasti tanssita, vaikka ne pyytäis. 

Ostan kioskista pizzapalan ja muumilimsan. Sitä ei saa juoda salin puolella. Japella on savukone, sen höyry tuoksuu makealta. Jätkät on juttelemassa salin ovella. 

- Selänne ja Kurri tulee Jokereihin! 

- Ketä muita sieltä on tulossa? 

- Tiki ainakin. 

- Tuleekohan Ilvekseen ketään? 

- Miks jätkä kannattaa jotain Ilvestä eikä Tapparaa? 

- Ilves on parempi. Siks. 

- Oot vammanen. 

- Ite oot homo. 

Hitaat alkaa. Mennään pihalle. Siellä soi jotain Roxettea, jota ei jaksa. Kohta pitää lähteä. Isä on jo parkissa. 

Käydään kiertämässä ja katsomassa ketkä on hitailla. Mikko ainakin ysiluokan Hannan kanssa. Ja Jukka. Jarmon Lukko-lippis hohtaa hienosti disko-valoissa. 

Pitää lähteä. Toni ja Esko on jo naulakoilla. Isä on kyttäämässä ihan päätyparkissa. 

- Jaaha, ollaankos sitä kuinka pöhönäs? 

- Ei oo juotu mitään! Eikä poltettu tupakkaa! Aja jo! 

- Mää vähän kattelin minkälaasia toholoja siellä pyörii. 

- No niin, aja! 

Viedään Toni ja Esko. Yritän muka nukkua etupenkillä. 

- Huomenna sitten lenkille. 

- Mjoo... 

En kyllä jaksa. Pitää lähteä Tonille heti koulun jälkeen, niin se luulee, että oon käynyt. 

---

Lokakuun lopussa tuli taas lopsaus. Ei minkäänlaista intoa. Eihän tuollainen viikon tauko paha ollut. Ennemminkin hyvä. Pyöräilin kuitenkin varmaan joka päivä. "Laiskuustauti" on ollut niin paha, että tekstikin on mennyt väärään väliin. 

Yläasteen diskot oli aikamoinen juttu. Mitään siellä ei uskaltanut tehdä. Kunhan kierrettiin ympyrää ja toivottiin, että joku hakee hitaille. Melko harvoin haki, varsinkin jos me mentiin aina hitaiden alkaessa pihalle. Puupäät. DJ Jape oli muuten Movetronin Jukka. 

NHL:n työsulku oli jännää seurattavaa. Kovia nimiä tuli Sm-liigaan. Minä olin melko sekalaisessa kannatuskentässä ainut Ilveksen kannattaja ja muistelen, ettei Jarmon lisäksi Lukko-miehiäkään liikaa ollut. Mikko Mäkelä tuli Ilvekseen ja Boris Rousson pelasi huiman kauden Lukossa. 

Juoksutarinoita 28. Estonia (28.9.1994)

Meitä on 60 juoksijaa viivalla. Pitää yrittää startin jälkeen sisäreunaan, koska hiekkanousu on siinä kovempi. Ehtiiköhän siinä katsoa missä Kari ja Tero on menossa? 

Siellä on se makkarakuuluttaja. Minuutti lähtöön. Mahaan koskee. Jännittää niin. Ravistan vielä käsiä. 

Pam! Nyt reippaasti sinne sisäreunaan. Kari on tuossa. Menee liian keskeltä. Tero lähti kovaa, yritän siihen kantaan. 

Ensimmäinen hiekkamäki. Oikeasta laidasta eikä pehmeään hiekkaan. Mäen päällä pitää ne juuret väistää. 

Kuortaneen uimahallin kohdalla on mutka ja sitten on pitkä suora, jota inhoan. Näkyy liian kauas. Tero on tuossa 10 metrin päässä. 

Pitää mennä rennosti. Tullaan mäkiosuudelle. Rennosti kovaa alamäet ja vapaalla ylämäet. Vasta toisella kierroksella puristusta ylämäkiin. 

Lasketaan ruohokentälle. Tulen nurmella Teron rinnalle, se ei ole hyvä alamäkijuoksija. Jenni, Johanna ja Netta huutaa meille mutkassa. Isä ja Veikko on maalin lähellä. Ollaan 20:n joukossa. 

Toinen kierros. Hiekkamäen viime metrit lyö hiukan tyhjää. Käsien ravistus. Pitkä suora pitäis jaksaa Teron lähellä. 

Käännös takaisin Opistolle päin. Ja sitten ne mäet. Käsiä hapottaa. Yritän silti puristaa ylämäkiin. Tero on vähän kaukana. 

Saan ruohokentälle laskussa Teroa kiinni. Tuntuu ettei jaloista lähde enää yhtään vauhtia. Jos tätä jaksaisi maaliin. 

Joku tulee vielä ohi lopussa. Maali. Ei paha, mutta Tero oli parempi. Kari ja Jarkko jäi kyllä taakse. 

Illalla teen kyllä Slicks 'n Slideen oman radan. Ostaisko isä mulle Hart-Sportia Kahviosta? 

---

- He! Herääpä kattomaan! Siellä on ruattinlaiva uponnu!

- Paljon kello?

- Puoli viis. Pappa herätti, kun oli radiosta kuullu. Tuloo erikoislähetys televisiosta.

- Joo, mää puen. Eikö äitiä herätetä?

- Ei viitti. Sillä on pitkä päivä. Kuuloo se sitten.

Ruotsinlaiva uponnut. Viking vai Silja? Ei saakeli. Silmiä painaa. Käyn vessassa ja menen tupaan. 

Pappa istuu keinutuolissa ja isä pöydän päässä katsomassa televisiota. Menen lattialle istumaan.

- Pappa, anna Sisu! Mitä siellä on tapahtunut?

- Yöllä mitään Sisua tarvitte. 

- Miks pappa sitten syö? 

- No, tuas o! Siällon ollu pirunmoone myrsky. Se laiva on kallistunut ja sitte uponnut. Satoja ihmisiä vissiin karoksis.

- Mikä laiva se on?

- Joku viroolaane. Isoo kuitenkin.

- Eihän tuollaisessa merivedessä voi kauaa selvitä?

- No ei voi. Kyllä ne suurin osa kuallu on.

Huhhuh. Tämän täytyy olla isoin onnettomuus, jonka olen elänyt. Paljonkohan Titanicilla kuoli? Just luin Valituista Paloista, mutta en muista.

Katson koko aamun lähetykset ja melkein myöhästyn linja-autosta. Tuntuu kummalta. Koko linkka puhuu Estoniasta.

Välitunnilla valvojana on Arto T. Jututetaan sitä Chrissen, Jarmon ja Jussin kanssa.

- Mitäs kossit? Se heitti laiva sitten lipat.

- Niin heitti. Älytön juttu!

- On kyllä iso juttu. Tänään on vissiin joku hiljainen hetki. Rehtori kuuluttaa siitä.

---

Koko illan on ollut aika outo olo. Jotenkin tuntuu pahalta kuolleiden takia. Uskaltaakohan enää mennä ruotsinlaivalle? Pitää ainakin opetella pelastustie.

Äitin pikkuserkku on koko ajan televisiossa. Se johtaa tutkintaa. Kari Lehtola on hassu mies. Äitin mukaan pitää olla kyselemättä Sannan ja Samin kuullen. Niitä pelottaa. 

---

Kuortaneen Maastofinaali oli iso juoksukisa ja sellainen lähes Sm-maastoihin verrattava tapahtuma. Reitti oli minulle sopiva ja tykkäsin hiekkamäestä, jota ei enää ole. Tuo kisa meni todella hyvin. Minä ja Tero päästiin loppuvuodesta aika hyvään kuntoon ja ajallisesti juostiin kovaa vähän vanhempiinkin eteläpohjalaisiin verrattuna.

Estonian uppoaminen on teini-iän iso juttu. Se laittoi ajattelemaan monia perusasioita ja sai jonkinlaisen kuolemanpelonkin heräämään. Se on aika mukavasti siitä asti seurannut sellaisena varjoissa hiiviskelevänä ääliönä, joka välillä saa otteen. Välillä pahankin.

Kari Lehtola oli suuronnettomuustutkija, joka johti Estonian turman tutkintaa. Ulosanniltaan sellainen hassu professorityyppi, joka mummoni hautajaisissa oli puvussa ja mustissa Crocseissa. 

Juoksutarinoita 27. Ensimmäinen Juoksukoulu-voitto (4.9.1994)

Kävelen navetan kulmalta pihaan. On vähän viileää jo. Pappa tulee rannasta jostain. Olisko ollut katiskaa katsomassa?

- Perttanan rutkut syö kaikki marjat. Saisit isäs kans panna verkon puskien päälle.

- Me lähdetään Koskenkorvalle kisoihin.

- Taasko on kisat? No ei kai siellä koko päivää mee?

- En tiedä. On ne yleensä aika myöhään ne pidemmät matkat.

- Vainni. Pitää siihen joku peljätin rakentaa.

Pappa menee sisään. Otan eteisen nurkasta ilmakiväärini ja viritän sen. Kyllä minä yhden rutkun saan ammuttua.

Ensimmäinen laukaus ohi ja kaikki linnut metsässä. Saatana. Pitäis olla kiikaritähtäin. Sami tulee pihalle.

- Mitä sää ammut?

- Rutkuja. Osun seuraavaan, minkä näen.

- En usko.

- Kato vaikka!

Metsän laidasta lentää yksinäinen räkättirastas. Ammun suunnilleen tähtäämättä sinne päin. Lintu tippuu kuin märkä rätti peltoon.

- Ei saakeli!

- sää osuit lentävään! Voi vitsi!

- Se oli kyllä vahinko. Kuolikohan se? 

- Mau-Mau vois syödä sen! 

Juostaan pellolle katsomaan kuollutta lintua. Samassa isä huutaa portailta.

- No niin, rupias ny laittamaan! Kohta pitää lähtiä!

- Osuin lentävään rutkuun!

- Höpöhöpö.

- Tuu kattomaan!

- Nyt ei joura, pitää lähtiä. Otetaan Kari ja Veikko kyytiin. 

- Osuin varmasti! Sami voi todistaa! 

Isä menee sisään. Miksi mitään ei voi uskoa koskaan? Lähden laittamaan kisakamppeet laukkuun. Laukku on ruma. Violetin ja vihreän värinen. 

---

Pysähdytään Haapaluomalla. Karin koti on iso maatila. Veikko ja isä alkaa juttelemaan puinneista. 

- Terve! 

- Terve! No, ookko kunnos? 

- En tiedä. Varmaan aika samanlaisessa kuin viimeksi. Polvi on vähän kipiä. 

- Mää oon ollu pellolla, ei oo ehtiny lenkille. 

Eli Kari on juossut hulluna. Se ei varmasti kerro totuutta. Sillä on sellainen virne naamalla. 

Käydään vähän muiden kuntoa läpi. Jarkko ja Tero on kovia. Juokseekohan Panu samassa startissa? 

---

Koskenkorvan kenttä on aika uusi. Se on hyvällä paikalla mäntykankaan keskellä. Lähden poluille verryttelemään. Viereen tulee kai uusi pesäpallokenttä. 

Samassa startissa juoksee kaikki pojat ja miehet kolmosen. Piru vie. Se tarkoittaa, että mennään kovaa. Utriainen ja Niemelä kuitenkin vetää. 

Tuoksuu makealle mäntymetsälle ja tartanille. Kiristän piikkarit. Pyörittelen käsiä. 

- Nyt sitten vaan siihen Karin peesiin. Utriaisen annatte mennä. Kun nyt edes alle 11 minuutin. 

- Joo joo. En sitten halua mitään väliaikoja!

- Hyvä ne on kuulla. Ettei aivan mene kävelyksi. 

- Kirjota ittelles, mutta et huuda niitä! Ne ärsyttää. 

Pilli soi. Jännittää helvetisti. Kolmonen on pitkä matka ja polveen koskee. "Jussi Utriainen! Jussi Utriainen tähän ykkösradalle. Jyrki Niemelä siihen viereen..." Liikaa kilpailijoita. Tulee ahdasta. 

"Paikoillenne!" KLIK. "YLÖS!". Ja ase jumissa. Olis nyt jo lähdetty. Loppuisi jännitys. Tuo Utriainen on kyllä pieni. Miten se on noin siro? 

PAM. Ollaan liikkeellä. Kaikki etsii vähän paikkaansa. Yritän päästä vain sisäreunan. Takasuoran alussa vähän kiristämällä pääsen Jaakon ja Panun kantaan. Niiden edessä on jotain pikkupoikia. Jarkko ja Tero lähti Utriaisen kyytiin. Se on liian kovaa minulle. 

- 3.19 oli eka kilometri. Hyvä vauhti siinä vaan! 

- Oo hiljaa! 

- Hyvä Ville, tasainen vauhti nyt vaan. 

Saatanan isä ei usko mitään. Tuo toinen pikkupoika on varmaan Ville. Vauhti on hyvä, ei tunnu pahalta. Tai liian pahalta. Jaksaakohan tässä vielä kauan ilman, että tuntuu pahalta? 

Kahden kilsan kohdalla isä malttaa olla hiljaa. Panu nyppää selvästi lisää vauhtia. Jaakko hyytyy. Ohitan sen kaarteen jälkeen. Aletaan saavuttamaan Teroa ja Jarkkoa. 

Kaksi kierrosta jäljellä. Teron pää keikkuu jo puolelta toiselle. Se on aika valkoinen. Ohitetaan se moukarihäkillä. Panu menee nyt kovaa, siihen tulee eroa. Kierros jäljellä. 

"Nyt vaan kiriä! Muista, mistä nyppäät!" Edessä on Jarkko, se Ville ja joku toinen pieni poika. Ville menee hitaasti Jarkon ohi takasuoran alussa. 

Ennen kaarretta nyppää terävästi Jarkon ja toisen pojan ohi ja Villen kantaan. Nyt tuntuu aika oksettavalta. 

Yritän loppusuoralla vielä Villen rinnalle, mutta en pääse. Juoksen äkkiä sisäreunaan, ettei sisältä tulla ohi. Maali. 

Ei tunnu pahalta. En mene maahan, vaan nojaan polviin. Ketähän siinä oli vielä edellä? Veikko kävelee hymyillen luo. 

- Onneks olkoon, sää voitit! 

- Täh? Eikö ollut meidän ikäsiä edellä? 

- Ei. Kari oli pehmeä tänään. 

- Paljonko aika? 

- Vähän alle 10.30. Ihan hyvä. 

Jumaliste! Voitin! Vaikka tuntu näin helpolta? Ei saakeli! Käyn kättelemässä kaikki meidän sarjalaiset, jotka tunnen. En tiedä kuuluisiko minun, mutta haluan olla hyvätapainen. 

Kotimatkalla yskittää. Kuiva ilma käy kurkkuun. Kari ei ole juttutuulella. Isä lupas ostaa Afri-Cola-pullon palkkioksi. 

---

Sain 12-vuotiaana isältä syntymäpäivälahjaksi Haenel-ilmakiväärin. Se oli vasta illalla nukkumaan mennessä peiton alla odottamassa. Kova juttu. Ja kyllä minä paljon sitten ammuinkin. 

Olen aina pärjännyt ammunnassa hyvin ja ammuin tuolla ilmakollakin aika monta lintua ilmaan, vaikken varsinaisesti metsästäkään. Olen aika hyvä ampumaan liikkuvaan kohteeseen. Toivotaan ettei sitä taitoa tarvita. 

Kari ja Veikko tuli jonkun kerran samalla kyydillä. Veikko oli isän tuttu jostain maataloustuottajien jutuista. Muistelen, että Veikolla oli maastojen Sm-kulta junnuista. Mukava mies. 

Se pikkupoika siinä edellä oli Ville Ranta. Melkomoinenkin juoksija junnusarjoissa. Toinen oli Jaakkolan Matti, josta myöhemmin tuli ihan seurakaveri. 

Koskenkorvan kenttä oli yksi suosikeistani. Siellä oli mukava juosta. Tuo kisa oli äärettömän helppo. Joku oli onnistunut, koska se ei missään vaiheessa tuntunut kestämättömältä.  

Juoksutarinoita 26. Voitin Karin (26.8.1994)

Heittelen kiviä järveen. Mietin, että olen Seppo Räty. Heikki ajaa meille. Sillä on harmaa Terässiipi. Jalkavaihteilla. Se hyppää vauhdista pois pyörän päältä ja antaa pyörän kaatua hiekalle.

- Moro! Mitä Lytö?

- Terve... Meinasin lähtee kalaan.

- Veneellä vai?

- Ei, kun rannalta heitellen. Se on kivempaa.

- Onko sulla toista virveliä? En viittis hakee kotoa.

- No on isän vanha avokela. Abu. Siinä on kyllä vanhaa siimaa, eikä mulla oo perukkeita.

- Ei se mitään. Solmitaan siima suoraan uistimeen!

- Kyllä se käy, mutta ei sanota isälle. Ei se kuitenkaan antais lainata.

Minä otan itselleni Rapalan Minnow Spoonin. Keltaoranssin. Heikille annan Nils Masterin Spearhead-vaapun. Se on vähän syöty jo, mutta hyvä. Keltaoranssi sekin.

- Mitähän siimaa tässä on?

- En kyllä tiedä. Varmaan 0,30 tai voi olla 0,45, mutta vanhaa se on. Eikä siinä kelassa taida toimia jarru.

- Ei se mitään. Ei tällä kuitenkaan mitään saa.

- Lehtihauki...

- No ei oo vielä!

- Ei oo kyllä kaukanakaan.

Lähdetään kiertämään järveä vastapäivään. Ei meinakaan nykäistä. Mau-Mau kiertää meidän kanssa. Luulee saavansa kalaa.

Leton tuntumassa heitän perinteisesti koivuihin. Heikki kiipeää hakemaan uistinta. Liian pitkä vapa tuohon kohtaan. Olisi pitänyt ottaa Ugly-Stik.

Tullaan Asunmaan mökille. Siinä on kaislikkoa ja hiekkaranta. Heitellään laiturilta.

- Aivan kuin olis nykäissyt!

- Paskat siellä mitään ole!

- No ei näköjään, jotain sammalta vaan.

- Mullakin nykäs!

- Samaa sammalta.

- Ei, kun nyt on kiinni!

- Oho! Uiko tukkina?

- En osaa sanoa, mutta tuntuu isolta! 

Maailman isoin hauki hyppää 15 metrin päässä. Se näyttää uljaalta vasten Lamminmäen peltoja. Mau-Mau pelästyy ja juoksee pos laiturilta. Minä pelästyn ja juoksen innoissani pois laiturilta. Jarru huutaa, eikä pidä yhtään.

- Saatanan jarru! Pakko jarruttaa tällä veivillä.

- Älä päästä sitä lumpeisiin ettei se pyöritä niiden ympäri!

- Helppo sanoo, kun jarru ei pidä. Vittu, kun ei ole haavia! Hyppäät sen päälle, kun saa sen laiturin viereen!

Riisun saappaat ja valmistaudun hyppäämään. Pelottaa, että hauki puree tai en saa sitä kiinni. 

- Se alkaa väsyä. Otan sen oikealle puolelle! Ei, kun vasemmalle! Sittenkin oikealle! 

Viiden metrin päässä laiturista hauki hyppää vedestä ja on kuin kierteellä. Aurinko kiiltää se suomuista. Naps. 

- Voi jumalauta! Siima poikki! 

- Eiii! 

Hauki hyppää vielä kerran ilmaan kuin kertoakseen, että "eipä teistä kummoista vastusta ollut". On hiljaista. 

- Vitun vittu! Se olis ollut iso! Ainakin kymppikilonen! 

- Aivan älytön! Uistin jäi varmaan sen suuhun! Se oli niin kauan kiinni! 

- Lähdetään kertomaan isälle! 

- Ei se usko. 

- Uskoohan se, kun siimakin on poikki ja siinä on hampaan jäljet. 

Ei uskonut. Ainakaan ei myöntänyt. Käyn illalla vielä yksin heittelemässä. Ei pienintäkään nykäisyä.

---

Tänään ei tarvitse mennä normaalisti kouluun. On koulujen pm-kisat ja ne on Alavudella. Onneksi. Lenkillä on kulkenut paremmin, mutta ei hyvin. 

Pärjäämistäkään ei ole luvassa, koska samassa sarjassa juoksevat myös 9-luokkalaiset. 

Keli on puolilämmin, mutta tietysti tuulee. Kenttä on rakennettu älyttömän tyhmään paikkaan. Miksei se ole Montussa, jossa olisi tuuletonta? 

Startissa on liikaa porukkaa. En tunne oikein ketään, kun suurin osa on vuotta vanhempia. Äkkiä nyt vaan kisa pois alta ja illalla Latoajoihin. 

Pam. Lähdössä on tönimistä, mutta pääsen liiankin kärkeen. Olen ehkä kolmantena. Ensimmäinen 200m on minulle liian kovaa, tunnen sen. En kuitenkaan voi lähteä pussista pois. 

Etusuorallakin on vielä hirveää tönimistä. Juoksen ihan sisäreunassa. Tiedän, että olen hyvä asettamaan askeleeni muiden rytmiin. Tämä rytmi on minun normaalia rytmiä nopeampi. Meidän luokan tytöt kiljuu jotain. 

Yläkeuhkoihin sattuu jo. Kello soi. "1.07!!! Ravista käsiä ja pysy siinä!", isä huutaa. Tämä on aivan liian kovaa, mutta en voi hidastaa. Kari ei muuten ole minun edellä. En uskalla katsoa taakse. 

600m. Olen vieläkin aika kärjessä. Sivulla on kuitenkin porukkaa. En pysty kiristämään yhtään, tuntuu niin pahalta. 

Loppusuora. En tunne käsiäni. Sivulta menee porukkaa ohi. Isompia. Näkö sumenee. Maali. Kaadun nurmelle korkeuspatjan viereen. 

- Se oli hyvä. Hapottiko loppu? 

- Joo... Liian kova alku. 

- Ei, nuan se pitääkin juasta! Voitit Karin. 

- Ai jaa. 

Voitin Karin. Jumaliste! Jes! Voin siis pärjätä hyville. Verryttelen Esan kanssa hetken. 

---

Tänään alkaa Latoajot. Pyöräillään Jussin kanssa Heikille. Portti on tänä vuonna enemmän metsässä. 

Pyöriä menee sisään paljon. Kaksi vuotta sitten oltiin Tupun kanssa puumajassa yötä. Joku ajaa suoraan sisään ja kävelee portille kertomaan, että oli ajanut tutkaan ja sitä karkuun sisälle asti. 

- Se oli ajanut tutkaan Orivedellä. 

- Joo ja se oli ajanut kolmeasataa Virroilta tähän! 

- Mutkat polvi maassa! 

- Ei sen pyörä mene niin kovaa. 

- Menee, menee! Se on viritetty Ninja! 

- Tänne vissiin tulee joku poliisirynnäkkö. 

- Mennään rantoja pitkin alueelle odottamaan! Viedään pyörät Jaatiselle.

En haluaisi mennä alueelle, kun se on kiellettyä. Lähden kuitenkin muiden mukana. 

---

Lopulta isä uskoi. Viikkoa myöhemmin se sai sen saman hauen verkolla Lamminmäen pellon vierestä. Sillä oli minun Spearhead suussa. Hauki painoi 8,9 kiloa ja oli 104 senttiä pitkä. Meitä ärsytti verkkokalastaminen, joka vei hyvät virvelihauet. 

Kari oli yksi etappi minun juoksu-uralla. Koko kesä oli ollut vähän motivaatio-ongelmaa, mutta nyt se taas hiukan helpotti. Olin kasvanut aika paljon ja voimaakin alkoi vähän olemaan, joten nopeuden siemen alkoi heräämään. 

Latoajot oli iso moottoripyörien kokoontumisajo Sapsalammen leirintäalueella. Parhaimmillaan siellä oli yli 500 pyörää. Se oli pikkupojille kova juttu. Harlikoita ja kovia jätkiä. Käytiin keräämässä niiltä tarroja ja kuvaamassa pyöriä. Kawasaki-kerhoa aina odotettiin, sillä ne ajoi kovaa ja keulivat meille. 

Juoksutarinoita 25. Vesirokko (4.-7.7.1994)

Minkä verran voi ihmistä kutittaa? Ei saisi raapia, mutta en voi muutakaan. Olen katsonut kaikki Uunot ja Bondit, jotka meillä on nauhalla. Jalkapallon MM-kisoissakin on jo puolivälierät. Tulee vain yksi peli päivässä ja uusintoja. Brasilia ja Romário on minun suosikki. Onneksi ne voitti jenkit.

Eniten ärsyttää, kun muut lähti Särkänniemeen. Pappa käy välillä mua katsomassa, mutta mitä se muka auttaa? Juon sokeritonta Friscoa, mikä on kaikista typerintä limsaa. Sitä on varmaan saanut halvalla. Ei sitä meillä muuten olisi.

Nyt ei ole kuumetta. Lähden käymään uimassa. Vedessä seisominen on ainut asia, mikä auttaa kutinaan.

Eteisessä on minun uudet lenkkarit. Sauconyn valko-vihreät. Niissä on omituinen, kuminen läppä. Iltti niin kuin isä sanoo. Varmasti joku murresana. En ole juossut niillä kertaakaan.

Mau-Mau tulee minun perässä rantaan. Se luulee saavansa kalaa. Ei saa. Se on taas tapellut naapurin kollien kanssa, kun korvat ovat aivan repaleiset.

Astun veteen ja kahlaan niin syvälle, että vettä on kaulaan asti. Sitten vain seison. Aah, helpotus! Mau-Mau menee laiturille istumaan. Lehmät on lohilammikon vieressä syömässä. Aurinko paistaa kirkkaasti, mutta tuntuu kuin se olisi jonkin sumun takana. 

Miksi piti tulla nyt kipeäksi? Kristiinankaupungin 2000m oli jo vähän parempaa kulkua. Tällainen rokko ja kuume ei varmasti auta yhtään. No ehkä juoksijanpolveen se lepo auttaa.

Alkaa tuntua siltä, että lämpö nousee taas. Nousen vedestä ja kävelen pihaan kuivaamaan. Pappa on siellä.

- Taasko sää olit uimas? Sun pitääs vaan levätä.

- Kutittaa niin pirusti. Uiminen auttaa.

- Vaissoo. On sus kyllä nuata näppyjä. Tulookohan niitä vielä lisää?

- En tiedä.

- Näkykö Juusoa? Mull olis sille kalakeiton loppua.

- Se on Mau-Mau. Se oli laiturilla.

- Olkoon ny mikä tahtoo. Kissa-kissa-kissaa! Juusoo! Tseh tseh! 

Tseh tseh? Koirille sanotaan tseh. Pappa on outo. Se sanoo kaikkia kissoja Juusoiksi. Juuso oli harmaa ja Mau-Mau keltainen. Lähden yläkertaan.

Kuumetta on 38,1. Ankea olo. Koitan nukkua.

---

Vesirokko noin vanhana voi olla tosi raaka tauti. Minulla oli melkein 40 astetta kuumetta ja kutina oli aivan hirveä. Vesikelloja tuli joka puolelle eikä niitä voinut olla raapimatta. Niistä jäi aikamoiset rokonarvet, jotka näkyy vieläkin.

Kotitalomme on noin 30 metrin päässä Kangaslammen rannasta. Se on noin 900 metrin pituinen ja reilun sata metriä leveä lampi. Syvä se kyllä on. 14 metriä. Sen rannalla on neljä mökkiä ja meidän lisäksi yhden toisen talon laituri. 

Mau-Mau oli meidän iso keltainen kissa, jonka oikea nimi taisi olla Vilpuri. Se kuitenkin maukui sanomalla kaksi kertaa mau peräkkäin. Siksi siis Mau-Mau.

En uskonut isän iltti-sanaa. Vieläkin se kuulostaa tyhmältä, vaikka oikea sana onkin. Sauconyen iltti oli tuolloin neopreeniä ja se oli itse asiassa aika paljonkin kenkää tukevoittava.