Autokoulun eka ajotunti ihan oikealla tiellä. Autokoulun Antti tulee hakemaan postilaatikolta. Ekan kerran ajoin vain pikkuisen Viispuiston parkkipaikalla. Mutta eihän tollasessa perusajossa mitään ihmeellistä ole. Sehän on auto. Ihan sama kuin traktori tai mopo, mutta menee vähän kovempaa. Ohittaminen kyllä vähän mietityttää, mutta ei kai sitä heti tarvi ketään ohittaa?
- Älä ny sitte törttööle!
- En en. Siinähän on opettaja kyydis.
- Vauhtia kuitenkin on reilusti. Muistakko kuinka hiljaa traktori meni, kun Sanna väänsi sen tuonne lohiammikkoon?
- No se oli ehkä kolmevuotias... Minä oon 18!
- Et oo vielä. Ja sillon sitä vasta toholo onkin!
- Joo joo...
Antti vilauttaa valoja ajaessaan meidän tienhaaraan kohti keskustasta. Käännetään auto ja vaihdetaan kuskia.
- Paas ny sitte peilit ja penkki niin ku pitää!
- On ne aika hyvin.
- Näätkö mun puolen peilistä?
- En niin hyvin...
- No niin. Eli ei oo niin ku pitää.
- No nyt!
- Sitte vaan matkaan. Ajetaan koulun kautta Töysään.
- Töysään?! Miks?
- Siellä ei oo liikennettä ja se on vähän niinku keskusta.
- Siellä ei oo mitään.
- Sekin on totta... Mutta mennään ny vaan!
Ajellaan Kirkkomännikön kautta kohti Töysää. Antti kyselee ketkä on parhaat kissat lukiossa. En osaa sanoa siihen mitään. Eikö ne nyt ole vähän nuoria tuolle?
- Ootko käyny Töysässä ennen?
- Kai mää ny oon! Keskisellä. Ja ollaan me pelattu sählyä täällä. Ja mää oon käynyt kisoissa Töysän kentällä. Mummo on kans pelannut siinä keskustan baarissa pajatsoa. Sillä on Mini-Suomessa voitettu Suomen mestaruus pajatsossa.
- Älä helvetissä?! Se on komee saavutus. Sulla on kova mummo.
- Niin on. Se on hassu.
---
Illalla on ekat viralliset SC Alavuden treenit. Käytiin me pelaamassa jalkapalloa ja oonhan minä ollut maalissa niiden treeneissä joskus. Se on joku "alkutesti". Vähän pelottaa, mutta toisaalta odotankin sitä. Koutsi-Juha kertoo, mitä tehdään.
- Juostaan ensin kilsa verkkaa, sitten 2 kertaa 30m paikaltaan ja sitten 4 kertaa 400m 2min palautuksella. Ajat otetaan maalikameralla.
- Onko pakko juosta verkkaa, joku huutaa.
- On.
- Voiko juosta enemmän verkkaa, kysyn.
- Voi.
Eihän kilsa riitä mihinkään. Teemu juoksee mun kanssa verkan. Käydään Ponneniementiellä.
Olis pitänyt ottaa piikkarit, mutta en tajunnut. Mulla on tälläset mouhot Sauconyt. En kyllä usko, että muillakaan on.
3-kymppiset tuntuu tahmealta. 4,46 ja 4,38. Juostaanko salibandyssa koskaan 30 metriä putkeen? En usko.
- Sitten vartin päästä nelisataset. Onko joku ennen juossut nelkkuja?
- Minä oon...
- No niin. Meet Teemun, Teron, Mikon ja Johanneksen kanssa! Toiseen ryhmään Hannu, Jarmo, Esko ja Hate!
- Mitä vauhtia pitää juosta?
- Kovaa. Mutta viimeisen pitäs olla täysiä.
- Okei...
Eka veto. En osaa oikein täsmätä vauhtia. Juoksen alun hiljaa ja vikalla satasella muiden ohi. Teemu juoksee aika lähellä. Vähän tuntuu hengityksessä, kun verkattu on niin vähän.
- Sehän meni hyvin. 65,7 sekuntia.
- Onko se hyvin?
- Muut ainakin jäi.
- Kai niiden pitääkin...
- Mitä?
- Ei mitään...
Toinen veto. Teemu lähtee vetämään. Tulen taas loppusuoralla ohi. Ei tunnu oikeastaan miltään.
- 63,5! Oottekos te Teemun kanssa kuinka paljon juossut nelkkuja?
- No en minä oikeestaan... Vähän pidempiä vetoja juoksen Sapsussa yleensä.
- Mää oon suunnistanut enemmän.
Kolmas veto. Menen takasuoralla kärkeen, Teemu jää vähän ennemmin.
- Ei saatana, 61,5!? Te ootte muita sata metriä edellä!
- Vieläkö juostaan?
- Kerran vielä. Voitte vetää täysiä. Mutta antaa toisen ryhmän nyt juosta ensin.
Isommat jätkät on tulleet ihan katsomaan. Pasi ja Vesku tsemppaa ottamaan kunnon skapan.
Teemu lähtee tosi kovaa. Ei oikein huvita juosta täysiä, kun treeni on jotenkin epämääräinen. Menen ennen vesiestettä ohi ja tulen loppusuoran täysiä. Tai niin, että se näyttää täysiä juoksemiselta ja muka rasittuneelta.
- Terve! 57,2! Tuosta se ei jää pelipaikka kiinni!
- Aivan hullu suoritus!
Jätkät taputtaa. Minusta ei oikein tunnu miltään. Hengästyttää, mutta ei mitään erikoista. Alle minuutin nyt juoksee vaikka koivunhalko.
- Ens kerralla lihaskuntotestit!
Isä hakee kotiin. Se jättää minut Harjun kohtaan, jotta "saan vähän loppuverrytellä kotiin".
Eschedessä on kuollut kymmeniä ihmisiä jossain junaonnettomuudessa. Ja Helsinkiin on avattu joku uus museo. Onpa helvetin kiinnostavia uutisia.
---
Antti oli sellainen vähän Maki Kolehmaisen näköinen, nykymittapuulla pikkuisen setämieshenkinen autokouluope. Mukava kuitenkin. En nyt ihan varma ole, oliko hän Antti, mutta voi olla parempikin ettei nimi ole oikein. Hahmon muistavat kyllä kaikki.
Töysän keskusta ei ole ihan suurimpia metropoleja. Siellä ei ollut oikeastaan mitään ja nyt ei varmaan sitäkään vähää. Mutta mummo tosiaan oli pajatson Suomenmestari. Ainakin naisissa. Ja jonain vuonna. Hyvä se siinä joka tapauksessa oli.
Sählyä ja salibandya on jossain muodossa tullut pelattua koko lapsuus ja nuoruus. Ja ihme kyllä nykyäänkin. Ensin omin päin, sitten tuli Sulkavan Sudet, Alavuden Hurrikaanit ja lopulta vuorokeskustelujen jälkeen alettiin käymään SC Alavuden treeneissä. Siellä oli "isompia poikia" eli entisiä lätkän pelaajia. Minä pärjäsin pääasiassa juoksuvoimalla ja kestävyydellä. Mailataidoissa olisi voinut paljon parantaakin. Mutta kyllä sitä karvaajaa ainakin pelien loppuvaiheessa tarvittiin. Olin todennäköisesti vastustajan silmissä rasittava pelaaja, koska jaksoin karvata ja häiritä kauan.
Tietysti olin keskimääräistä alavutelaista säbäjätkää aika paljon kovemmassa juoksukunnossa, joten tuota nelkkusarjaa ihmeteltiin. Vielä vuonna 2019 se nousi puheisiin, kun vanhoja pelaajia tapasin. Eihän se juoksua treenanneen mielestä nyt miltään yliluonnolliselta tunnu. Tosin enää siitä ei menisi kuin se eka veto.
Eschedenin junaturmassa kuoli yli 100 ihmistä. Lienee Saksan suurimpia siviilionnettomuuksia. Se avattu museo oli muuten Kiasma.
